Kaduilla

Miltä teistä tuntuu tänä päivänä kaduilla liikkuminen iltaisin. Pelottaako?
Vilkkailla paikoilla ei ole hätää, mutta sivukaduille minä en ainakaan uskaltaudu.
20-30 vuotta sitten ei tarvinnut pelätä.
3206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

sivukaduilla liikkuessasi? Kassin ryöstöä, pahoinpitelyä? Asun kaupungin keskustassa, liikun paljon pimeillä sivukujilla harrastuksien ja kyläreissujen takia. En osaa pelätä, koskaan ei ole tapahtunut mitään ikävää. Nämä ikävyydet voivat tapahtua päivän valossa, vaikkapa marketeissa, jos ovat tapahtuakseen.

Äänestä

vaarallisinta olla liukkaus ja rattijuopot.

Äänestä

Kesällä eli valoiseen aikaan en iltaisinkaan osaa pelätä. Pimeään aikaan en liiku myöhään ( = klo 23 jälkeen)mielelläni ainakaan niillä paikoilla, jotka tunnetusti täällä Helsingissä ovat riskaabeleimpia. Sellaisia ovat mm. Rautatieaseman tienoot, Hakaniemi, Kaisaniemen puisto ja tietysti syrjäiset kujat. Toisaalta en oikein keksi yhteyttä, miksi juuri sinne menisin luuhailemaan vanhoilla päivillläni, kun en pimeitä miehiä enkä pulloja harrasta. Jos on pakko liikkua myöhään, olen tuhluri, ja tulen kotiin mieluiten taksilla. Sen verran fatalisti olen myös, että mikä on sattuakseen, sattuu, varjeli sitä itseään kuinka hartaasti tahansa, mutta ihan pakko ei ole vartavasten mennä ns. heikoille jäille hyppimään...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Turvallista? kirjoitti:

Miltä teistä tuntuu tänä päivänä kaduilla liikkuminen iltaisin. Pelottaako?
Vilkkailla paikoilla ei ole hätää, mutta sivukaduille minä en ainakaan uskaltaudu.
20-30 vuotta sitten ei tarvinnut pelätä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu