Miten kertoa lapselle?

...7-8 vuotias vasta kykenee käsittelemään asian kunnolla, sitä pienemmälle se on aika abstrakti juttu vielä, vaikka lapsi kyllä tajuaa että "joku toinen äiti on synnyttänyt hänet, ei tämä äiti".

Tuossa 7-8 vuoden iässä tulevat sitten ne kysymykset "Miksi minut annettiin pois?" jne. ja saattaa olla pienimuotoinen kriisikin ala-luokka ikäisen ailahtelevan tunne-elämän tuntien.

Homma kannattaa valmistella hyvin, ja miettiä jokaiseen mahdolliseen kysymykseen vastaus valmiiksi.

Lapsi haluaa varmasti tietää heti ensimmäisenä sen, miksi hänet on annettu pois syntymän jälkeen. Kannattaa varmaan selittää ihan totuudenmukaisesti että jotkut nuorina äidiksi tulevat eivät voi pitää vauvaa, ja sen takia on olemassa adoptiojärjestelmä että ne vauvat saisivat kodin eivätkä päätyisi minnekään hoitolaitokseen. (No, ei Suomessa muutenkaan) Kun asiat muotoilee lapsen tajuamis-asteelle sopivaksi, kyllä hän ymmärtää ne.

Oma äitini on adoptoitu, tosin suvun sisällä, ja hän itse tajusi noin 10-vuotiaana että se "sukulaistäti" jota hän on aina luullut tädikseen tms. sukulaisnaiseksi, onkin oikeasti hänen biologinen äitinsä. Ja ne joita hän luuli serkuiksi, ovat hänen setiään ja tätejään.
Tästä johtuen minulla on ollut 3 mummoa ja 3 vaaria, joista tosin 2 on kuollut kun olen ollut aivan pieni, joten en muista heistä mitään. Ja yhden vaarin, eli biologisen isänsä, äitini "löysi" vasta kun olin hieman alle 10-vuotias.

Uusimmassa Valituissa Paloissa on mielenkiintoinen juttu Etiopialaisesta AIDS-orvosta tytöstä joka adoptoidaan 5v iässä Atlantaan Yhdysvaltoihin, ja millainen mullistus uuden kielen ja kulttuurin omaksuminen onkaan.
Kaikenlaiset ne pikku jutut, kuten se, että Helen ryntää sohvan taa piiloon ujouden puuskassa kun uskaltaa sanoa vanhimman "uuden isoveljensä" nimen ensimmäisen kerran ääneen, ovat kerrassaan sydämen sulattavia.

Vaikka tuollaista vieraaseen kulttuuriin (lastenkodista) adoptoimista ei voi verrata tähän tilanteeseen, varsinkaan kun kyseinen Helen mm. näki omien vanhempiensa kuolevan ollessaan 3-4 vuotias, niin silti tuo Valittujen Palojen juttu avarsi hyvin adoptioidun lapsen ajatuksia koko tapahtumasta.

Adoptio, oli se sitten globaali juttu tai vaikka vain suvun sisäinen, on hieno asia.
Tuossa yhdessä toisessa topicissa oli juttua siitä, kumpi on enemmän lapsi ero/isyystesti yms. tilanteessa, se oma vaiko se jonkun toisen oma jonka kehitystä on seurannut ryömimisestä saakka, kuullut ensimmäiset sanat ja nähnyt ensi askeleet.

Eivätköhän ne ole ihan yhtä rakkaita, ja "lapsia".

Ulkomailta adoptoitaessa jo ulkonäkö tekee sen että lapsesta näkee tämän olevan muuta kuin biologinen jälkeläinen. Kotimaisessa adoptiossa ei niinkään, mutta myös silloin on tarpeen puhua asiasta "jokapäiväisenä", en tarkoita että asiasta puhuttaisiin jokapäivä, vaan että asia on ihan tavallinen juttu.

Asian voi ottaa puheeksi kun lapsi kysyy lisääntymisestä vaikka naapurinrouvan raskauden myötä ja kertoa lapsen syntyneet ensin toiseen perheeseen.

Asiaa on turha yrittääkään salata lapselta, edes pienenä, sillä "koko kylä" tietää varmasti jos johonkin perheeseen on tullut lapsi ilman raskautta, ja lapsi ei saisi kuulla ensimmäistä kertaa asiasta vierailta.

Tätä nykyä lähtökohta on että lapselle kerrotaan alusta-alkaen syntyperästään.