Naiset

Hei, tämä viestini saattaa tulla vähän väärälle palstalle, mutta kaipaan nyt muiden naisten mielipiteitä ja varsinkin heteronaisten.

Olen nuorehko nainen ja olen aina pitänyt itseäni heterona, mutta nyt minua alkaa epäilyttää tosissaan. Miessuhteita minulla on menneisyydessä muutama ja olen yleensä ollut niissä ainakin aluksi ihastunut kumppaniini, mutta aina toivonut jotain lisää enkä ole ollut tyytyväinen seksiin. Katselen mielelläni komeita miehiä, mutta penis enemmän ällöttää.

Fantasioissa olen kuitenkin yleensä aina ajatellut miestä ja naista toistensa kimpussa, tai oikeastaan miestä naisen kimpussa. Fantasioissa mies on saanut olla vaikka vastenmielinen, mutta nainen on ollut HOT. Lesboseksiä en ennen ajatellut, koska se tuntui jotenkin vieraalta ja epätodelliselta.

Asiat on nyt kumminkin muuttuneet täysin, sillä olen tavannut ihania lesbo ja bi-naisia eikä ajatus enää ole ollenkaan niin outo. Kerran rakastuinkin tyyliin oksat pois(!), ja naisen flirttailu koskettaa jotenkin syvemmin ja herkemmin kuin miehen. Platonisella tasolla ollaan siis tähän asti liikuttu, enkä aio vielä kiirehtiäkään eteenpäin.

Olen vähän ihmeissäni, koska kuten sanottu minulla on kokemusta vain miehistä ja luulin olevani hetero. Kaiken tämän keskellä epäilen olenko koskaan aidosti edes suuntautunut miehiin, vai onko heterotaustani vain ollut kilpailua toisten naisten kanssa ja pisteiden keräämistä?

Millä tavalla hetero tai bi nainen oikeasti tuntee miestä kohtaan? Ei minua haittaa jos olen lesbo, mutta haluaisin nyt selvittää itselleni sen, kannattaako minun enää edes harkita miesten tapailua ja sen sellaista?

Kiitos jo etukäteen jos jaksatte vastata vaikka lyhyestikin!!
41179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Asia jos se rupeaa vaivaamaan.Etsi vain sopiva nainen jonka tiedät olevan bi tai lesbo eikun flirttaamaan, kyllä se sillä selviää.

Äänestä

Näkemystesi vastaisesti, elikkä jos jokin osa miehissä ällöttää, niin älä tapaa miehiä siinä mielessä, tällaisia naisia, jotka eivät osaa päättää seksuaalista suuntaustaan on muutenkin riittävästi.

Kuvittele tilannetta, jossa olisit aito hetero ja rakastelun aikana mies antaisi ymmärtää, että sukupuolielimesi ällöttää häntä, miltä tuntuisi?

Äänestä
  • pikkupojilla iski paniikki kun joku nainen voi pitää enempi lajitoveristaan kuin paremmasta vaihtoehdosta....kunnon miehestä hih hih

    Äänestä

vastata noihin sun kysymyksiin, jos nyt ajattelit saada niihin vastauksia...mutta jotain ajatuksia voin silti heittää.
Sitä mitä toinen nainen, hetero tai bi tai mikä tahansa, tuntee oikeasti miestä kohtaan ei voi tietää kukaan muu kuin ihminen itse.
Jokainen olemme yksilöitä ja koemme asiat omalla tavallamme.
Asiat ja ajatukset muuttuvat, jos ennen ajattelit olevasi hetero ja nyt oletkin asiasta epävarma...sitä sattuu, ja vieläpä se on melko yleistä.
Elämässä tapahtuu koko ajan ja olemme liikkeessä jatkuvasti.
Hienoa, että olet kyseenalaistanut asioita! Sinussa tapahtuu jotain, olet elossa, koet ja tunnet!
Jos vielä kuuntelet itseäsi ja teet niinkuin sisäinen äänesi kehottaa sinua tekemään päädyt aina oikeisiin ratkaisuihin.
Itse olen bi, voin rakastaa sekä naista että miestä. Se on minusta ihanaa ja valtava voimavara elämässäni.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ja heterous?! kirjoitti:

Hei, tämä viestini saattaa tulla vähän väärälle palstalle, mutta kaipaan nyt muiden naisten mielipiteitä ja varsinkin heteronaisten.

Olen nuorehko nainen ja olen aina pitänyt itseäni heterona, mutta nyt minua alkaa epäilyttää tosissaan. Miessuhteita minulla on menneisyydessä muutama ja olen yleensä ollut niissä ainakin aluksi ihastunut kumppaniini, mutta aina toivonut jotain lisää enkä ole ollut tyytyväinen seksiin. Katselen mielelläni komeita miehiä, mutta penis enemmän ällöttää.

Fantasioissa olen kuitenkin yleensä aina ajatellut miestä ja naista toistensa kimpussa, tai oikeastaan miestä naisen kimpussa. Fantasioissa mies on saanut olla vaikka vastenmielinen, mutta nainen on ollut HOT. Lesboseksiä en ennen ajatellut, koska se tuntui jotenkin vieraalta ja epätodelliselta.

Asiat on nyt kumminkin muuttuneet täysin, sillä olen tavannut ihania lesbo ja bi-naisia eikä ajatus enää ole ollenkaan niin outo. Kerran rakastuinkin tyyliin oksat pois(!), ja naisen flirttailu koskettaa jotenkin syvemmin ja herkemmin kuin miehen. Platonisella tasolla ollaan siis tähän asti liikuttu, enkä aio vielä kiirehtiäkään eteenpäin.

Olen vähän ihmeissäni, koska kuten sanottu minulla on kokemusta vain miehistä ja luulin olevani hetero. Kaiken tämän keskellä epäilen olenko koskaan aidosti edes suuntautunut miehiin, vai onko heterotaustani vain ollut kilpailua toisten naisten kanssa ja pisteiden keräämistä?

Millä tavalla hetero tai bi nainen oikeasti tuntee miestä kohtaan? Ei minua haittaa jos olen lesbo, mutta haluaisin nyt selvittää itselleni sen, kannattaako minun enää edes harkita miesten tapailua ja sen sellaista?

Kiitos jo etukäteen jos jaksatte vastata vaikka lyhyestikin!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu