Ylläksellä on aloitettu poikkeuksellisen mittavat rinneinvestoinnit. Tunturin molemmin puolin toimivat kaksi hissiyhtiötä Hiihtokeskus Iso-Ylläs Oy ja Ylläs-Ski Oy käyttävät rinnepalveluidensa kehittämiseen yhteensä 20 M€ vuosien 2006 - 2007 aikana toteutettavien projektien puitteissa. Kauppa- ja teollisuusministeriö on myöntänyt Lapin TE-keskuksen kautta hankkeille yhteensä 3,85 M€ Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) osarahoittamaa tukea.
Talvien 2006-2007 ja 2007-2008 aikana Ylläs-Ski:llä Äkäslompolossa sekä Ylläsjärvellä Sport Resort Ylläksellä on tiedossa lukuisia uudistuksia. Molemmissa hiihtokeskuksissa investoinnit kattavat uusien ja parannettujen rinteiden lisäksi mm. tuoli- ja gondolihissi- sekä ravintolauudistuksia ja täysin uudentyyppisen hissilippujärjestelmän käyttöönoton. Uusien investointien myötä Ylläs nousee Suomen suurimmaksi hiihtokeskukseksi. Rinneuudistusten jälkeen Ylläksellä on suurin määrä sekä rinteitä (61) että hissejä (29). Lisäksi Ylläkseltä löytyy Suomen pisimmät (kolme kilometriä pitkät) rinteet, Suomen suurin rinteen korkeusero (463 metriä), korkein hissillinen tunturi (718m merenpinnasta) sekä Suomen laajin yhtenäinen latuverkosto (330 km)
LASKETTELU
Ylläksen rinteet ovat yksinkertaisesti sanoen Suomen parhaat. Rinteet ovat vaihtelevia ja tyydyttävät jokaisen mäenkuluttajan tarpeet. Rinnekilometrejä löytyy enemmän kuin mistään muusta Suomen keskuksesta. Alueen kaikkien rinteiden laskemiseen ei välttämättä edes pari päivää riitä. Turvallisuutta ajatellen rinteet ovat riittävän leveitä ja jokaiselle taitotasolle löytyy sopiva rinne, mikä edelleen lisää turvallisuutta. Siirtymät rinteeltä toiselle sujuvat helposti ja lautailijatkin kiittelevät siirtymisen helppoutta (ei kävelyä).
Lasten omat hiihtomaat, pomppurinne, seikkailumetsä, formulamäki, tenava- ja perherinteet sekä koulurinteet takaavat koko perheen viihtymisen Ylläksen rinteissä.
Kun taitoa on karttunut tarpeeksi voivat nuoremmat ja miksei vanhemmatkin siirtyä vaikkapa Park’ille tai Streetille, joita tunturista löytyy useampia. Myös Boarder Cross -rinne antaa haasteita ja kevään tullen voit kokeilla taitojasi kumpareikossa. Alppimaista tunnelmaa saat kokeilemalla Suomen pisintä rinnettä, kolme kilometriä pitkää "Jättipitkää".
Maailmancup -rinne ja Fis-vauhtirinne tarjoavat haastetta tosi laskijalle ja toimivat samalla useiden eri kisojen näyttämönä. Ylläkseltä löytyy muuten Suomen ainoa FIS:n hyväksymä Super-G rinne.
LAUTAILIJOILLE
Lautailija löytää Ylläkseltä kaiken tarvitsemansa, eivätkä siirtymät rassaa hermoja, vaan liikkuminen käy kätevästi rinteestä toiseen. Ylläs-Skin Pro park ja Junior park, Iso-Ylläksen Super Street ja Lasten Street,
Jätti boxeja, reilit niin taitajille kuin harjoittelijoillekin, cross rata ym ym… ja sitten metsään…
TELEMARK
Ylläs on SE telemark- tunturi. Telluilijat ovat olleet osa Yllästä ja Ylläs tärkeä osa telemark-harrastusta Suomessa. Ylläs toimii Suomen Telemark-liiton virallisena yhteistyökumppanina ja harjoituspaikkana. Tunturi rinteineen ja loistavine vaellusmaastoineen tarjoaa parhaan mahdollisen ympäristön lajin harrastukselle.
OFFARIT
Ylläksen rinnealueiden ulkopuolella aukeaa rajattomat mahdollisuudet off-piste hiihdolle. Olit sitten vaellushiihtäjä, telemarkkaaja, lautailija tai alppinisti ovat mahdollisuudet niin pitkään offarivaellukseen kuin lyhyeen tuikkaukseen syvässä lumessa rinteen vieressä. Kellostapulin pohjoisseinämän laskeneet muistavat paikan varmasti aina ja Luosukurun retkeen voivat osallistua kaikki harrastuksessaan vähän pidemmälle päässeet.
KÄY MYÖS PALLAKSELLA JA OLOKSELLA
Vähintään 6 päivän (yli 5 päivän) lipulla voit vierailla päivän Oloksella tai Pallaksella.
Rinnefaktaa
61 rinnettä, 29 hissiä (Gondoli-, Tuoli-, sompa-, ankkuri-, naru- ja mattohissejä)
pisimmät rinteet 3000 m, korkeusero 463
8 erittäin helppoa, 23 helppoa, 24 keskivaikeaa, ja 6 vaativaa rinnettä
32 lumetettua rinnettä, 29 valaistua rinnettä
53 rinnekilometriä
Maailman Cup-rinne, Suomen ainoa FIS:n hyväksymä Super G-rinne
Off-pisterinteet ja Boarder cross-rata
Super Street ja Lasten Street,
Pro Park ja Junior Park
Suomen parhaat lastenrinteet ja hiihtomaat, 3 ilmaista lastenhissiä ja 9 maksullista lastenhissiä
lumikausi marraskuusta toukokuuhun
Ylläksestä vielä
faktaa...
0
471
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492338- 262233
Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161554Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271545- 1241447
- 191093
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71984Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut118963Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad89944Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333893