Kuka osaa

Imetän 2v esikoistani, n. kerran päivässä, ei aina sitäkään. Pikkukakkosen laskettu aika on 16.4. Kysymys: Onko tää rinnoista tuleva maito nyt sitä luonnon taaperoikäisille tarkoittamaa, vai tälle uudelle tulokkaalle? Siis kai siinä maidon laadussa on eroa riippuen siitä että minkä ikäiselle se tulee..? Eli kai pystyn huoletta imettämään vauvaa sitten kun hän syntyy?

Anteeksi jos jonkun mielestä kyselen tyhmiä! :D

Tarkoitus oli vieroittaa tää esikoinen hyvissä ajoin ennen pikkukakkosen syntymää, mutta eipä siitä näköjään mitään tullut. :( Nyt en oikeastaan uskalla enää vieroittaa, pelkään, että maito ei sitten nousekaan synnytyssairaalassa jos nyt annan maidontulon lopahtaa. :/
7526
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Voi olla, että maidontulo ei enää lopukkaan, vaikka lopettaisit esikoisesi imetyksen. Tai sitten loppuu, ja alkaa taas kun vauva syntyy. Ei sillä ole enää tuossa vaiheessa merkitystä imetätkö esikoistasi raskauden loppuun asti vai lopetatko imetyksen. Suurin ongelma voi tulla siinä, että esikoinen ei kerkee "unohtaa" tissiä ennen vauvan syntymää, ja on sitten kovasti mustasukkainen, kun vauva tulee imemään "hänen tissejään".

Eikös lehmät ole "ummessa" n. 1 kk ajan, eli lypsäminen lopetetaan n. 1 kk ennen uuden vasikan odotettua syntymäajankohtaa.

Äänestä

on ihan sitä laatumaitoa uudelle tulokkaalle, vaikka yleinen uskomus on, että se muuttuu ravintoköyhäksi "litkuksi". Voit imettää kyllä molempia samaan aikaankin, ei siinä ongelmaa ole, jos itse haluat/jaksat. Auttaa varmaan isosisarustakin mustasukkaisuuden tunteiden käsittelyyn, kun saa välillä käpertyä äidin rinnalle.

Äänestä

Mulla oli tuossa pari kuukautta raskauden puolivälin jälkeen, jolloin maitoa ei oikeastaan tullut. Nyt (rv 35) tulee taas, ja se on menossa "paksumpaan" suuntaan näköjään, näyttää keltaisemmalta ja tukevammalta kun puristaa. 2 vuotias on imenyt koko ajan noin kerran päivässä.

Selvittelin juttua: maito nousee joka tapauksessa, imetti sitten ennestään tai ei. Ja vauvaa varten tulee kolostrumia. Jos imettää koko ajan isompaakin, kolostrumia tulee pidempään ja enemmän kuin muuten, eli luonto huolehtii että vauva varmasti saa sitä tarpeeksi. Tandemimettäjillä maidonnousu on kyllä lievempi juttu kuin välillä taukoa pitäneillä, rinnat eivät täyty yhtä rajusti ja tunnu yhtä pinkeiltä ja muutenkin isompaa voi käyttää sitten apuna rintojen tyhjennyksessä jos vauva ei vielä oikein sitä jaksa tehdä.

Mutta siis vauvaa varten tulee ternimaitoa varmasti tarpeeksi!

Äänestä
  • Ihan sairasta keskustelua!

    Äänestä

  • "Jos imettää koko ajan isompaakin, kolostrumia tulee pidempään ja enemmän kuin muuten"

    Hmmm, minä olisin tästä eri mieltä. Pikemminkin niin päin, että tandemimettäjällä maito muuttuu nopeammin ns. kypsäksi maidoksi, koska maidon kysyntä ja sitä kautta volyymi ovat suuremmat. Vastasyntyneelle maito joka tapauksessa on aivan soveliasta :)

    "Tandemimettäjillä maidonnousu on kyllä lievempi juttu kuin välillä taukoa pitäneillä, rinnat eivät täyty yhtä rajusti ja tunnu yhtä pinkeiltä"

    Henkilökohtainen kokemus oli päinvastainen ;))) Maidonnousu oli nopea ja raju, vauva ei jaksanut imeä kaikkea maitoa, ja esikoisen rinnallakäymiset olivat niin jo lyhyitä, ettei hänestä ollut apua pakkautumisen estoon tai vähentämiseen. Tandemissa vanhemmisssa imeväisissä on suuria eroja :)

    Äänestä

Kuulemma se maidon koostumus vastaa sen uuden vauvan tarpeita, eli on nyt lähinnä sitä "esimaitoa". Eikä tietenkään ole vanhemmallekaan pahasta, joten huoletta vaan imetä miten tykkäät. Multa on maito viimeaikoina muuttunut sellaiseksi paksuksi ja keltaiseksi, kuten se on aina edellisissäkin raskauksissa ollut raskauden lopulla ja ensimmäiset päivät synnytyksen jälkeen.

Mulla on edellinen nyt 2v 5 kk ja odotan seuraavaa rv 37 1. Imetän tällä hetkellä noin kaksi kertaa päivässä. Alkuraskaudesta yritin vieroittaa, mutta en yksinkertaisesti jaksanut raskausväsymyksen ja -pahoinvoinnin kanssa tapella aamuimetyksistä, joten ajattelin lopettaa sitten kun olo vähän paranee. No, olo ei parantunut ja jossain vaiheessa tuntui, että nyt on jo liian myöhäistä, kun isompi ei ehdi unohtaa tissiä ennen vauvaa. Katsotaan, miten tässä käy...

Äänestä

Kiitos kaikille vastauksista, paitsi tuolle yhdelle, jonka mielestä imetys on kait sairasta.

Olo helpottui kummasti, nyt kun on yksi huolenaihe vähemmän. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vastata? :) kirjoitti:

Imetän 2v esikoistani, n. kerran päivässä, ei aina sitäkään. Pikkukakkosen laskettu aika on 16.4. Kysymys: Onko tää rinnoista tuleva maito nyt sitä luonnon taaperoikäisille tarkoittamaa, vai tälle uudelle tulokkaalle? Siis kai siinä maidon laadussa on eroa riippuen siitä että minkä ikäiselle se tulee..? Eli kai pystyn huoletta imettämään vauvaa sitten kun hän syntyy?

Anteeksi jos jonkun mielestä kyselen tyhmiä! :D

Tarkoitus oli vieroittaa tää esikoinen hyvissä ajoin ennen pikkukakkosen syntymää, mutta eipä siitä näköjään mitään tullut. :( Nyt en oikeastaan uskalla enää vieroittaa, pelkään, että maito ei sitten nousekaan synnytyssairaalassa jos nyt annan maidontulon lopahtaa. :/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu