Olen 25rv raskaana.Mieheni jätti minut vähänaikaa sitten.Ja olen ihan kauhusta masentunut.Tuntuu kamalalta elää ilman rakkautta ja kasvattaa lapsi yksin,kun olen haaveillut aina kokonaisesta perheestä.Minulla asuu vanhammat 600km päässä,ja muutenkin sukulaisia ei asu hirveesti lähellä.ehkä 3 ystävää,kun olen muuttanut kotipaikkakunnalta pois.
Jos olen esimerkiksi sairaana,miten jaksan hoitaa lasta,kun yleensä itse olen sairaana niin heikossa kunnossa,ettei jaksa edes sängystä nousta ylös.Miten vien lapseni hoitoon,kun ei ole edes niin paljoa ystäviä.En voi saada itselleni rakkautta(miestä),kun en pääse mihinkään.Olen todella masentunut erostamme,ja haluaisin,että mies haluaisi minut,mutta hän ei halua hoitaa lasta ja säätää toisen naisen kanssa.Että se siittä.
Jos olen esimerkiksi sairaana,miten jaksan hoitaa lasta,kun yleensä itse olen sairaana niin heikossa kunnossa,ettei jaksa edes sängystä nousta ylös.Miten vien lapseni hoitoon,kun ei ole edes niin paljoa ystäviä.En voi saada itselleni rakkautta(miestä),kun en pääse mihinkään.Olen todella masentunut erostamme,ja haluaisin,että mies haluaisi minut,mutta hän ei halua hoitaa lasta ja säätää toisen naisen kanssa.Että se siittä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
kyselet. Enkä muuta osaa vastata kuin että vaikeaa varmasti tulee olemaan, mutta kyllä se vauva antaa minkä ottaakin. On uskomaton tunne tutustua uuteen pieneen ihmiseen, katsoa hänen kehitystään joka päivä hieman taitavammaksi. Lapsesi varmasti rakastaa sinua ex-miehesikin edestä. Pidä siis hyvä huoli itsestäsi niin lapsesi kiittää! Uuden rakkauden aika on ehkä myöhemmin, mutta varmasti ehdit tutustua miehiin lapsesi hieman kasvettua. Varmasti myös itse muutut tässä prosessissa. Luultavasti vahvemmaksi ja vaativammaksi miesten suhteen kuin nykyään. Ja silloin varmasti löydät hyvän miehen rinnallesi. Yritä nyt vaan luoda jonkun näköistä tukiverkostoa ympärillesi, juttele neuvolassa ja ole oma paras ystäväsi! Jos tykkäät kirjoittaa, niin kirjeystäväkin voi olla hyvä tuki. Älä pelkää ottaa apua vastaan tai pyytää sitä. Kaikki varmasti vielä kääntyy hyväksi! Tai jos ei nyt kaikki kerrallaan niin pikkuhiljaa ainakin. Toivon sinulle ja pienelle ihmeellesi kaikkea hyvää ja jaksamista!!
hei jaksamista sinulle!
Vauva tuo myös iloa tullessaan. Ulkoile vauvan kanssa paljon. ja kunhan vauveli vähän kasvaa niin lähde rohkeasti liikkeelle esim äiti-lapsitilaisuuksiin kuten mll:n tai seurakunnan järjestämiin kahvituksiin, siellä voit tavata uusia ystäviä joilla on kanssa pieniä lapsia.
ja leikkipuistot on hyviä paikkoja tutustua toisiin äiteihin.
jonkinlaisia perhetyöntekijöitä jotka voi tulla auttamaan jos arki vauvan kanssa tuntuu raskaalta. Sieltä kannattaa kysellä apua jos tuntuu ettei jaksa/pärjää. Ei ole mitään väärää jos pyytää apua :)
Itsekin olen nuori äiti, jos haluut jutella niin mailaa [email protected].
täällä jyväskylässä, neuvolasta saa sellaisen lapun, jossa on "tukihenkilöitä" elikkä on mm. semmoisia perheitä olemassa neuvolan listoilla, jotka voi tarpeen tullen ottaa vauvan hoitoon esim. 2tunniksi... minullekkin niitä tarjottiin,vaikka minulla on mieskin(joka painaa töitä) elikkä jos haluat ns. omaa aikaa tai tarvitset apua, niin kyseleppä tukiperheistä, on kuulemma tosi mukavia! ja ne voivat vaikka tulla teille 2 tunniksi, jotta saisit nukkua:) rankkaa varmasti tulee olemaan, muta kyllä se siitä sitten lutviutuu, kun asiat rupeavat menemään paikoilleen.. minäkin nuori äiti vm-87, missäs päin asustelet? jos asustelet esim jkl:ssä, niin kyllä täältä kavereita(kohtalontovereita) löytyy..
Olen itse 7kk pojan äiti ja olin viikon kipeenä, kuumetta yli 38. Mies oli toisella paikkakunnalla. Kyllä sitä jostain vain sai voimia. Olohuone yläkerrassa ja keittiö alakerrassa, niin aika usein joutu pojan kanssa rappusia kävelee. Olohuoneen lattialla makasin patjalla ja pidin pojalle seuraa. Sukulaiseni asuvat 500km päässä ja täällä ei ole ketään kuka auttaisi. Olen kuitenkin saanut kaksi ystävää joilla on pienet lapset. Asiosta puhuminen auttaa jaksamaan ja kaikkea kun ei itse älyä on kokemuksista lasten hoidosta kiva jakaa. Kun voimat ehtyvät älä jää yksin, pyydä joku sukulaisista apuun ja kyllä ne varmasti tulee auttamaan mahdollisuuksien mukaan! Ja lopuksi ei ole elämässä ihanampaa asiaa kuin äitiys. Lapsen hymyt, naurut ja uuden oppiminen näistä ne äidin voimavarat kertyvät.
ajatus muuttaa takaisin kotipaikkakunnallesi jos siellä on paremmat tukiverkostot?
huomaamaan että ihmiseen on pakattu jo "valmistusvaiheessa" ylimääräinen voimapaketti. Huomaat jälkeenpäin selvinneesi mitä uskomattomimmista koitoksista ja ihmettelet että kuinka sitä jaksoi.
Mä jäin yksinhuoltajaksi omasta tahostani kun minun pojat olivat 2v ja toinen 3kk ja junnu oli vielä aika hankala lapsi, nukkui päivät ja valvo yöt joten voit arvata että alku oli kamalaa. Lähipiiri kyselikin miten minä jaksan ja vastasin kysymällä AINA että onko mulla vaihtoehtoja. Mä pidin itkupäiviä jolloin surkuttelin itseäni ja kohtaloani mutta sepä helpotti. Kipeenäkin kerkesin olla joitakin kertoja ja ne oli raskaita aikoja, joskin ei ylitsepääsemättömiä.
Kokemuksesta olen nyt paljom vahvempi ihminen ja kolmen ihana muksun äiti ja onnellisesti avoliitossa ja uusi vauva syntyy elokuussa joten olen minäkin löytänyt rakkauden ja ihan aidon sellaisen joten älä säkään heitä vielä kirvestä kaivoon.
Vinkkinä vielä että älä suotta murehdi sellaisia asioita joille et mahda mitään, ainakaan tällähetkellä, mietit ja murehdi sitten kun ovat ajankohtaisia.
Tsemiä paljon ja iloista odotusta.
Terveisin Kaiken yksinhuoltajan elämästä kokenut.