Sheivaattekö vai luomuna jos sheivaatte niin teettekö sen itse vai kumppani.Meillä ollaan viellä luomuna.Mieli tekisi kokeilla myös paljasta.
sheivaus
¤27¤
145470
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
alapäätä niin pitää varautua siihen että iho kutisee ja ärtyy, ja voi tulla kaikenlaisia ongelmia.
Vahaaminen on vähän parempi, mutta ei hyvä sekään.
Tolla hoitelen, hyvää jälkeä tulee. Ei haavoja eikä yhtä pahaa sänkeä mitä sheivatessa. Joskus ihan perus Veet-geelilläkin poistelen karvojani, ei ärsytä ainakaan meikäläisen pimppaa.
Veetillä? Tarkotatko sitä ainetta vai selläsia vahaliuskoja, auuts?
Kun aina niissä karvanpoistoaineissa ja -liuskoissa varotetaan ettei sais käyttää intiimialueelle? No milläs sitte?
Itse olen saippuavaahdon ja kertakäyttöpartaterien ns.hännästävedettävien kans asian hoidellut.
Kävisikö asia helpommin jotenkin?
Aloitin karvojeni poistamisen ja melko nuorena ja teen sen edelleenkin ihan itse. Pinsetit on olleet enimmäkseen keinona. Myös vahauksessa käyn kosmetologilla aina joskus.
Kumppaniltani ja vaadin (haluan) karvat pois, tai ainakin reippaasti siistittyä. Nykyiseni on käynyt valoimpulssi systeemillä poistattamassa karvansa lopullisesti.
Itse siistin karvoituksen nykyään saksilla. Aiemmin käytin myös veetiä ja pinsettejä, mutta laiskana ihmisenä en jaksa tehdä sitä kovin usein ja karvat kasvavat kuitenkin niin nopeasti, että sänki alkoi ärsyttää. Itse en seurustelisi naisen kanssa joka passittaisi minut karvojen poistoon. Jos ei näin kelpaa, niin saa mennä! Toki suuseksissä ylimääräinen karvoitus ei oo kivaa..
Veetiä on myös intiimialueille tarkoitettua, joka ei ärsytä.
Mikä veet tai joku muu karvanpoistoaine on tarkoitettu intiimialueille (häpykarvat), mun mielestä noissa kaikissa sanotaan, että käyttö kielletty intiimialueille.
se on
On siinäkin sellanen varotus, et ei saa käyttää intiimialueille, mut...;)
myös joudu käyttämään melkeen joka päivä, kun se karva kuitenkin kasvaa takaisin. Varmasti ärsyttää ihoa.
Reunoilta voi vähän sheivata, mutta liika on liikaa.
Molemmat sheivaamme. Yleensä jätetään kapea raita tai jotain vastaavaa. Joskus lähtee kaikki, jos muotoilu ei onnistu. :) Molemmat ajelevat itse... Mulla ainakin hirvittäisi ajella kumppania, jos vaikka terä jotenkin luiskahtaisi. Auts. Lähinnä käytössä ovat Venukset ja myös tuo Veet.
Ei se ajeleminen sentään mikään pakkomielle ole, joten jos ollaan laiskoja niin sitten ollaan luomuna. Tykkään ajella itseni, mutta kumppanilla tykkään molemmista. Sellainen pörrö on myös ihana...
kun käytte gynellä niin onko parempi ajaa "pilli" siistiksi?
Onko se clitta?