Yksi vartijoihin liitettävistä stereotypioista on se, ettei heillä ole juurikaan älykkyyttä ja he ovat ahdasmielistä sakkia. Aika vittumaiselta kuulostaa, mutta onko näin?
Pistäkäähän asiallisia vastauksia. Ennen kaikkia vanginvartijat.
Pistäkäähän asiallisia vastauksia. Ennen kaikkia vanginvartijat.
Vastaukset 5
Vanhimmat
sinun olevan oikeassa.lisäksi käyn puntilla ja käytän hormooneja.
Todella älykäs, vapaamielinen ja suvaitseva kysymys! Se osoittaa, että kysyjä itse ei suinkaan ole halukas stereotypioiden vahvistamiseen...vai niinhän se oli?
Riippuu tietenkin hieman revan ulostuloreiästä ahdistaako tai vituttaako, vaiko peräti molempia heti alkuun. Pienenä on vaikea olla valittamatta tähän maailmaan tuloaan. Älykkyys sen sijaan kasvaa tai taantuu vasta tuon tiukimman kohdan ulkopuolella. Itse en usko siihen, että ahdasmielisyys tai älykkyyden puute olisi suoraa seurausta tuon meille jokaiselle kriittisen pisteen ohittamisesta. Se asiallisuudesta asialliseen kysymykseen.
Vartijan leimaaminen ammattinsa varjopuolilla sujuu keneltä tahansa, aivan toisin kuin siinä toimiminen vuosikymmeniä vahingoittumattomana mieleltään ja muulta terveydeltään. Niin että lähtökohtien ammattialalle tultaessa olisi oltava mahdollisimman kaukana muiden luomista stereotypioista.
...mutta hienoa se oli!
onko se nyt ihan noinkaan. Ehkä niistä muutamat ovat sellaisia ihan ok tyyppejä alalle alkaessaan, mutta kieroutuvat mikäli jaksavat sitä kuljailua. Mutta täysiä maalais-urpojakin jotenkin pääsee alalle. Sellaisia hakeutuu alalle joille elämässä tärkeintä on saada alistaa ihmisiä ja pyrkimyksenä on väkivaltatilanteet ja toisille vittuileminen ja asioiden mahdollisimman kova hankaloittaminen pienillä asioilla. Kyllä vankilassa jos jossakin vieraantuu oikeasta elämästä. Moni vartijahan eroaa avioliitossaankin, eli siitä voi päätellä millaisia turjakkeita ne on.
Minäpä sitä oun täyvelline mualaesurpo, heleppo tunnustoo. Naemisissa oun kans ja penskoja tehnynnä aena kuv vuan vuorosta oun piässy poekkee ja vaemokulta antanna tehä.
Enpä tiijä ounko alistanu tahi ylistäny nuita herrojemma enkeleetä. Niitäpä ne vielä syntyvessään ouvat kaekki, vuan mualima sitä näättää pilloovan valakosiipisimmänki.
Ee teällä linnassa jaksa joutavoo uatella, tahikka taestella konnijen iloks eli kaahuks. Kuka lussii teällä aekasa nim piäsöö poekkee. Takasi tuas tulloo, joson tullakseen, mutta ee minun ansijjoesta aenakkaan. Hankalaks immeiseks voep ruveta joku toenen kelle tahhaa, vuan iteppähän sillo jokkaene keettämäsä särpi.