Moi vaan kaikille! Oon nyt ekaa kertaa tällä palstalla ja todennäköisesti saatan ruveta pyörimään täällä enemmänkin. Tähän asti oon vieraillu tuolla Vauvakuume-palstalla aina pienin väliajoin, mut nyt on varmaan aika siirtyä tänne puolelle...
Meillä on siis sellanen tilanne, et vauvaa on yritetty vuoden verran, nyt sitten lähdetään tutkimuksiin ja varmaan sitä mukaa hoitoihin. Just tänään varasin itelleni labratesteihin ajan ja miehelle siemennestetutkimukseen. Sitten tulosten tultua pitäis mennä yhdessä lääkärille ja sittenhän ne tutkimukset mun osalta jatkuu. Meillä on ikää vasta 24 ja 25 vuotta, mutta varmaan parempi käydä tutkituttamassa ittensä jo tässä vaiheessa, ettei myöhemmin tarvii katua vitkastelua...
Onko täällä ketään toisia vasta-alkajia tässä asiassa? Joitain viestejä tuosta jo luinkin ja monella näyttää olevan hoidot jo pitemmällä. Ois kivaa kuulla, miten muilla asiat etenee. :)
Meillä on siis sellanen tilanne, et vauvaa on yritetty vuoden verran, nyt sitten lähdetään tutkimuksiin ja varmaan sitä mukaa hoitoihin. Just tänään varasin itelleni labratesteihin ajan ja miehelle siemennestetutkimukseen. Sitten tulosten tultua pitäis mennä yhdessä lääkärille ja sittenhän ne tutkimukset mun osalta jatkuu. Meillä on ikää vasta 24 ja 25 vuotta, mutta varmaan parempi käydä tutkituttamassa ittensä jo tässä vaiheessa, ettei myöhemmin tarvii katua vitkastelua...
Onko täällä ketään toisia vasta-alkajia tässä asiassa? Joitain viestejä tuosta jo luinkin ja monella näyttää olevan hoidot jo pitemmällä. Ois kivaa kuulla, miten muilla asiat etenee. :)
Vastaukset 13
Vanhimmat
Heip!
Tosi hyvä, että tutkitutatte itsenne jo nuorena. Itse vetkuttelin aina tänne kolmenkympin puolelle asti ja nyt alkaa pelottaa, miten paljon ikä vaikuttaa kohta puoliin asioiden etenemiseen.
Meillä on tilanne se, että miehen siittiöitä on pakastettu ennen hänen rajuja sytostaattihoitoja. Ja ne pakastetut veijarit ovat nyt meidän ainoa toivo, sillä sytot vei loput.
Olen menossa 31.3. ultraan ja saan nenäsumutteen reseptin mukaani silloin. Lisäksi myös klexanelle, koska minulla on geenimutaatio, joka altistaa laskimotukoksille.
Jännittää ihan älyttömästi, enkä oikein vieläkään ole varma, mitä tulee tapahtumaan. Monta lääkäriaikaa on varattuna ja punktionkin ajankohta on jo viikkotasolla sovittu. Toivossa eletään, mutta pahinta en haluaisi pelätä.
Paljon onnea matkaan teillekin!!! :-D Ja voimia! Kyllä se tärppää!:-D
Moi!
Kiitti kannustuksesta! Aina välillä sitä miettii, ku ikää ei kuitenkaan vielä ihan liikaa ole, niin onko tässä sitten mihinkään vielä kiire ja et pitäiskö sitä kuitenkin vielä kokeilla ilman mitään apukeinoja... Mut joka tapauksessa en jaksa miettiä enää yhtään, et onkohan mussa/meissä jotain vikaa, joten parempi vaan selvittää kaikki asiat. Ollaan miehen kanssa sovittu, et tehään nyt nää tutkimukset alta pois ja katotaan sit, et lähetäänkö hoitoihin. Riippuen siis siitä, mitä tutkimuksista löytyy/ ei löydy...
Teillä sen sijaan kuulostaa tässä vaiheessa olevan menossa melko paljon rankempi vaihe. Varmasti jännittää, mut hyvä et ootte ollu kuitenkin hyvissä ajoin liikkeellä, varsinkin noita sytostaattihoitoja aatellen. Tsemppiä teillekin hirveesti ja voimia!!! :)
Moikka!
Me olemme myös alkutaipaleella näiden lapsettomuusasioiden kanssa. Tosin perustutkimukset on meille jo tehty (hormonikokeet, ultra, munanjohtimien aukiolo, sperma-analyysi x 2). Vikaa ei tässä vaiheessa ole kummastakaan löytynyt, mikä lienee aika tavallista. Raskautta on yritetty nyt 1,5 vuotta.
Minulla ei ole koskaan ollut nk. vauvakuumetta, ja varmaan siksi tämä tilanne ei minusta tunnu niin erityisen vaikealta - ainakaan vielä. Mies taitaa olla enempi innokas perhettä kasvattamaan ja asiasta huolissaan, vaikkei kamalasti ääneen näistä juuri puhukaan. Tyypillistäkö? No, ikää on meillä nyt vähän kolmen kympin molemmin puolin, joten ihan järkisyistä (jos niitä lapsia joskus haluaa) on aika toimia. Mutta eipä se lapsen "teko" niin yksikertaista välttämättä olekaan, sen olemme saaneet huomata. Meille tarjottiin nyt klomifeenihoitoa (blokkaa estrogeenireseptoreita ja näin lisää FS-hormonin eritystä ja munasolujen kypsymistä). En ole kuitenkaan vielä suostunut pillereitä popsimaan (suurentunut kaksosraskauden riski pelottaa). Koitamme vielä pari kuukautta luomuna, kun kerran vikaa ei löytynyt.
Olen lueskellut tätä palstaa viime syksystä asti ja joskus jotain kirjoitellutkin. Monilla täällä tuntuu olevan tosiaan jo pitkä taival lapsettomuutta takanaan. Heidän tunteisiinsa ja tilanteisiinsa on (vielä) vaikea samaistua. Jotenkin on kuitenkin lohdullista huomata, ettei ole ainoa lapsettomuuden kohdannut ihminen. Kaipa tämä palstoilla pyöriminen on myös tietynlaista valmistautumista tulevaan - mahdollisin hoitoihin, pettymyksiin ja kaikkiin niihin tunteisiin, joita voi vielä olla edessä. Tällä hetkellä olen asian suhteen aika levollisin mielin. Vielä ei ole paniikki/toivottomuus iskenyt. Toivon kaikkea hyvää sinulle ja onnea yritykseen!
Moi!
Mulle on vielä vähän epäselviä noi kaikki perustutkimuksetkin. Siis oon ite menossa verikokeisiin ja miehelle on varattu sellanen sperma-analyysi. Tehäänkö toi ultra ja munanjohtimien aukiolo-tutkimus aina? Niin ja jos saa kysyä, nii miks teillä on tehty sperma-analyysi 2 kertaa?
Moi!
Kirjoitin aiemmin nim. Londoner, mutta nyt sen onkin joku toinen rekisteröinyt (höh), joten tästä eteenpäin olen Just me.
Saa kysyä :). Sperma-analyysi tehtiin kahdesti (eka Suomessa, toka ulkomailla), koska ensimmäisellä tutkimuskerralla epämuotoisia siittiöitä oli tavallista enemmän. Toisen testin tulos oli normaali, mutta varmasti myös kriteerit olivat erilaiset.
Kohdun ja munasarjojen rakenteen tutkiminen ultraäänellä on ensimmäisiä naiselle tehtäviä tutkimuksia verikokeiden ohjella.
Munanjohtimien aukiolon varmistaminen on hyvin oleellista. Noin 20-30%:ssa lapsettomuustapauksista juuri munanjohtimissa on vikaa: ovat joko tukossa osin tai kokonaan, tai niiden sisäpinta on vaurioitunut/arpeutunut esim. jonkin tulehduksen seurauksena. Joskus tuo tutkimus muuten avaa röörejä ja lisää raskauden todennäköisyyttä parissa seuraavassa kierrossa... Minulle em. tutkimus tehtiin röntgentutkimuksena varjoainetta käyttäen. Se lienee vähän tarkempi kuin ultraäänellä ja suolavedellä tehtävä ultraäänitutkimus(?). Ei muuten tuntunut missään. Käytäntöjä on kai monia, mutta itse olen sitä mieltä, että on turha aloittaa hormonihoitoja saati muita, jollei perustutkimuksia, munanjohtimien aukiolotutkimus mukaanlukien, ole tehty. Olisihan se hullua esim. syödä hormoneja mahdollisesti turhaan, ja aikaa ja rahaakin menisi hukkaan.
Rohkeasti vaan tutkimuksiin! Tulehan sitten kertomaan, miten meni.
Hei!
Jos jotain, niin vertaistukea tältä palstalta saa! Lohduttavaa tietää, ettei ole ainut maailmassa ongelmien kanssa.
Olemme alle 30 v. pari, yritetty vauvaa yli 1,5 vuotta. Reilun vuoden jälkeen menimme tutkimuksiin, mutta syytä lapsettomuuteen ei ainakaan vielä ole löytynyt. Kaikki kun tuntuisi olevan jokseenkin kunnossa. Ensi kierrosta sitten alkavat hoidot: hormonit inseminaatio. Toivo taas alkaa pitkästää aikaa nousta! Ja tietoisuus siitä, että jos taas epäonnistutaan, tiputaan entistä korkeammalta.
Emme ole mieheni kanssa puhuneet lapsettomuudesta vielä kenellekkään "ulkopuoliselle". Tämä on toistaiseksi vain meidän yhteinen asia. Olemme lähentyneet toisia vain entisestään ja tuemme toisiamme asiassa.
Miten muut, oletteko kertoneet ystäville, lähisukulaisille? Miten he suhtautuivat?
Tsemppiä vaan kaikille hoitoa aloittaville! Rohkeasti vaan tutkimuksiin!
että käymme hoidoissa.Heistä oli myös tukea hoitojen aikana.
Ketkään sulaisemme eivät tienneet, ennenkuin raskaus saatiin alulle.
Siinä vaiheessa kerroin äidilleni, että olemme käyneet hoidoissa.
Tämä osoittautui aivan oikeaksi ratkaisuksi meidän kohdalla, sukulaiset ja varsinkin äitini olisivat vain turhaan huolehtineet asioistamme.
Äitini saattaa myös jäädä ainoaksi sukulaiseksi, joka ylipäätään tulee hoidoissa käynneistämme mitään tietämäänkään.
Me ollaan kerrottu "huonosta tärppionnesta" vaan mun siskolle ja miehen siskolle. Molemmat niistä on tosi läheisiä meille ja niihin voi luottaa, ettei meiän asiat lähde leviämään koko suvulle. Kumpienkaan vanhemmille tai muille sukulaisille tai ystäville ei aiota kertoa mitään, koska emme halua turhia kyselyjä, että joko on tärpännyt...
Tosi ihanaa, ku voitte tukeutua toisiinne tässä asiassa. Meillä tämä lapsettomuus-asia jää melkein kokonaan minun murehdittavaksi, koska mies on sellainen ei-stressaava tyyppi ja "kyllä kaikki järjestyy omalla painollaan" -tyyppi... Välillä se on minulle vähän turhan raskasta, mutta tässä meillä on taas yksi opettelemisen aihe... Parisuhteen eteen pitää kuitenkin tehdä hommia koko ajan, joten eiköhän tämäkin asia tule meidän kohdalta kuntoon.
Luulen, että mies käsittää koko asian vasta kunnolla, kun pääsemme lääkäriin ekaa kertaa yhdessä... Onneksi mies on kuitenkin lupautunut tutkimuksiin, koska minua on piinannut jo vuoden ajatus, että mikäköhän minussa/meissä on vikana... Toisaalta voi olla, että tutkimuksista ei selviä mitään, mutta onhan se hyvä tietää, jos asialle voisi oikeasti tehdä jotain enemmän...
Mut oli tosiaan hyvä, et kirjoitin tänne palstalle. :) Jotenkin tuntuu heti paljon paremmalta ja kyllähän vertaistuki on aina tarpeen, ku meillä ei tämän asian kanssa painiskelevia pareja lähipiiristä löydy. Minusta ainakin tuntuu mukavalta lähteä tutkimuksiin piinaavan vuoden jälkeen!
Täällä on myös yksi "ekakertalainen".
Viime vuoden syyskuusta asti yritetty. Helmikuussa kävin yksityisellä, kun ovulaatiota ei näkynyt. Sain heti clomi-kuurin päälle. (2 kk 1 pilleriä/pv ja 1 kk 2 pilleriä/pv).
Nyt yksi kuukausi takana -> ei edelleenkää ovulaatiota. Jos näillä ei tuota tulosta, niin sitten kuulemma kokeillaan muuta.
Mä aina kuvittelin, että lapsen saaminen olis helppoa. Minulla on iso suku ja paljon sisarusten lapsia, joten oli suuri järkytys, että MINUSSA olisi vikaa.
Niin paljon on lapsia syntynyt ei toivottuna maailmaan, että tuntuu niin EPÄREILULTA, että niin moni, jotka lapsia haluaisi ei saa, tai sitten on suuren työn takana.
Joskus masennus/epätoivo meinaa hiipiä niskaan, vaikka ei loppujen lopuksi (kun keskutelupalstoja lukee) me olla edes yritetty vielä pitkään.
Moi!
Mainitsit tuosta, että sinulla ei näkynyt ovulaatiota, niin ootko tehny ovistestejä vai käyttäny jotain muuta keinoa? Mä tein ennen joulua yhen kierron aikana ovistestejä, enkä todellakaan bongannu ovulaatiota... Sen jälkeen en halunnut enää tehdä niitä uudestaan, koska se tuntui jotenkin työläältä. Uskon kuitenkin, etten ovuloi ollenkaan. Tosin mulla on kyl ollu pillereitten lopettamisen jälkeen kuukautiskierrotkin ihan epäsäännölliset: 32-81 päivää... Pillereitä söin 8 vuotta ja mulla oli kyl jo ennen sitä epäsäännölliset menkat.
Sit toinen kysymys eli miten saitte noin ns. aikasessa vaiheessa clomit käyttöön? Meillä on yritystä takana siis huhtikuusta 2007 asti ja vasta nyt päästään tutkimuksiin. Kävin kyl lääkärillä joulukuussa ja kerroin ovuloimattomuudesta ja epäsäännöllisistä menkoista... Me tosin käydään kunnallisella puolella, joten onkohan syy siinä? Onko teille tehty mitään tutkimuksia?
Ovistestejä olen tehnyt. Kokeillut erilaisia eikä se hankalaa mielestäni ole, masentavaa vaan, kun mitään ei näy.
Mä käytin 10 vuotta erilaisia hormonaalisia ehkäisyitä. Ennen sitä aikaa en muista, että millainen oli kierto.
Johtuu varmaan siitä, että mä menin heti yksityiselle. Sen verran vain tutkittiin UÄ:llä katsottiin paikat, ja kaikki näytti muuten hyvältä, mutta kypsymistä ei ollut.
Tarkemmat tutkimukset, jos nämä ei auta.
Olen tehnyt ovistestejä runsaan vuoden aikana aina silloin tälloin eri kierroissa, ei yhtään hankalaa ja yhtä poikkeusta lukuunottamatta ollut plussaa. Samoin verikokeissa todettu ovulaatio 2 kertaa (hormoonitasoista, näin käsitin). Ja silti lääkäri totesi, että ei ne testit sitä varmuudella kuitenkaan kerro. Hän antoi ymmärtää että kaupan ovistestit ovat jota kuinkin turhia, eivätkä todista ovulaatiosta suuntaan eikä toiseen. Olin hieman yllättänyt. Koitin neuvotella, että enkö pääsis ivf-jonoon koska ymmärsin, että inseminaatiossa pyritään parantamaan munsolujen kasvua ja ovista...Prosessi kuitenkin etenee niin että ensin tehdään joukko inseminaatiohoitoja ja sitten katsotaan...3 hoitoa jo takana, ei tulosta. Paitsi että munasolut on kasvaneet hienosti...ne ei taida vaan hedelmöittyä tai kiinnittyä. Siksi toivoisin jo pääseväni astetta rankempiin hoitoihin.
elikkä me ollaan yritetty 12/02 mutta ilman tulosta. Hoitoihin mennään nyt vasta. Ehkä senkin takia on pitkitetty kun on ajattelu periaate että ehkä ens kierrossa. Mutta ei niin ei.
Nyt miehellä on jouku kumma juttu päällä. Sillon kun mä ovuloin niin hän ei voi edes yrittää vaikka väittää haluavansa lasta.
Tämä on todella raastavaa!