Näistä ajoista olen täällä puhunut ja viime aikoina eri seurakunnissakin julistanut. Valitan tekstini apokalyyttisuutta, mutta minkäs teet.
Raamatussa on hyvä vertaus seitsemästä laihasta vuodesta ja seitsemästä lihavasta vuodesta. Taitaa olla niin, että lihavat on jo syöty ja vain laihoja on jäljellä. David Wilkerson ( "Risti ja linkkuveitsi" -kirjan kirjoittaja ) sanoi jo vuonna 1973 "Näky" -kirjassan, että maailman talous tulee manemään pahasti sekaisin ja pysyy sellaisena aina antikristuksen päiviin asti. Erityisesti hän varoittaa VELASTA. Sitä hän nimenomaan kehottaa välttämään. Lisäksi talouden kaaoksen lisäksi kuvioon tulevat rajut ilmastonmuutokset, moraalin katoaminen jne. Kirjassaan hän kertoo myös talouden paniikkiratkaisuista; erinäisistä korjausliikkeistä, joilla koitetaan pelastaa mitä pelastettavissa on, mutta loppujen lopuksi nämä liikket vain pahentavat tilannetta. Hän kertoo myös, että Yhdysvaltain presidentti tulee muutamaan kertaan esiintymään TV:ssä rauhoittaakseen kansalaisia tyyliin: "kaikki on hyvin ja tulevaisuus tulee olemaan entistä parempi." Ainoa vaan, etteivät kanaslaiset enää usko vakuutteluja. Suuria yrityksiä menee konkurssiin ja esim. autokaupan varastot kasaantuvat. Sitten iskevät maanjäristykset, tulvat, hurrikaanit, tsunamit ja kohta huomataan, että avustusjhärjestöjen kassat ovat tyhjät. Hän mainitsee myös homoseksualismin noususta, pornosta ja kaikesta muusta vastaavasta. Kaikki tämä ennaltanähtynä vuonna 1973!
Hyvänä asiana näen sen lupauksen, että Suomeen tulee valtaisa "herätys" ( tai Pyhän Hengen vuodatus tms. ) ja ihmisiä tulee paljon uskoon.
Miksi tämä avaus sitten asuntojen hinnat -palstalle? Siksi, että haluan edelleen varoitella ihmisiä tekemästä elämänsä tyhmyyttä juuri nyt. Tosin monen kohdalla varoitukset ovat kaikuneet kuuroille korville ja velkaa on silmät korvat täyteen. Yhdysvaltain kriisikin sai alkunsa nimenomaan asuntojen kohonneista hinnoista ja siitä, että lainaa oli myönnetty liian löysäkätisesti.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Viina...
Toisille se ei tuota mitään ongelmaa ja toiset ei osaa käyttää sitä vaikka kädestäpitäen opettaa.
Itselle kumpikaan ei tuota ongelmaa...
totta puhut!
Alla hu Akhbar Inc'll Allah akhbar saleem! Allah Akhbar! Alla hu Akhbar Inc'll Allah akhbar saleem! Allah Akhbar!Alla hu Akhbar Inc'll Allah akhbar saleem! Allah Akhbar!Alla hu Akhbar Inc'll Allah akhbar saleem! Allah Akhbar!Alla hu Akhbar Inc'll Allah akhbar saleem! Allah Akhbar!Alla hu Akhbar Inc'll Allah akhbar saleem! Allah Akhbar!Alla hu Akhbar Inc'll Allah akhbar saleem! Allah Akhbar!Alla hu Akhbar Inc'll Allah akhbar saleem! Allah Akhbar!Alla hu Akhbar Inc'll Allah akhbar saleem! Allah Akhbar!Alla hu Akhbar Inc'll Allah akhbar saleem! Allah Akhbar!Alla hu Akhbar Inc'll Allah akhbar saleem! Allah Akhbar!Alla hu Akhbar Inc'll Allah akhbar saleem! Allah Akhbar!Alla hu Akhbar Inc'll Allah akhbar saleem! Allah Akhbar!Alla hu Akhbar Inc'll Allah akhbar saleem! Allah Akhbar!Alla hu Akhbar Inc'll Allah akhbar saleem! Allah Akhbar!Alla hu Akhbar Inc'll Allah akhbar saleem! Allah Akhbar!Alla hu Akhbar Inc'll Allah akhbar saleem! Allah Akhbar!Alla hu Akhbar Inc'll Allah akhbar saleem! Allah Akhbar!Alla hu Akhbar Inc'll Allah akhbar saleem! Allah Akhbar!
Ja kyllä varmaan samoja juttuja on paasattu jo ennen vuotta 1973. Nähtävästi kirjoittaja vaan tuolloin löysi kuulijakunnan öljykriisin yhteydessä. Maailmassahan moraali on mennyt alaspäin viimeiset parisataa vuotta ainakin!
Mutta pyh moinen tuskailu! Maailmahan on vaurastunut ennen näkemättömästi: Kiina ja Aasian maat ovat nousseet aiemmasta kurimuksesta. Muutama vuosikymmen sitten Kiinassa uhkana oli laajan nälänhädän mahdollisuus. Ja jos Jenkkilälle tulee nyt vihdoin krapula, niin he ovat kyllä sen ansainneet! Eivät pienet lamat ja pörssiromahdukset tuhoa ihmiskuntaa, päinvastoin ne ovat hyvin terveellisiä aina aika ajoin! Lamahan ei oikeastaan ole mitään muuta kuin varallisuuden uusjakoa.
Ja tämähän on hienoa aikaa sijoittaa (muuhun kuin osakkeisiin) ja kohta ostaa asunto. USA:n osakkeisiin voi sijoittaa sitten, kun Amerikan suuret kaupungit ovat ilmiliekeissä mellakoiden takia ja kaikki Paavo Haavikot paasaavat kapitalismin romahduksesta! Eivätkä ne asuntojen hinnat romahda murto-osaan nykyisistä, mutta eivätpä tällä menolla voi jatkaa samaa nousuaankaan!
>>> David Wilkerson ( "Risti ja linkkuveitsi" -kirjan kirjoittaja ) sanoi jo vuonna 1973 "Näky" -kirjassan, että maailman talous tulee manemään pahasti sekaisin ja pysyy sellaisena aina antikristuksen päiviin asti. Erityisesti hän varoittaa VELASTA.
miten te hihhulit ette voi oikeasti pysyä omilla palstoillanne vaan valtaatte nämä normaalien ihmisten palstatkin!!!???
ei sen puolen, aina teidän tekstiä on huvittavaa lukea, se on sellasta tahatonta huumoria :DDDD
ps.ei täällä Suomessa ihmisiä ole enempää tulossa uskoon, päinvastoin. eri asia on, jos joku terroristiryhmä tekee tänne jonkun kemiallisen hyökkäyksen ja sen tuloksena ihmisten aivot syöpyvät ja äo laskee jonnekkin 50:n alapuolelle, silloin on mahdollisuus normaali-älyisenkin alkaa uskoa noita teidän hauskoja satuja ja vieläpä ihan tosissaan :DD
Uusliberalistinen hömpötys sakkaa ikävästi. Sähläyksen seurauksena tulee lisää työttömiä.
Sosdemit ovat olleet vallassa jokaisessa EU-maassa, kun tämä saatanallinen kulutusralli on päästetty ryöstäytymään valloilleen. Sosdem vilkuttaa vasemmalle, mutta kääntyy oikealle. Ikävää puuhaa veronmaksajille. Varsinkin alimmille desiileille ja eläkeläisille. Ai Ai.