Mestarin palkka

Mestari pyysi palkkaa 6.500 euroa ja maksaisi omat tel ja yms kulut itse.

Miten tuo summa vaikuttaa niin suurelta meidän mielestä????!!!!

Rakennuskohde perinteinen 1 ½ puutalo, ei mitään ihmeempää arkkitehtuuria.
121209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Meillä noin 50 neliön lisäosan rakentaminen edessä. Ensimmäinen mestariehdokas tarjosi palveluitaan 4000 alv hintaan, tai 2500 alv, jos otamme häneltä myös rakennus- ja rakennepiirustukset, piirustukset olisivat olleet 3900 alv euroa. Valitsin piirtäjän toisaalta, rakennus- ja rakennepiirustukset 1600 alv (ovat jo valmiina ja olen tyytyväinen) Työnjohdon otin tuntipalkalla, 40 euroa tunti, sis. kulut. Olen tyytyväinen, laskee myös rakennustarvikkeiden menekin, suosittelee rakentajia.
Oli tarjolla myös kolmas vaihtoehto työnjohtoon könttäsummalla 1800 euroa matkakulut, mutta jotenkin jäi tästä tuntuma, että tekisi vain viralliset hommat, hintaan ei kuuluisi laskemisia sun muita.

Mutta pointti oli, että tuo ensimmäinen kyllä liioitteli täysin kaiken,

Äänestä

jos hoitaa myös pääsuunnittelijan pestin ja pakollisten katselmusten 5 - 6 kpl lisäksi viikottaisen jopa päivittäisen valvonnan. Kaikkihan ei valvojaa tarvitse, silloin siitä on turha maksaa.

Äänestä

on halpa kokonaisuuteen verrattuna. Mestarihan käytännössä pyysi 4000 €(mites alv?)Onhan se kummallista,että tehdään kallis hankinta ja yritetään tinkiä oleellisista asioista!Joskuahan noita mestareita kyseltiin kossupullolla ja kerrottiin, ettei tartte oikeastaan käydä edes työmaalla. Sitten vuosien kuluttua haukuttiin, ettei se mestari tuotakaan huomannu..

Äänestä
  • 10 kpl vuodessa että elää ja käytännössä ne vastuut kasautuu kesäaikaan.

    Ja toiset rakennusvalvonnat valvoo että vastuita ei ole liikaa yhtäaikaa hoidettavana. Eli niistä jotka ottaa pitää saada leipä lapsille.

    Äänestä

  • pitää olla kirjoitti:

    10 kpl vuodessa että elää ja käytännössä ne vastuut kasautuu kesäaikaan.

    Ja toiset rakennusvalvonnat valvoo että vastuita ei ole liikaa yhtäaikaa hoidettavana. Eli niistä jotka ottaa pitää saada leipä lapsille.

    ja kerro mitä se tarkoittaa??Vieläkö muistat??

    Äänestä

pahalta mielestäni. Luulisin tuon olevan 1,5-2% teidän kustannusarviosta. Mieti, että otat halvimman mestarin, joka ei juuri käy työmaalla ja hoitaa vain pakolliset tehtävät. Tai sitten sen joka on jonkun tonnin kalliimpi, mutta joka oikeasti tekee ja auttaa/neuvoo. Luulen että kokonaiskustannusrvionne voi ylittyä jopa kymmeniä prosenttja ilman hyvää mestaria. Sitten makselet virheellisistä töistä aiheutuneita kuluja ja mietit, että jos olisi raskinut alkuvaiheessa panostaa mestariin olisi nekin rahat säästyneet. Kokemuksesta voin sanoa, että riittävän ajoissa palkattu hyvä mestari säästää sinun rahojasi.

Äänestä
  • Kumma juttukun valvoja ottaa 1,5-2% tulee kauhee haloo, mutta kun asunnonvälittäjä ottaa samantien Perushinta 1200 € + 3,9 % velattomasta kauppahinnasta kukaan ei kysy mitään.

    Äänestä

  • Justus_222 kirjoitti:

    Kumma juttukun valvoja ottaa 1,5-2% tulee kauhee haloo, mutta kun asunnonvälittäjä ottaa samantien Perushinta 1200 € + 3,9 % velattomasta kauppahinnasta kukaan ei kysy mitään.

    Mutta siis, kuukauden työtunnithan tuo oikeastaan kattaa. Pitää vain sitten sopia, jos haluatte mestarin tekevän muuta kuin nuo katselmointiosuudet. Entä, jos ei kaveria työmaalla paljoa näy muuten kuin virallisissa tilaisuuksissa?

    Äänestä

  • Puolitoista% = 6500 euroa kirjoitti:

    Mutta siis, kuukauden työtunnithan tuo oikeastaan kattaa. Pitää vain sitten sopia, jos haluatte mestarin tekevän muuta kuin nuo katselmointiosuudet. Entä, jos ei kaveria työmaalla paljoa näy muuten kuin virallisissa tilaisuuksissa?

    ei ollenkaan tavaton hinta tuo reilu 400 000€!!

    Äänestä

Heppu toimii sekä vastaavana mestarina että pääsuunnittelijana, ja on pitkä kokemus molemmista hommista ja työkokemusta kohta 30v. Minusta ei paha hinta ollenkaan. Tosin, välillä tuntuu ettei tee palkkansa eteen juuri mitään, mutta ehkäpä tuo paranee kun valvojan hommiin joutuu?

Äänestä
  • halpa,ettei sillä tarttekaan mitään tehdä.

    Äänestä

  • valvojan hommiin jos sopimuksessa ei niistä ole erikseen mainittu? Tekee vain pakolliset.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rakentajaksi kirjoitti:

Mestari pyysi palkkaa 6.500 euroa ja maksaisi omat tel ja yms kulut itse.

Miten tuo summa vaikuttaa niin suurelta meidän mielestä????!!!!

Rakennuskohde perinteinen 1 ½ puutalo, ei mitään ihmeempää arkkitehtuuria.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu