Lapsi ja koira

Tuosta pikkupojan kuolemasta järkyttyneenä aloin ajattelemaan omia koiria ja lapsiani. Meillä on kaksi koiraa labradorinnoutaja ja bordercollie. Eivät ole rotuina olleet juurikaan uutisissa "tappajakoirina", mutta jo kokonsakin puolesta saisivat aikaan pahaa jälkeä. Minulla on myös kaksi lasta. 12-vuotias poika ja 14-vuotias tyttö. Kennelliitto uutisoi nyt että ei koskaan saa jättää lasta yksin koiran kanssa. Itse olen jättänyt lapseni koiriemme kanssa pidemmäksikin aikaa keskenään kotiimme. Olen ajatellut että ovat jo niin isoja että osaavat esimerkiksi varoa etteivät karkuuta koiria. Ja niin he osaavatkin ja muutenkin ovat vastuuntuntoisia ja osaavat käsitellä koiria oikein. En silti nyt saa tätä kammottavaa ajatusta pois mielestäni että jonain päivänä saan soiton että koiramme on hyökännyt jomman kumman lapseni kimppuun. Vaikka koiramme ovatkin mitä ihanempia luonteeltaan ja ihmis-ja lapsirakkaita, eivätkä koskaan ole näyttäneet minkäänlaista agressiota lapsia kohtaan niin eihän sitä voi koskaan tietää miten koira jonkun asian/eleen yms. tulkitsee ja ns. napsahtaa päässä ja hyökkää.

Minkäikäisen lapsen mielestänne voi jättää koiran kanssa kahdelleen? Alkoi todella ahdistamaan tämä ja taas huomenna pitäisi lapset jättää koirien kanssa keskenään..
6450
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat
  • Kysyin ihmisten mielipiteitä. Katsotaanko alle 18-vuotias lapseksi ja siis alle 18-vuotiasta ei saa jättää kahdelleen koiran kanssa..vai ei alle 15-vuotiasta vai..mielipiteitä siis kysyn.

    Äänestä

jos lapsi 21v yksin.

Äänestä

kertoa mitään juttuja kun en osaa lyhyesti kertoa kuitenkaan (tutuista saksanpaimenkoirista) mutta mulle tuli mieleen että kääntäisin tuon vähän toisinpäin. En mitenkään usko että sinulla edelleenkään on mitään aihetta epäillä, että koirat tekisivät pahaa lapsillesi, mutta mitä jos jotain yllättävää sattuu kotona, ja _jostain syystä_ sinne joutuu tulemaan vieraita ihmisiä, ja lapsesi ovat ehkä peloissaan jne., miten mahtaa koirien suojeluvietti silloin lasten puolesta herätä? Koira voi olla kiltti ja rauhallinen, mutta se on tuskin täysin lasten hallinnassa eikä lapsille kuulukaan sälyttää vastuuta koiran hallitsemisesta, kuten kennelliitto tuolla muistutti.

Muuten kyllä väittäisin koiriasi ja lapsiasi tuntematta, että paremmassa turvassa lapset ovat koirien kanssa keskenään kotona kuin yksin pyöräillessään vaikka kouluun tai kavereiden luokse... Mutta miettisin sitä turvallisuutta siis siltä kannalta että koirilla voi olla tarve hiukan liioiteltuun suojeluun silloin kun huoltaja, vastuunkantaja (sinä) on poissa.

Äänestä

Hyvä kysymys tottakai! Selväähän se ettei lasta kannata jättää koiran vastuulle. Koira ei koskaan ole isäntä talossa. Lapsi on vanhempiensa vastuulla. Lapsen on siis pystyttävä hallitsemaan koiran käyttäytymistä. Kertomasi mukaiset koirat todella harvoin käyvät lasten kimppuun tai ihmisten.
Mielestäni jo 14-vuotias pystyisi olemaan täysipäinen tilapäinen isäntä/emäntä, tai ehkä 15-vuotias.
Jos lähdemme spekuloimaan oikein asiaa, niin kyllä koira on emäntänsäkin tappanut. Kyseessä on ollut tällöin ns. taistelukoirat.
Millä tahansa koiralla voi toki päässä naksahtaa ja käydä omiensa kimppuun, sehän on selvää.
Mutta koirien valvottavaksi ei koskaan lasta voi uskoa. Sen pitäisi mennä niin että vanhemmat miettii pystyykö lapsi hallitsemaan koiraa.
Siitähän se on mielestäni kiinni. Mielipiteeni on että aikuinen on tarpeeksi täysipäinen (tai on oltava ainakin) huolehtimaan koirasta.
Kokemusta ei labradoreista mulla ole, mutta luontokappaleita ne ovat ja noudattavat vaistojaan eivätkä ne täten voi olla muuta kuin koiria, ihmisen oivia apureita ja renkejä, jota ei koskaan pitäisi päästää isännän rooliin, tällöin siis vältytään ikävyyksiltä varmimmin.

Äänestä

12-vuotias on meillä käynyt sekarotuisen koiran kanssa "lapsi ja koira" tottelevaisuus kurssin (en nyt muista virallista nimeä). Sen jälkeen hän on välillä ollut yksin koiran kanssa kotona ja hoitanut jonkun verran ulkoiluttamisia yms. Tyttö sai siitä huomattavaa varmuutta koiran hallintaan ja koira oppi paremmin luottamaan tyttöön ja tottelemaan häntä.

Tuon isomman jässikän kanssa en jätä lapsia koskaan yksin jo koiran perusluonten ja taustan takia (ei ole siletä helpoimmasta päästä).

Kuitenkin peruspointtina oli se, että en nää lasten ja koiran keskenään olemista ongelmana jos kaikki perusasiat ovat kunnossa ja hyvin toimeen tulevat. Todella harvoissa tapauksissa se koira kuitenkaan päälle käy ilman mitään ennakoivia ongelmia.

Se täytyy kuitenkin aina muistaa, etä koira on elän ja voi reagoida arvaamattomallakin tavalla. Vime kädessähän vastuu on aina aikuisella niin koiran kuin lapsenkin suhteen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


järkyttynyt kirjoitti:

Tuosta pikkupojan kuolemasta järkyttyneenä aloin ajattelemaan omia koiria ja lapsiani. Meillä on kaksi koiraa labradorinnoutaja ja bordercollie. Eivät ole rotuina olleet juurikaan uutisissa "tappajakoirina", mutta jo kokonsakin puolesta saisivat aikaan pahaa jälkeä. Minulla on myös kaksi lasta. 12-vuotias poika ja 14-vuotias tyttö. Kennelliitto uutisoi nyt että ei koskaan saa jättää lasta yksin koiran kanssa. Itse olen jättänyt lapseni koiriemme kanssa pidemmäksikin aikaa keskenään kotiimme. Olen ajatellut että ovat jo niin isoja että osaavat esimerkiksi varoa etteivät karkuuta koiria. Ja niin he osaavatkin ja muutenkin ovat vastuuntuntoisia ja osaavat käsitellä koiria oikein. En silti nyt saa tätä kammottavaa ajatusta pois mielestäni että jonain päivänä saan soiton että koiramme on hyökännyt jomman kumman lapseni kimppuun. Vaikka koiramme ovatkin mitä ihanempia luonteeltaan ja ihmis-ja lapsirakkaita, eivätkä koskaan ole näyttäneet minkäänlaista agressiota lapsia kohtaan niin eihän sitä voi koskaan tietää miten koira jonkun asian/eleen yms. tulkitsee ja ns. napsahtaa päässä ja hyökkää.

Minkäikäisen lapsen mielestänne voi jättää koiran kanssa kahdelleen? Alkoi todella ahdistamaan tämä ja taas huomenna pitäisi lapset jättää koirien kanssa keskenään..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu