Velipoika sai meidän perheestä ainoana lukea
maisteriksi ( 6 lasta). No sehän näkyi käytöksessä.
Käytös hipoi huippua, kun hänen koiransa puri minun
vauvan naaman verille. Velipoika sanoi: Minun koirat
on paljon viisaampia kuin sinun lapset.
Yleensä koiran omistajat ovat liian ylpeitä koiristaan.
maisteriksi ( 6 lasta). No sehän näkyi käytöksessä.
Käytös hipoi huippua, kun hänen koiransa puri minun
vauvan naaman verille. Velipoika sanoi: Minun koirat
on paljon viisaampia kuin sinun lapset.
Yleensä koiran omistajat ovat liian ylpeitä koiristaan.
Vastaukset 17
Vanhimmat
aivan riittävästi.
Koiran omistaja.
Emme todellakaan ole, nyt se on aloitettava. Koirien omistajat terrorisoivat yhteisöämme, ei siis koirat.
HUOM! EI KOIRAT VAAN NIIDEN ISÄNNÄT!
se on VAIN sinun mielipide, ei onneksi mikään yleinen.
se rauhottaa
Koiria on liikaa.
niin hävitä pois.
Minulla on vain yksi,enkä ota enempää.
Koirat kuulemma pierevät mahottomasti.
kuin sinäkään, sä kuulemma pieret paljon.
Kerran yksi rouva pussasi koiraa suulle.
Arvele, se oli juuri nuuhkinut paskaläjiä
ojan pohjalla. Semmosia on koiran omistajat.
Niillä on todellisuus hämärtynyt. Koira on
liian tärkeä. Pitäis ottaa järki käteen.
jotka ei ole koirien ystäviä.
Sielläpä pussailkoon vaikka koiran persettä, minulle se ei niin tärkeä otus ole että pussailemaan rupeaisin.
Koiraa en ruoki sellaisista astioista mitä ihminen käyttää ja koiran ruokakuppi pestään vessan lavuaarissa eikä keittiön tiski altaassa ja se pestään omalla harjalla minkä olen ostanut koiran ruokakupin pesua varten.
Koiran kuppi pitää pestä vessan pytyssä,
vessanpyttyharjalla.
typeryksen kanssa keskustele.
Hyvää Pääsiäistä koiran pelkuri.
Ei kysymys ole pelkuruudesta. Koira on sellainen kuin sen omistaja. Hyvin koulutettu koira on isännän renki ja isäntä hallitsee koiraa. Nykyään vaan ei tajuta, että koiran paikka on ulkona omassa kopissaan eikä olohuoneen sohvalla.
Eikä tajuta sitäkään, että koira syö omassa kopissaan eikä keittiön pöydän alla. Kun vieraita tulee kylään koira ei hallitse vieraita vaan isäntä vie koiran ulos jolloin vieraat tuntevat olevansa vierailulla ja hieman koiraa tärkeämpiä.
tuli paljon ärhäkämmäksi leikkauksen jälkeen. Se oli ihan rauhallinen luppana ennen leikkuuta, nyt räksyttää kaikille uroksille.
kuin ihmisen suu, joka on täynnä pöpöjä.
Taitaa olla kokemusta, niistä koirien pyllyrei´istä.
Essolaiset ovan järkilinjalla näissä koirahommissa. Me ymmärrämme sen, että maatiloilla tarvitaan vahtikoira ja paimenkoiria, metsästäjät tarvitsevat metsäkoiria, sokeat palveluskoiria, poliisit poliisikoiria, tullivirkailijat huumekoiria sekä armeija sotakoiria. Muut tavallisten ihmisten kummalliset koirat ovat jokseenkin tarpeettomia.
Koirista on nykyisin tullut statusesineitä, ja trendikkäät ihmiset palvovat niitä epäjumalinaan. Suunnattomia summia käytetään erikoisten koirien hankkimiseen ja niiden käyttämiseen koiranäyttelyissä. Ennen näyttelyitä koirat vielä käytetään asiantuntijoilla trimmattavana, ja sekin maksaa suunnattomasti rahaa. Koko hommassa ei ole päätä eikä häntää.
Tunnen monta koiriin hurahtanutta ihmistä, jotka näyttävät pitävät koiria tärkeämpinä kuin omia lapsiaan. Nämä pölvästit koiraihmiset käyttävät koirasta puhuttaessa persoonapronominia "hän", mutta ihmisestä puhuttaessa he usein sanovat "se". On siinä hulluus on huipussaan!
Minä en erityisemmin pidä koirista, sillä niistä on paljon vaivaa ja rahanmenoa. Lapsuuskodissani meillä oli vahtikoira, mutta oli aina pihalla. Kun koira tuli vanhaksi, niin isäni vei koiran metsään ja ampui sen, ja sen jälkeen otettiin aina uusi tavallinen sekarotuinen koira kasvamaan ja pihaa vahtimaan. Tämän vuoksi minä vielä nykyisinkin suhtaudun koiriin hyvin käytännöllisesti.