Kanerva

Järkevää olis panna Kanerva viralta.
Eihän tommonen mies vastaa enää tekemisistään,
saati sitten Suomen ulkopolitiikasta.
26854
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Muutaman tekstarin vielä voisi ymmärtää, mutta yli kaksisataa ei. Mokannut on ja pahasti. Jo maailmalla miehelle nauretaan, ja kohta koko Suomelle.

Äänestä
  • Kanervan pitäis suuntautua seksibisnekseen jos
    värkeissä on varaa.

    Äänestä

ressukoita, että oikein koko Suomen maine kärsii. Ei uskoisi eläkeiässä olevien olevan ajatusmaailmaltaan noin naiveja.
Miten tekstiviestit vievät ihmiseltä vastuuntunnon tai kyvyn vastata tekemisistään. Hölmöilyä ja naurettavaa se voi olla, ei sen kummempaa.
Ulkopolitiikan hoitajana Kanerva päihittää entisen nukkavierun saamattomuuden mennen tullen ja tekee tietämisellään ja olemuksellaan erään ulkopolitiikan saralla äksyilevän naisen naurettavaksi.

Äänestä
  • Selkärangan jatkeita on kaksi. Toinen yläpäässä ja toinen alapäässä. Kun veri ahtautuu alapäähän, yläpää toimii enää puoliteholla.

    Harkintakyky on luotettavuuden mitta. Kanervalta meni luotto.

    Äänestä

  • Jos mies aiheuttaa suunsa avatessaan, huvittavaa ja väheksyvää ilmapiiriä, eihän tällainen voi saada mitään järkevää aikaan. Rassukka on silloin joku muu, kuin arvostelija. Minusta, kun ulkoministeri avaa suunsa,olisi toivottavaa, että vastapuoli arvostaa, hänen sanomaansa?Ministerin on syytä harkita kenen kanssa pelehtii ja miten.Jos mies pieraisee, epäsopivassa paikassa, kysyttäessä pitää olla kanttia tunnustaa, kuka hajun aiheutti? Mitä Suomi tekee sellaisella ulkoministerillä, joka tekee sopimuksia ja kysyttäessä kieltää, mitään sopimuksia tehneensä? Herättää varmaan luottamusta?

    Äänestä

  • ihmettelen. kirjoitti:

    Jos mies aiheuttaa suunsa avatessaan, huvittavaa ja väheksyvää ilmapiiriä, eihän tällainen voi saada mitään järkevää aikaan. Rassukka on silloin joku muu, kuin arvostelija. Minusta, kun ulkoministeri avaa suunsa,olisi toivottavaa, että vastapuoli arvostaa, hänen sanomaansa?Ministerin on syytä harkita kenen kanssa pelehtii ja miten.Jos mies pieraisee, epäsopivassa paikassa, kysyttäessä pitää olla kanttia tunnustaa, kuka hajun aiheutti? Mitä Suomi tekee sellaisella ulkoministerillä, joka tekee sopimuksia ja kysyttäessä kieltää, mitään sopimuksia tehneensä? Herättää varmaan luottamusta?

    Typerästi Kanerva menetteli, kun meni stripparin ansaan, mutta eihän sellainen nyt mikään sensaatio ole missään päin maailmaa. Tuo taulukauppiashomma on vakavampi, jos pitää paikkansa.

    Hyvin kai K. on hoitanut ulkoministerin varsinaisen työn, vaikka Amerikan suhteissa hänellä ei olekaan mitään erityisiä ansiota. Totta kai sinne olisi päässyt niin Halonen kuin Tuomiojakin, jos olivat suostuneet Bushin sylikoiriksi, mutta heillä oli enemmän selkärankaa.

    Äänestä

  • Nukkavieru asenteesi tekee sinusta itsestäsi naurettavan.

    Äänestä

mistä saataisiin yhtä hyvä ulkoministeri.
Kanerva on hyvä tähän tehtävään, parempaa tuskin tällä hetkellä on käytettävissä.
Tekstiviestittely on vähän kyseenalaista, mutta se onkin toinen juttu.

Äänestä
  • Hän on kuin pokkuroiva piccolopoika, ei lainkaan samassa sarjassa kuin monien maiden korkealle edenneet poliitikot, joilla usein aika vaikuttavat taustat. Hänellä on myös hyvin sivistymätön puhetapa ainakin suomenkielellä, toivottavasti ei muilla.

    Äänestä

  • Lahtelaisella kansanedustaja Tuija Nurmella on rohkeutta ehdottaa Kanervalle eroa hallituksesta.

    Luuletteko todella etteikö kokoomuksesta löytyisi Kanervan tasolle yltävää henkilöä ulkoministeriksi?

    Kyllä maailmalla lehdistössä jo kirjoitellaan meidän pääministerimme ja ulkoministerimme naisasioista.
    Ihmetellään kun Suomessa kyseisten ministerien maine vain kasvaa, kun esim Englanissa ministeri olisi pyytänyt eroa.

    Äänestä

  • Aivan oikein Kanerva on erittäin esiintymiskykyinen. Siitä johtuu, että häntä arvostetaan ulkomailla, niin idässä kuin lännessä, toisin kuin edellistä harmaanuttua vätystä "leninkopiota". Ymmärrän, että se on joillekin katkera paikka, samoin kuin se, että emme sortuneet sosialismiin.
    Eläköön Kokoomus, Demarit ja Kepu
    Tekstiviestien kirjoittaminen oli tietenkin hölmöilyä. Ei siitä kuitenkaan ulkomailla kirjoiteta Ruotsia lukuun ottamatta.

    Äänestä

  • löytyy kirjoitti:

    Aivan oikein Kanerva on erittäin esiintymiskykyinen. Siitä johtuu, että häntä arvostetaan ulkomailla, niin idässä kuin lännessä, toisin kuin edellistä harmaanuttua vätystä "leninkopiota". Ymmärrän, että se on joillekin katkera paikka, samoin kuin se, että emme sortuneet sosialismiin.
    Eläköön Kokoomus, Demarit ja Kepu
    Tekstiviestien kirjoittaminen oli tietenkin hölmöilyä. Ei siitä kuitenkaan ulkomailla kirjoiteta Ruotsia lukuun ottamatta.

    sanoi Lontoon kielellä, että nyt Kosovossa ei kukaan saa enää riehua.

    Kyllä se nyt rauhoittuu - Kosovo!

    Äänestä

Miehillä (ja osalla naisiakin)on aina ollut ja tulee olemaan mielessään .Olivatpa vaikka kuninkaita.

Jos mies laittaa jollekin pornopirkolle himoitsevan viestin niin so what? Sitä saa mitä tilaa.

Ei tekstiviestit tee miehestä/naisesta huonompaa asioiden hoitajaa kuin ennenkään.Nehän ovat hänen yksityiselämää vai ovatko? No Matti vanhasen tapauksessa vaaditaan Kurosen päätä vadille kuinka osat vaihtuivat Kanervan tapauksessa?

Ei Kanerva ole käyttäytynyt huonommin kuin keskiverto mies yleensäkään.Pornoilija vain halusi julkisuutta.

Jokainen mies (aviossa tai ei) jollei nyt ihan ole viestejä lähetellyt niin ainakin himoinnut vierasta naista ja silti heitä jopa omat "vaimokullat " kehuvat hyviksi työmiehiksi yms.

Lapsellista hyörinää mokoman asian tiimoilta. Ei jokaisen suomalaisen kuulu puuttua joka asiaan.Eletään me vaan täällä rauhassa omien arvojemme kanssa ja jätetään kanssaihmiset rauhaan.Ei olla USA:SSA ainakaan vielä.

Äänestä
  • tai ministeriltä ylipäätään, voidaan kyllä vaatia ainakin harkintakykyä, paljon muutakin voisi kohtuudella vaatia, mutta mitäpä näistä tässä kirjoittelemaan.

    Äänestä

  • beessisloggi kirjoitti:

    tai ministeriltä ylipäätään, voidaan kyllä vaatia ainakin harkintakykyä, paljon muutakin voisi kohtuudella vaatia, mutta mitäpä näistä tässä kirjoittelemaan.

    mikäköhän lähinnä? Joku joka hoitaa pr-suhteita ulkomaisiin yhteistyökumppaneihin.

    Ei tuolla kielitaidolla saisi moista pestiä globaalista yrityksestä. Ja Suomi on globaali valtio toki, ei mikään alusmaa.

    Voidaanhan me tässä kirjoitella näistä, miksei?

    Äänestä

  • isossa yrityksessä kirjoitti:

    tässä kirjoitella, aamulla töissä ollessani en oikein ehtinyt. Arvoista, moraalista, sivistyksestä ja rehellisyydestä kirjoittamalla tuskin kuitenkaan saa keskustelua aikaiseksi.
    Siksipä sanonkin, että minun mielestäni Kanerva on hyvin epäedustava, ei tyyliä, ei hienostuneisuutta, hän ei herätä kunnioitusta eikä ole vakuuttava.

    Mutta kuka ulkoministeri on hoitanut paremmin hommansa mielestäsi??

    Äänestä

  • beessisloggi kirjoitti:

    tai ministeriltä ylipäätään, voidaan kyllä vaatia ainakin harkintakykyä, paljon muutakin voisi kohtuudella vaatia, mutta mitäpä näistä tässä kirjoittelemaan.

    Minun ei. Viestitti tai oli viestittämättä.

    Eikä hän mielestäni käyttäydy huonommin kuin keskiverto mies yleensäkään.

    Äänestä

  • isossa yrityksessä kirjoitti:

    mikäköhän lähinnä? Joku joka hoitaa pr-suhteita ulkomaisiin yhteistyökumppaneihin.

    Ei tuolla kielitaidolla saisi moista pestiä globaalista yrityksestä. Ja Suomi on globaali valtio toki, ei mikään alusmaa.

    Voidaanhan me tässä kirjoitella näistä, miksei?

    Olethan "ruskeakielinen"

    Äänestä

  • beessisloggi kirjoitti:

    tässä kirjoitella, aamulla töissä ollessani en oikein ehtinyt. Arvoista, moraalista, sivistyksestä ja rehellisyydestä kirjoittamalla tuskin kuitenkaan saa keskustelua aikaiseksi.
    Siksipä sanonkin, että minun mielestäni Kanerva on hyvin epäedustava, ei tyyliä, ei hienostuneisuutta, hän ei herätä kunnioitusta eikä ole vakuuttava.

    Millälailla epäedustava? Sinähän voisit neuvoa hänelle tyyliä. Tiedätkö itse mitä hienostuneisuus on? Herätätkö itse kunnioitusta.Ei sitä ainakaan toista mollaamalla saa.
    Mielestäni et myöskään kuulosta erityisen vakuuttavalta.

    Huomaa oma tilasi, anna arvo toisellekin.

    Ei se tyyli,kunnioitus jne häviä vaikka naista mieliikin;)

    Äänestä

  • elämäsi kirjoitti:

    Minun ei. Viestitti tai oli viestittämättä.

    Eikä hän mielestäni käyttäydy huonommin kuin keskiverto mies yleensäkään.

    elämäni pätkän vertaa. Ihan vain sanoin mielipiteeni yleisellä keskustelupalstalla.
    Asemansa takia Kanerva ei kuulu keskivertomiehiin.
    Itse viestittelystä en mielestäni ole maininnut kertaakaan.
    Itse en kyllä osaa kuvitella yhdenkään tuntemistani parisuhteessa elävistä miehistä lähettelevän kymmenittäin viestejä suttuiselle hoitamattoman näköiselle viihdetaiteilijalle.
    Tai edes ulkonäöltään tasokkaammalle, kuten edellisen kohun aikaan, kolme vuotta sitten.

    Ymmärrän hyvin, ettei ns. homoiluun taipuvaiset miehet arvosta miestä, joka on kiinnostunut naisista.
    Ymmärrän senkin, ettei homomies tietenkään pidä naista kauniina.

    Äänestä

  • naisista pitävä kirjoitti:

    Ymmärrän hyvin, ettei ns. homoiluun taipuvaiset miehet arvosta miestä, joka on kiinnostunut naisista.
    Ymmärrän senkin, ettei homomies tietenkään pidä naista kauniina.

    Luulen, että homomiehet arvostavat heteromiestä siinä missä homomiestäkin.
    Olen varma, että homomiehet pitävät kaunista naista kauniina, miksi eivät pitäisi?
    Minä taas en sanonut ketään kauniiksi tai vähemmän kauniiksi, vaan suttuisen ja hoitamattoman näköiseksi.
    Löydätkö mistään eilisen Iltalehden?

    Suttuisen näköinen suttura että siinä mieles kaverilla huono naismaku.Mutta siltikin mielipiteeni on että asiasta nousi turhan suuri haloo.

    Tuo suttuisen näköinen sai sita mitä haki ts. julkisuutta.

    Ajatelkaa nyt; isä ja äiti kauhistui viesteistä, vaikka tytär on pornoalalla.
    Luulisi tuon jälkimmäisen kauhistuttavan enemmän uskovaisia vanhempia.

    En toki tahdo puolustella ministerin toimia (mautonta) olisihan hänen oltava esimerkkinä kansalle mutta ihminen hänkin vikoineen ja vietteineen. Toisaalta eihan voinut tietää että siitä lehdet repii maan tärkeimmäksi uutiseksi.

    Äänestä

  • on kielitaitoa kirjoitti:

    Olethan "ruskeakielinen"

    Enkä tiedä mitä ruskeakielinen tarkoittaa. Mutta kotitarpeiksi osaan kyllä kieliä.

    Äänestä

puolet eduskunnasta, poliisivoimista ja virastojen herroista!

Äijät ovat äijiä haluineen - nauretaan niille!
Naisillakin toki yllyttävä osuutensa ja "wannabe-julkkis" -toive monilla takana...

Enemmän niidenkin instanssien työtä "hyväveli-korruptio" haittaa, vaikka sitä ei Suomessa ole vielä todistettu - tutkittu kunnolla.

Terveiset viisikymppisten palstalta lähettää Minea 44 ;D

Äänestä

Kommentoi aloitusta

järkevää..,. kirjoitti:

Järkevää olis panna Kanerva viralta.
Eihän tommonen mies vastaa enää tekemisistään,
saati sitten Suomen ulkopolitiikasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu