eli voiko vauvakuume tulla esiin jostain tuolta sisimmästäni väkisin vaikka en halua lasta vielä?
olen 26v nainen, onnellisessa parisuhteessa. kaikki on hyvin. mutta inhoan lapsia. ärsyttää naapurin penikat, mutta nyt olen huomannut että mulla on jonkinlainen vauvakuume. en halua lasta silti.... haluan elää vapaasti ja nukkua yöni rauhassa. Meillä on koiria joista on ihan tarpeeksi vastuuta ja huolta kannettavana..
en tajua itteeni? kuka mua ohjaa?? onko pakko lissäntyy?
olen 26v nainen, onnellisessa parisuhteessa. kaikki on hyvin. mutta inhoan lapsia. ärsyttää naapurin penikat, mutta nyt olen huomannut että mulla on jonkinlainen vauvakuume. en halua lasta silti.... haluan elää vapaasti ja nukkua yöni rauhassa. Meillä on koiria joista on ihan tarpeeksi vastuuta ja huolta kannettavana..
en tajua itteeni? kuka mua ohjaa?? onko pakko lissäntyy?
Vastaukset 5
Vanhimmat
on sellainen kaipaus, jota ei oikein muuten saa täytettyä. Kyllähän sitä vauvaa kaipaa ja sit kun tulee ja tulee sairauksia.. Niin toivoo, ettei ois tehnyt niitä tänne kärsimään. Nytkin on vatsatautia liikkeellä.
mul on jo hirvee vauvakuume vaik oon jo 14v ja kovasti haluisin jo
Miehelläni on hirveä vauvakuume ja minä puolestani mietin juuri samoja asioita kuin sinä. Tosin vielä tuskaisemmin ja laajemmin. Kuulostaa kai ihan hirveän itserakkaalta mutta mietin myös, että mitä kropalle tapahtuu? Muuttuuko lapsensaannin myötä tv-mainoksen ''50 ei ole enää seksikäs'' naiseksi - vaikka onkin nuori ? Jos kaikki menee hyvin ja lapsi on kiltti niin ok, mutta etukäteenhän ei voi tietää tuleeko kehitysvammainen(tiedän kyllä seulonnat mutta riski piilee), koliikki, super allerginen, tai muullatavoin hankala lapsi. Entä jos tekee sen yhden? Pitääkö sitten olla kotiäiti, jotta olisi hyvä äiti? Pitääkö tehdä heti monta lasta jos aloittaa? Riittävätkö rahat? Viekö lapsen elämä oman elämän? Tähän saanen vastaukseksi että lapsi tuo leivän tullessaan ja lapsi on tärkein ja omaa aikaa järjestyy. Jos tätä nyt lukee joku jolla on omia kokemuksia kyseisistä pohdinnoistani tai muista äitiyteen liittyvistä dilemmoista niin vastatkaa ihmeessä. Pohditaan yhdessä :). Tässä oli vasta promille omia mietteitäni. Hatunnosto niille ketkä tuntevat 100% lapsenhankkimisen riemun ilman sen suurempia pohdintoja!
hyvä et pon muitakin, jotka pohtii näin syvällisesti lapsen hankkimista. Se on takuu varma, et kroppa muuttuu mut kyl se palautuu. Mun työkamu on raskaana (hoikka nainen) nii se vetää jokapäivä karkkia ja munkkeja naamaan ku raskaus määrää. näyttää aivan kauheelta. Itse en ole hoikka, joten sitä suuremmalla syyllä en halua enää lisää ylipainoa koska sit olen tankki. nyt ylipainoa jo 10kg.
Me saamme todennäköisesti vastukseksi pohdintoihimme:
" jos ette tykkää kuin iotsestänne niin älkää missään nimessä hankkiko lapsia"
"voi, kyllä teille tulee se äidillinen tunne vielä"
hmm.. mitä tähän voisi sanoa ku on nii helvetin ristiriitaiset tunteet!
välillä katson lehdistä vauvojen kuvia, kuinka ne onkaan ihania kun ne nukkuu, mut kohta siskoni soittaa ja takaa kuuluu huuto, melu, kirkuminen, itku. Se lopettaa vauvakuumeen kuin seinään. Olen sen verran monesti ollut heillä lapsen likkana ennen kun asuin heitä lähempänä, et tiedä mikä meno siellä on.
ehkä pitäs muuttaa systerin naapuriin nii voisin elää ilman mitintää: HALUANKO LAPSEN VAI EN?
Kyllä pyöreä massuinen äiti näyttää kaupassa hyvältä, vastasyntynyt vauva rattaissa, pienet vauvan vaatteet...oi...
Mutta kuten mainitsit, myös omaan tuttavapiiriini kuuluu lapsiperheitä joiden arkea seuratessa alkaa päästä heittää. Pyykkivuori alkaa muistuttamaan MountEverestiä vaikka pyykkikone ja kuivausrumpu jylläävät yötäpäivää, lattia on tahmaisempi kuin paikallisen baarin ties mistä mössöistä, milloin on sukka kadoksissa milloin kenkä, ja lasten naaman pesu tuntuu loputtomalta: suklaata tai räkää roikkuu aina poskessa...
Ja tila-auto pihassa... Sieltäkin voi löytää hajunperusteella kiireessä vaihdetun vaipan,ranskanperunan tai vuoden kadoksissa olleen tutin =). Tämä äskeinen siis OIKEASTI ihan huumorilla otettavaksi :)
En epäile etteikö lapsi antaisi paljon, etteivätkö maailmankuva ja asioiden tärkeysjärjys muuttuisi, juhlapyhät lasten riemua täynnä, ensimmäinen pyllähdys luistimilla ja hampaan lähtö. Mutta miten voi tietää onko aika oikea ja onko itsestä loppujen lopuksi siihen. Onko oikein hankkia tänne ihmisten jo ylikuormittamaan maailmaan lisää ihmisiä? Onko lapsen hankkiminen vai sen hankkimatta jättäminen itsekäs teko?