Giiii?

riitoja ja erimielisyyksiä rakkaan kanssa, korjautuuko välimme vai eroammeko?
285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sinulle nousi uuden alun riimu, Inguz. Riimu pyrkii saamaan tasapainon henkilökohtaisissa suhteissa ja onnea. Se edustaa tarvetta jakaa ja kaipuuta olla haluttu, samankaltaisuuksien etsintää.
Päätökseen saattamisella on nyt pääpaino. Jokin asia tai tilanne kaipaaviimeistelyä. Kyseessä voi olla myös pisteen laittaminen pohdintakierteelle, aja tusten selkiyttäminen. Sinun on valmisteltava omaa kasvupohjaasi. Ryömit ulos kotelostasi, joka on käynyt ahtaaksi. Ei voi aina elää esteiden tukahduttamana. Raivaa päättäväisesti tieltäsi kaikki vanha ja koet ihanan vapautumisen tunteen jännitysten ja epävarmuuden hellittäessä.
Sinun on annettava kaiken sen mennä, joka oli sopusoinnussa entisen minäsi kanssa, mutta joka ei enää vastaa tulevan elämäsi tarpeisiin. Päästä irti myös toiminnasta joka heijasti vain entistä asemaasi. Valmistaudu. Sielu ehjänä ja vapaana ei-toivotuista vaikutuksista ja huumorintajusi tallella, ole valmistautunut Taivaan tahdolle ja voit tyynenä ja varmana odottaa syntymääsi.
Käytin Ralph Blumin Riimujen kirjaa apuna

Äänestä
  • kiitti gi riimusta, se antoi ajattelemisen aihetta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


plussa kirjoitti:

riitoja ja erimielisyyksiä rakkaan kanssa, korjautuuko välimme vai eroammeko?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu