Seurasin eilen televisiosta Voimalan juttuja. Nuorehkon tutkijan mielestä Suomi on luokkakyhteiskunta ja tulevaisuudessa erot köyhiin ja varakkaisiin tulevat vielä kasvamaan. Suomi on lisäksi luokkayhteiskunta myös perheen koulutuksen perusteella eli sivistyneistöperheet muodostavat Suomessa eliitin. Rahvas muodostuu niistä, joilla ei ole akateemista koulutusta.
Mitä mieltä olet, olemmeko tasa-arvoisia? Rajaako koulutus ihmiset parempiin ja huonompiin, vaikka olisi rahaakin? Olen ilman muuta rahvasta ja sitä mieltä, että Suomi on ollut aina luokkayhteiskunta. Kuulutko sinä eliittiin vai rahvaaseen? Näistä on lisäksi eroteltavissa varakas eliitti ja köyhä eliitti sekä varakas rahvas ja köyhä rahvas eli pahnanpohjimmaiset.
Suomiko luokkayhteiskunta?
Työläistyttö oon
23
1081
Vastaukset
- kuulu kumpaankaan
en eliittiin enkä rahvaaseen. Olen ammattikorkeakoulusta saanut ammattiini pitkähkön koulutuksen ja olen yksitysyrittäjä perheestä. Rahaa ollut välillä enemmän ja välillä vähemmän. Ei ihmisiä voi luokitella. Joku tyäläisnainen voi olla paljon sivistyneempi kuin akateemisesti koulutettu. Hänellä voi olla tuplasti enemmän sydämen sivistystä ja kykyä tulla toimeen ihmissuhteissa. Tunnen akateemisia, jotka ovat täysiä tolloja tilanteissa, joissa luulisi heidän osaavan käyttäytyä.
Minusta Suomessa ihmiset ovat tasa-arvoisia, ei koulutus eikä varallisuus tee niitä luokkaeroja,ne syntyy ihan muutoin. - 67v
Kaikissa maissahan on luokkayhteiskunta.
Eihän se nyt mitään uutta ja ihmeellistä ole.
Kun Neuvostoliitto perustettiin, sen ideaalina tarkoituksena oli poistaa luokkaerot.
Se kaatui sitten 70 vuotta voimassa oltuaan täyteen mahdottomuuteensa. - luokkayhteiskunta
Suomessa! Tavallisella duunarilla ei ole Suomessa edes pakolaisen arvoa!
Tein yöllisestä kotirauhan rikoksesta ilmoituksen. Poliisi totesi että poikien isä on ope.????
Tästä aiheutui minulle taloudellisia tappioita/menetyksiä noin 1000€.a. Josta en ole tähän päivään saanut senttiäkään, mitä pojat ovat rikkoneet. Tuosta aiheutuu osittain lisää koko ajan kosteusvaurioina. Koska kaikkia vaurioita en ole ilmaiseksi korjannut.
Siis syytettä poliisi ei nostanut.
Samanlainen tapaus sattui samoihin aikoihin, mutta päiväsaikaan, toinen oli pakolainen (niin sanottu uhri) tuossa poliisista kehotettiin tekemään kotirauhasta rikosilmoitus? (Tämä juttu oli Hesarissa)
Varmaan tuo pakolainen asui vuokralla, ja kun minulla on oma ok-talo, niin eihän niitä yliopiston kakarat tarvitse Suomessa maksaa!
Eikös tämmöinen ole selvää luokkajakoa, jos emme ole lain edessä saman arvoisia. - ollaan tasavertaisia
lain edessä. Mutta rikkaalla on mahdollisuus palkata huippujuristi ajamaan asioitaan ja hänen ansiostaan voi lain tulkinta muuttua rikkaan eduksi.
- näkyy kohtelussa
Pahnan pohjimmaisia on rantojen miehet, työttömät, eläkeläiset ja sitä rataa.
- hui-haijakkaa
Olen tottunut siihen, ettei minulla ole samanlaista oikeusturvaa eikä yhtäläisiä mahdollisuuksia elämässä kaikilla tavoilla. Varsinkin minua on ahdistanut aiemmin ruotsinkielen pakko, kun on virkoja hakenut. Peruskoulupohjalta on äidinkielenään ruotsia puhuva päässyt ohi kurssitetun.
Nyt ei enää ahdista. Tämä ikä on hienoa aikaa. - Roope63
hui-haijakkaa kirjoitti:
Olen tottunut siihen, ettei minulla ole samanlaista oikeusturvaa eikä yhtäläisiä mahdollisuuksia elämässä kaikilla tavoilla. Varsinkin minua on ahdistanut aiemmin ruotsinkielen pakko, kun on virkoja hakenut. Peruskoulupohjalta on äidinkielenään ruotsia puhuva päässyt ohi kurssitetun.
Nyt ei enää ahdista. Tämä ikä on hienoa aikaa.on et kyllä suomessa on paljon eriarvoisuutta monessakin asiassa.
Tähän ikään kun on tultu niin täytyy vain todeta et hyvä on kun ei tarvitse tuolla mukana enään olla. - Hyvää ikää
hui-haijakkaa kirjoitti:
Olen tottunut siihen, ettei minulla ole samanlaista oikeusturvaa eikä yhtäläisiä mahdollisuuksia elämässä kaikilla tavoilla. Varsinkin minua on ahdistanut aiemmin ruotsinkielen pakko, kun on virkoja hakenut. Peruskoulupohjalta on äidinkielenään ruotsia puhuva päässyt ohi kurssitetun.
Nyt ei enää ahdista. Tämä ikä on hienoa aikaa.Olen onnellinen kun pääsin pois työelämästä. Hyvää ikää tämä 60 .
- kun luin
50 palstaa, tuli mieleen, että ollaan täällä 60 ssa yläluokkaa. Sen verran fiksumpia on kirjoitukset meillä.
- Ylpeä duunari
Olen tavallinen kansa- ja jatkokoulun käynyt duunari. Nyt tietenkin nautin ansaittua eläkettä.
Aina olen menestynyt hyvin tekemällä korkealla ammattitaidolla töitä. Tienestit ovat monena vuonna olleet paremmat kuin monella akateemisella. Liioin ei ole tarvinnut koskaan tuntea alemmuuden tunnetta eikä vähättelyä kenenkään taholta. Laidasta lukien kaikki niin "herrat kuin narrit" ovat joutuneet turvautumaan ammattitaitoiseen apuuni. Kaikki ovat myös apua saaneet.
Koen eläväni tasa-arvoisessa yhteiskunnassa, missä kaikilla on hyvät mahdollisuudet menestyä, jos vain halua ja kykyä riittää.
Luokkaerot taitavat nykyisin koskee enemmän tai vähemmän maahan muuttajia, sairaita, vanhuksia ja muita, jotka eivät kykene olemaan mukana yhteiskunnallisessa elämässä meidän ns. normaaleiden tavoin. Olen huomannut, että mm. perinteiset duunarit eivät heitä arvosta.
Tietenkin esimerkiksi laiskuus ja osaamattomuus voi aiheuttaa ansiotuloeroja. Se on kuitenkin eri asia kuin luokkaerot.
Aina olen myös saanut viranomaisilta asiallisen ja hyvän palvelun. Ymmärrän, että palvelu voi olla huonoa, jos ei osaa perustella asioita edes itselle tai on ns. kylähullu eli se ammatti valittaja.
Luokkaeroja oli mm. Neuvostoliitossa. Siellähän oli eliitille omat kaupat (perjoskat) sairaalat ja koulut. Kuten mm. kommunistimaissa vieläkin.- Econoomi
Y-duunari mainitsi mm. vanhukset, kun kirjoitti luokkaeroista. Hän tulee huomaamaan kymmenen vuoden kuluttua, että eläke on enää ehkä 30% siitä tasosta, mitä se nyt on.
Kun ottaa huomioon palkkakehityksen ja hintojen nousun, huomaa että parin prosentin indeksitarkistukset eivät riitä alkuunkaan elintason pitämisen kohtuullisena.
On todella järkyttävää, kuinka vallassa olevat poliitikot ja virkamiehet eivät näe, mihin ollaan menossa. Tai sitten he eivät välitä, vaan ottavat huomioon oman tilanteensa ja tulevat eläkkeensä. Pienituloisista he vähät välittävät. - luokkaa on
Econoomi kirjoitti:
Y-duunari mainitsi mm. vanhukset, kun kirjoitti luokkaeroista. Hän tulee huomaamaan kymmenen vuoden kuluttua, että eläke on enää ehkä 30% siitä tasosta, mitä se nyt on.
Kun ottaa huomioon palkkakehityksen ja hintojen nousun, huomaa että parin prosentin indeksitarkistukset eivät riitä alkuunkaan elintason pitämisen kohtuullisena.
On todella järkyttävää, kuinka vallassa olevat poliitikot ja virkamiehet eivät näe, mihin ollaan menossa. Tai sitten he eivät välitä, vaan ottavat huomioon oman tilanteensa ja tulevat eläkkeensä. Pienituloisista he vähät välittävät.Eläkeläiset on yksi luokka. Päättäjät pelkäävät lausua sanaa, eläkeläiset. Sitä ei viljellä keskusteluissa, pinnalla on lapspsiperheet, palkansaajat, opiskelijat. Eläkeläisiä ikäänkuin ei ole olemassa? Kuulun tähän luokkaan.
- Eläkeläisissäkin
luokkaa on kirjoitti:
Eläkeläiset on yksi luokka. Päättäjät pelkäävät lausua sanaa, eläkeläiset. Sitä ei viljellä keskusteluissa, pinnalla on lapspsiperheet, palkansaajat, opiskelijat. Eläkeläisiä ikäänkuin ei ole olemassa? Kuulun tähän luokkaan.
On luokkaeroja. Toisille eläkkeet useita useita tuhansia euroja, he matkustelevat, on kalliit harrastukset, käyvät teattereissa ja konserteissa ym.ym. Näihin ei pieneläkeläisillä mitään mahdollisuuksia. Mutta aina puhutaan vaan yhtenä ryhmänä eläkeläisistä. Ja kun korotuksia tulee ne on aina prosenteissa. Kuilu senkun levenee jo eläkeläistenkin toimeentulossa.
- oikeassa.
Eläkeläisissäkin kirjoitti:
On luokkaeroja. Toisille eläkkeet useita useita tuhansia euroja, he matkustelevat, on kalliit harrastukset, käyvät teattereissa ja konserteissa ym.ym. Näihin ei pieneläkeläisillä mitään mahdollisuuksia. Mutta aina puhutaan vaan yhtenä ryhmänä eläkeläisistä. Ja kun korotuksia tulee ne on aina prosenteissa. Kuilu senkun levenee jo eläkeläistenkin toimeentulossa.
Rako kasvaa? Systeemimme on epäoikeudenmukainen ja ilkeä. Prosentti politiikka sen tekee.
Kyllähän perhetausta vaikuttaa ihmisen elämisen taipaleen vaiheisiin. Tuosta kyseisestä "Voimala"-keskustelusta jäi mieleen, että oppineistoperheessä lapsi oli jäänyt osattomaksi monista lapsuuden ja nuoruuden leikeistä ja seikkailuista, joita "tavallisten" perheitten lapset ja nuoret olivat harrastaneet. Varttumisiän kokemus- ja elämysympäristö voi olla yhdellä tavalla yksipuolista yhtäällä ja toisella tavalla yksipuolista toisaalla.
Tamperelaisen työläisperheen tytär taas oli jo nuorena saanut havaita, että paremmin toimeentuleva väki asui tilavissa ja hienosti sisustetuissa kodeissa. Ero häneen omaan kotiinsa oli kuilun kaltainen. Sama kokemus oli toistunut Helsingissä opiskeluvuosina.
Kotona asuminen esim. opiskeluvuosina on suuri etu taloudellisesti ja tutun ihmissuhdeverkoston säilyttäminen luo jatkuvuutta elämään. Toisaalta se tilanne rajoittaa uusien kokemusten saamista. Pois nuoruuden kotiseuduiltaan lähteneet opiskelijat saavat uusia virikkeitä ja heidän elämänkatsomuksensa monipuolistuu. Rahan riittäminen ja henkilökohtaisen talouden balanssi on sitten toinen juttu.
Erittäin tärkeänä tekijänä ihmisen elämässä on hänen oma arviointitaitonsa itsensä suhteen. Kun opiskelija tai muu nuori aikuinen on taustaltaan lähtöisin vaatimattomista oloista, hänen itsensä olisi kyettävä hahmottamaan oma lähtökohtansa. Maisteris- ja tohtorisperheistä kotoisin olevilla nuorilla on monessa mielessä suuremmat valmiudet menestyä opinnoissa. Myös työtilaisuuksien järjestymisessä suhteilla on merkitystä kuten tuossa "Voimala"-ohjelmassakin todettiin. Eikä äkkirikastuneitten nousukasperheitten varallisuus ole sekään haitta jälkeläisten elämäntaipaleella, vaikka vanhemmilla ei muodollista koulutusta paljolti olisikaan.
Vähävaraisten pieneläjäperheitten lasten pärjäämiseen vaikuttaa todella paljon heidän oma harkintataitonsa. He joutuvat selviytymään elämässä yksin omine neuvoineen ja järkeilyineen. Valintojen tekemisen taito ratkaisee paljon. Väärien valintojen mahdollisuus on sekin suuri. Kun rahaa ja varallisuutta ei ole ja jos vanhemmatkaan eivät tunne lastensa uusia elämisen olosuhteita, niin silloin auttaisi ratkaisevasti se, että opiskelija, nuori aikuinen todellakin osaisi kehittää itse itseään määrätietoisesti ja ymmärtäisi vahvistaa niitä valmiuksiaan ja osaamisen alueitaan, jotka hänen kohdallaan ovat jääneet heikommiksi kotitaustan johdosta. Epäilemättä perhelähtökohdilla on merkitystä ihmisen elämässä nykyäänkin.- Juuretonmies
Edellinen viesti on hyvä.
Minä olen pohtinut tätä asiaa paljon viimeaikoina, koska olen välillä tuntenut katkeruutta, turhautumista ja valitettavasti jopa kateutta eri ihmisten lähtökohtien ja taustojen takia. Kyse ei ole pelkästään rahasta, vaan siitä minkälaisen tukiverkoston saa jo nuorena, miten vanhemmat kasvattavat ja tietenkin minkälaiset taloudelliset taustat on. Toisaalta nämä asiat ovat saaneet minut puremaan hammasta ja yrittämään kovemmin. Olen ilokseni myös huomannut, että joissain asioissa erilaisten taustojen ymmärtäminen ja omakohtaiset kokemukset ovat kasvattaneet minusta avarakatseisen, suvaitsevaisen ja kunnianhimoisen ihmisen.
Olen itse kotoisin ja elänyt nuoruuteni pienellä paikkakunnalla, jossa ainoat harrastukset nuorisolla olivat viinan juominen ja itsemurhat. Nuoruuteni ystävistä monet ovat jo menetettyjä tapauksia. Lähtökohdat elämässä selviämiseen eivät siis olleet mairittelevat. Irrottauduin ympäristöstä kokonaan, joten mitään lapsuuden tai nuoruuden ystävyyssuhteita ei ole jäänyt tuolta ajalta. Tunnen usein alemmuuden tunnetta kun nykyiset tuttavani mainitsevat lapsuudenystävistään - minulla sellaisia ei ole. Nuoruuden kokemusten takia en myöskään pysty luottamaan ja ystävystymään uusiin ihmisiin helposti ja tämän takia olen käsittääkseni loppuelämän tilanteessa, jossa minulla ei tule olemaan läheisiä ystäviä.
Pelastukseni oli se, että minulla on jonkin verran lukupäätä ja pystyin opiskelemaan itselleni yliopistotutkinnon. Opiskeluaikana oli "sosiaalisesti hyväksyttävää" olla persaukinen, joten en kokenut taloudellisesta niukkuudesta huolimatta olleeni alinta kastia. Perheen perustamiset ja lasten saamiset sai kuitenkin unohtaa ja asettaa tulevaisuuden haaveeksi jo opiskelujen alkuvaiheessa. Koko opiskeluaika meni hanttihommissa, missä toisaalta oppi paljon elämästä.
Opiskelujen jälkeen työelämään siirryttyäni huomasin, että palkallani saatava elintaso on erittäin matala. Varallisuuteni lähtötason ollessa suuren opintolainan verran miinuksella, en pystynyt kilpailemaan kunnolla edes vuokra-asunnoista. Opintolainat lasken saavani maksetuksi 37 vuotiaana. Tämän varallisuusasian olen kuitenkin päättänyt itse korjata tienaamalla enemmän. Ja voisihan tämä tilanne olla paljon huonompikin.
Ainoa asia mikä tässä minua harmittaa on se, että Suomessa kovasta työnteosta rangaistaan verokiilalla. Ainoaksi keinoksi nousuun alaluokasta keskiluokkaan kohdallani taitaa jäädä itsenäiseksi yrittäjäksi ryhtyminen. Kaipaan itselleni jo perhettä, lapsia ja pysyvää kotia. Niiden aika tulee kyllä, mutta sitä ennen yritän tehdä luokkaretken keskiluokkaan ominvoimin.
Uskoa tulevaisuuteen saan yllättäen kovasta menneisyydestä. Sillä jos olen selvinnyt niistä oloista joista nuorena ponnistin näinkin pitkälle, en näe mitään estettä miksi en pääsisi vieläkin pidemmälle. Toisaalta minulla ei ole mitään menetettävää, joten voin melko huolettomasti kokeilla rajojani.
Kaikenkaikkiaan uskon siihen että itse pystyy vaikuttamaan siihen miten hyvin elämässä pärjää. Se vie vain aikaa. Minä olen vasta 35 vuotiaana samanlaisessa tilanteessa kuin monet hyvätaustaiset 20-vuotiaana. Mutta ei se ole heidän tai heidän vanhempiensa syytä. Uskon ja toivon että olen kuitenkin 40 vuotiaana onnellinen elämääni ja omiin saavutuksiini. Juuretonmies kirjoitti:
Edellinen viesti on hyvä.
Minä olen pohtinut tätä asiaa paljon viimeaikoina, koska olen välillä tuntenut katkeruutta, turhautumista ja valitettavasti jopa kateutta eri ihmisten lähtökohtien ja taustojen takia. Kyse ei ole pelkästään rahasta, vaan siitä minkälaisen tukiverkoston saa jo nuorena, miten vanhemmat kasvattavat ja tietenkin minkälaiset taloudelliset taustat on. Toisaalta nämä asiat ovat saaneet minut puremaan hammasta ja yrittämään kovemmin. Olen ilokseni myös huomannut, että joissain asioissa erilaisten taustojen ymmärtäminen ja omakohtaiset kokemukset ovat kasvattaneet minusta avarakatseisen, suvaitsevaisen ja kunnianhimoisen ihmisen.
Olen itse kotoisin ja elänyt nuoruuteni pienellä paikkakunnalla, jossa ainoat harrastukset nuorisolla olivat viinan juominen ja itsemurhat. Nuoruuteni ystävistä monet ovat jo menetettyjä tapauksia. Lähtökohdat elämässä selviämiseen eivät siis olleet mairittelevat. Irrottauduin ympäristöstä kokonaan, joten mitään lapsuuden tai nuoruuden ystävyyssuhteita ei ole jäänyt tuolta ajalta. Tunnen usein alemmuuden tunnetta kun nykyiset tuttavani mainitsevat lapsuudenystävistään - minulla sellaisia ei ole. Nuoruuden kokemusten takia en myöskään pysty luottamaan ja ystävystymään uusiin ihmisiin helposti ja tämän takia olen käsittääkseni loppuelämän tilanteessa, jossa minulla ei tule olemaan läheisiä ystäviä.
Pelastukseni oli se, että minulla on jonkin verran lukupäätä ja pystyin opiskelemaan itselleni yliopistotutkinnon. Opiskeluaikana oli "sosiaalisesti hyväksyttävää" olla persaukinen, joten en kokenut taloudellisesta niukkuudesta huolimatta olleeni alinta kastia. Perheen perustamiset ja lasten saamiset sai kuitenkin unohtaa ja asettaa tulevaisuuden haaveeksi jo opiskelujen alkuvaiheessa. Koko opiskeluaika meni hanttihommissa, missä toisaalta oppi paljon elämästä.
Opiskelujen jälkeen työelämään siirryttyäni huomasin, että palkallani saatava elintaso on erittäin matala. Varallisuuteni lähtötason ollessa suuren opintolainan verran miinuksella, en pystynyt kilpailemaan kunnolla edes vuokra-asunnoista. Opintolainat lasken saavani maksetuksi 37 vuotiaana. Tämän varallisuusasian olen kuitenkin päättänyt itse korjata tienaamalla enemmän. Ja voisihan tämä tilanne olla paljon huonompikin.
Ainoa asia mikä tässä minua harmittaa on se, että Suomessa kovasta työnteosta rangaistaan verokiilalla. Ainoaksi keinoksi nousuun alaluokasta keskiluokkaan kohdallani taitaa jäädä itsenäiseksi yrittäjäksi ryhtyminen. Kaipaan itselleni jo perhettä, lapsia ja pysyvää kotia. Niiden aika tulee kyllä, mutta sitä ennen yritän tehdä luokkaretken keskiluokkaan ominvoimin.
Uskoa tulevaisuuteen saan yllättäen kovasta menneisyydestä. Sillä jos olen selvinnyt niistä oloista joista nuorena ponnistin näinkin pitkälle, en näe mitään estettä miksi en pääsisi vieläkin pidemmälle. Toisaalta minulla ei ole mitään menetettävää, joten voin melko huolettomasti kokeilla rajojani.
Kaikenkaikkiaan uskon siihen että itse pystyy vaikuttamaan siihen miten hyvin elämässä pärjää. Se vie vain aikaa. Minä olen vasta 35 vuotiaana samanlaisessa tilanteessa kuin monet hyvätaustaiset 20-vuotiaana. Mutta ei se ole heidän tai heidän vanhempiensa syytä. Uskon ja toivon että olen kuitenkin 40 vuotiaana onnellinen elämääni ja omiin saavutuksiini...ensimmäisen kerran tätä ketjua. Kiitos hienosta kirjoituksestasi, luin sitä melkein kuin kirjaa.
Todellakin se on totta, että kotien tarjoamat valmiudet lapsillensa ovat kovin erilaiset.
Rankan tien joutuvat kulkemaan kaltaisesi nuoret. Lahjakkuutesi, sitkeytesi avulla olet
raivannut tiesi, olet oman elämäsi herra.
Onnea, onnistumisen elämyksiä toivotan sinulle!- sitroen.
Juuretonmies kirjoitti:
Edellinen viesti on hyvä.
Minä olen pohtinut tätä asiaa paljon viimeaikoina, koska olen välillä tuntenut katkeruutta, turhautumista ja valitettavasti jopa kateutta eri ihmisten lähtökohtien ja taustojen takia. Kyse ei ole pelkästään rahasta, vaan siitä minkälaisen tukiverkoston saa jo nuorena, miten vanhemmat kasvattavat ja tietenkin minkälaiset taloudelliset taustat on. Toisaalta nämä asiat ovat saaneet minut puremaan hammasta ja yrittämään kovemmin. Olen ilokseni myös huomannut, että joissain asioissa erilaisten taustojen ymmärtäminen ja omakohtaiset kokemukset ovat kasvattaneet minusta avarakatseisen, suvaitsevaisen ja kunnianhimoisen ihmisen.
Olen itse kotoisin ja elänyt nuoruuteni pienellä paikkakunnalla, jossa ainoat harrastukset nuorisolla olivat viinan juominen ja itsemurhat. Nuoruuteni ystävistä monet ovat jo menetettyjä tapauksia. Lähtökohdat elämässä selviämiseen eivät siis olleet mairittelevat. Irrottauduin ympäristöstä kokonaan, joten mitään lapsuuden tai nuoruuden ystävyyssuhteita ei ole jäänyt tuolta ajalta. Tunnen usein alemmuuden tunnetta kun nykyiset tuttavani mainitsevat lapsuudenystävistään - minulla sellaisia ei ole. Nuoruuden kokemusten takia en myöskään pysty luottamaan ja ystävystymään uusiin ihmisiin helposti ja tämän takia olen käsittääkseni loppuelämän tilanteessa, jossa minulla ei tule olemaan läheisiä ystäviä.
Pelastukseni oli se, että minulla on jonkin verran lukupäätä ja pystyin opiskelemaan itselleni yliopistotutkinnon. Opiskeluaikana oli "sosiaalisesti hyväksyttävää" olla persaukinen, joten en kokenut taloudellisesta niukkuudesta huolimatta olleeni alinta kastia. Perheen perustamiset ja lasten saamiset sai kuitenkin unohtaa ja asettaa tulevaisuuden haaveeksi jo opiskelujen alkuvaiheessa. Koko opiskeluaika meni hanttihommissa, missä toisaalta oppi paljon elämästä.
Opiskelujen jälkeen työelämään siirryttyäni huomasin, että palkallani saatava elintaso on erittäin matala. Varallisuuteni lähtötason ollessa suuren opintolainan verran miinuksella, en pystynyt kilpailemaan kunnolla edes vuokra-asunnoista. Opintolainat lasken saavani maksetuksi 37 vuotiaana. Tämän varallisuusasian olen kuitenkin päättänyt itse korjata tienaamalla enemmän. Ja voisihan tämä tilanne olla paljon huonompikin.
Ainoa asia mikä tässä minua harmittaa on se, että Suomessa kovasta työnteosta rangaistaan verokiilalla. Ainoaksi keinoksi nousuun alaluokasta keskiluokkaan kohdallani taitaa jäädä itsenäiseksi yrittäjäksi ryhtyminen. Kaipaan itselleni jo perhettä, lapsia ja pysyvää kotia. Niiden aika tulee kyllä, mutta sitä ennen yritän tehdä luokkaretken keskiluokkaan ominvoimin.
Uskoa tulevaisuuteen saan yllättäen kovasta menneisyydestä. Sillä jos olen selvinnyt niistä oloista joista nuorena ponnistin näinkin pitkälle, en näe mitään estettä miksi en pääsisi vieläkin pidemmälle. Toisaalta minulla ei ole mitään menetettävää, joten voin melko huolettomasti kokeilla rajojani.
Kaikenkaikkiaan uskon siihen että itse pystyy vaikuttamaan siihen miten hyvin elämässä pärjää. Se vie vain aikaa. Minä olen vasta 35 vuotiaana samanlaisessa tilanteessa kuin monet hyvätaustaiset 20-vuotiaana. Mutta ei se ole heidän tai heidän vanhempiensa syytä. Uskon ja toivon että olen kuitenkin 40 vuotiaana onnellinen elämääni ja omiin saavutuksiini.Sinä sentään sait opintolainaa!
Minun aikanani opintolainaa olisi saanut vain henkilökohtaista takausta vastaan. Kun ei takaajaa ollut, en lainaakaan saanut. Menot piti mitoittaa sen mukaan. Vanhukset maksoi ammattikoulun vieraalla paikkakunnalla, sitten 19-vuotiaana töihin vieraalle paikkakunnalle ja kolmen vuoden (mm armeija siinä) päästä tekuun ja ihan omilla, itse tienatuilla rahoilla. Ei lainaa, kun ei ollut takaajia eikä silloin ollut valtion takuita.
Hyvin olen silti pärjännyt. Tosin ei ole kesähuvilaa, järvenrantaa, isoa tonttia ym ja autokin täyttää pian 21 vuotta, mutta mitä siitä. Puoliskokin jätti, samoin ns ystävät, kun en kyennyt riittävää elintasoa heille hankkimaan. Lastani avustan melkein puolella eläkkeestäni, vaikka hänen iässään olin tullut omillani toimeen jo puolisen vuotta.
Pohjalta aloitin, mutta ehkä vähän pääsin nousemaan kun tein mitä oli pakko. Ei ollut vara valita huvittiko joku työ tai työympäristö vai ei. Kemian avulla olen viimeiset parikymmentä vuotta nukkunutkin (á 5 tuntia per yö), mutta hyvä näinkin. Kyllä se tämä loppuaikakin jotenkin menee. - Pirre*
sitroen. kirjoitti:
Sinä sentään sait opintolainaa!
Minun aikanani opintolainaa olisi saanut vain henkilökohtaista takausta vastaan. Kun ei takaajaa ollut, en lainaakaan saanut. Menot piti mitoittaa sen mukaan. Vanhukset maksoi ammattikoulun vieraalla paikkakunnalla, sitten 19-vuotiaana töihin vieraalle paikkakunnalle ja kolmen vuoden (mm armeija siinä) päästä tekuun ja ihan omilla, itse tienatuilla rahoilla. Ei lainaa, kun ei ollut takaajia eikä silloin ollut valtion takuita.
Hyvin olen silti pärjännyt. Tosin ei ole kesähuvilaa, järvenrantaa, isoa tonttia ym ja autokin täyttää pian 21 vuotta, mutta mitä siitä. Puoliskokin jätti, samoin ns ystävät, kun en kyennyt riittävää elintasoa heille hankkimaan. Lastani avustan melkein puolella eläkkeestäni, vaikka hänen iässään olin tullut omillani toimeen jo puolisen vuotta.
Pohjalta aloitin, mutta ehkä vähän pääsin nousemaan kun tein mitä oli pakko. Ei ollut vara valita huvittiko joku työ tai työympäristö vai ei. Kemian avulla olen viimeiset parikymmentä vuotta nukkunutkin (á 5 tuntia per yö), mutta hyvä näinkin. Kyllä se tämä loppuaikakin jotenkin menee.ei tukea mistään, pois pois vaan silmistä ja syömästä..kuule meitä on - köyhällistön pentuja, mutta katkeruudella ei saavuteta mitään.
P.s. On siitä köyhyydestä ollu ainakin yksi asia, nyt saa sanoa nyt että ite on saatu mitä on saatu, ei tarvia olla kelleen kiitollinenkaan, ihan omin avuin on pärjätty. - 1943
Juuretonmies kirjoitti:
Edellinen viesti on hyvä.
Minä olen pohtinut tätä asiaa paljon viimeaikoina, koska olen välillä tuntenut katkeruutta, turhautumista ja valitettavasti jopa kateutta eri ihmisten lähtökohtien ja taustojen takia. Kyse ei ole pelkästään rahasta, vaan siitä minkälaisen tukiverkoston saa jo nuorena, miten vanhemmat kasvattavat ja tietenkin minkälaiset taloudelliset taustat on. Toisaalta nämä asiat ovat saaneet minut puremaan hammasta ja yrittämään kovemmin. Olen ilokseni myös huomannut, että joissain asioissa erilaisten taustojen ymmärtäminen ja omakohtaiset kokemukset ovat kasvattaneet minusta avarakatseisen, suvaitsevaisen ja kunnianhimoisen ihmisen.
Olen itse kotoisin ja elänyt nuoruuteni pienellä paikkakunnalla, jossa ainoat harrastukset nuorisolla olivat viinan juominen ja itsemurhat. Nuoruuteni ystävistä monet ovat jo menetettyjä tapauksia. Lähtökohdat elämässä selviämiseen eivät siis olleet mairittelevat. Irrottauduin ympäristöstä kokonaan, joten mitään lapsuuden tai nuoruuden ystävyyssuhteita ei ole jäänyt tuolta ajalta. Tunnen usein alemmuuden tunnetta kun nykyiset tuttavani mainitsevat lapsuudenystävistään - minulla sellaisia ei ole. Nuoruuden kokemusten takia en myöskään pysty luottamaan ja ystävystymään uusiin ihmisiin helposti ja tämän takia olen käsittääkseni loppuelämän tilanteessa, jossa minulla ei tule olemaan läheisiä ystäviä.
Pelastukseni oli se, että minulla on jonkin verran lukupäätä ja pystyin opiskelemaan itselleni yliopistotutkinnon. Opiskeluaikana oli "sosiaalisesti hyväksyttävää" olla persaukinen, joten en kokenut taloudellisesta niukkuudesta huolimatta olleeni alinta kastia. Perheen perustamiset ja lasten saamiset sai kuitenkin unohtaa ja asettaa tulevaisuuden haaveeksi jo opiskelujen alkuvaiheessa. Koko opiskeluaika meni hanttihommissa, missä toisaalta oppi paljon elämästä.
Opiskelujen jälkeen työelämään siirryttyäni huomasin, että palkallani saatava elintaso on erittäin matala. Varallisuuteni lähtötason ollessa suuren opintolainan verran miinuksella, en pystynyt kilpailemaan kunnolla edes vuokra-asunnoista. Opintolainat lasken saavani maksetuksi 37 vuotiaana. Tämän varallisuusasian olen kuitenkin päättänyt itse korjata tienaamalla enemmän. Ja voisihan tämä tilanne olla paljon huonompikin.
Ainoa asia mikä tässä minua harmittaa on se, että Suomessa kovasta työnteosta rangaistaan verokiilalla. Ainoaksi keinoksi nousuun alaluokasta keskiluokkaan kohdallani taitaa jäädä itsenäiseksi yrittäjäksi ryhtyminen. Kaipaan itselleni jo perhettä, lapsia ja pysyvää kotia. Niiden aika tulee kyllä, mutta sitä ennen yritän tehdä luokkaretken keskiluokkaan ominvoimin.
Uskoa tulevaisuuteen saan yllättäen kovasta menneisyydestä. Sillä jos olen selvinnyt niistä oloista joista nuorena ponnistin näinkin pitkälle, en näe mitään estettä miksi en pääsisi vieläkin pidemmälle. Toisaalta minulla ei ole mitään menetettävää, joten voin melko huolettomasti kokeilla rajojani.
Kaikenkaikkiaan uskon siihen että itse pystyy vaikuttamaan siihen miten hyvin elämässä pärjää. Se vie vain aikaa. Minä olen vasta 35 vuotiaana samanlaisessa tilanteessa kuin monet hyvätaustaiset 20-vuotiaana. Mutta ei se ole heidän tai heidän vanhempiensa syytä. Uskon ja toivon että olen kuitenkin 40 vuotiaana onnellinen elämääni ja omiin saavutuksiini.Suomessa on ollut mahdollisuus opiskella, jos on halunnut. Itse olin kylän köyhimpiä, mutta nyt niitä harvoja ikäluokassamme sieltä ponnistaneita, joilla on akateeminen loppututkinto. Tämä on vaatinut myös omaa ponnistelua kuten sään salliessa 16 km:n pyöräilyä kouluun, yksityistuntien antamista, työtä opiskelun ohella. Myös uskallusta hakea töitä, jotka ovat haastavia. En ole koskaan ollut katkera rikkaammille eikä maallisen mammonan kerääminen ole koskaan ollut erityisen tärkeää. En oikeastaan ole koskaan joutunut koettelemaan rajojani, olisin voinut luoda paljon näyttävämmän uran, mutta perhe oli minulle tärkeämpi.
- 20+15=35
Minun suvussani kulki perittyä rahaa sukupolvelta toiselle, mutta se menetettiin 1990-luvun laman takia. Kaikki perheestämme eivät ole käyneet mitään kouluja kansakoulun jälkeen vaikka mahdollisuudet olisivat olleet. Olemme saaneet erittäin hyvän yleissivistyksen kotioloissa jo nuorena ja siirryimme perheyrityksen pariin. Mutta 1990-luvun laman aiheuttaman takia, sukutalot ja maat sekä perheyritys kaikki menetettiin. Mutta kukaan ei meitä koskaan laskenut kuuluvan rahvaaseen, vaikka koulutukset puuttuivat. Muistan kun isäni sanoi kerran: ''Ette te mitään lukioita tarvitse, minkä takia pitää oppia jo kerran opittua.''
- hohhoijjaa.
ovat eläkelaiset nykynuorisolle ,vaan hyvin muistaavat vierailla eläkepäivän jälkeisenä päivänä ja useasti sattuu olemaan 'tilapäisiä' rahavaikeuksia...noin se menee
- Kaksinapainen?
Valtaväestö poikkeaa Gaussin käyrästä.
Olemme siirtyneet kaksinapaiseen yhteiskuntaan.
On pärjääjät ja on rupusakki.
Tämä näkyy elintavoissa, nautintoaineet, ravinto, koulutus, harrastukset, itsestään huolehtiminen.
Toisen jaon muodostaa väestöryhmittäinen jako.
Vähemmistöryhmät käyttävät häikäilemättä hyväkseen avuttomuutemme rasismisyytteiden uhkan pelon alla.
Vähemmistöt ovat omantyyppisensä eliitti.
Muitakin jakoperusteita löytyy.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 202912
Ulosotossa olevan tulisi saada itse päättää
Maksetaanko hänen ulosotossa olevia velkoja takaisin yksi kerrallaan vai ripotellen pikku summia sinne tänne, kuten ulos1912693Sanna Marin veti posket lommolla röökiä Ruisrockissa
Tai ainakin röökin näköistä, liekö itse käärittyä 🫢1441606Antin piti riuhtoa Sofia irti pojankIopista
Oli festivaaleilla Iiimautunut johonkin jätkään, niin Antin piti käydä irroittamassa täti ja pelastamassa poikanen. Pah2501375- 1061190
Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan
Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs401036Olet ollut aika törkeä minua kohtaan
Sillä tavalla ovelasti, ettei mitään "todisteita" ole mistään. Eli niin kuin, että mitään et ole tehnyt, mutta toisaalta46987Saisipa sitä palata ajassa taaksepäin
maailmaan jossa oli vielä edes joku järki tallella ja ajatus takana. Sain myös suunnatonta iloa erään henkilön näkemises32894- 135879
- 43784