Tampereella

On se kumma, kun Tampereen poliisit eivät saa yhtä sääfferien ukkoa pitämään kahta, 2, koiraansa kiinni Tampereella Riipuksenkadulla, Kaukajärven kaupunginosassa.

Kun miehelle on asiasta huomautettu, saa vastauksen ja vielä pilkallisesti, että kyllä hänellä on varaa maksaa ne 30 ekun sakot, mutta koiria ei kiinni pidetä.

Koirat pelästyttävät kerrostaloalueella ihmisiä, lapsia ja vielä muita koiria, varsinkin,jos koiralla on vielä juoksuaika. Pienten koirien omistajat ovat todella hätää kärsimässä, sillä onhana se hurjan näköistä, kun koira laukasta tulee kohti.

Iltaisin näkee, miten nämä irtokoirat hätyyttävät fasaaneja, pupuja ja on todella ikävän näköistä,kun jopa pitää tarkkaan katsoa parvekkeeltaan, onko mies koirineen näköpiirissä, voiko lähteä ulos oman koiransa kanssa ja myös itse lenkille. Kyllä naapuritalojen jopa koiranomistajat ovat ihan helisemässä tämän ongelman edessä.

Mitä pitää tehdä tälle ylimieliselle miehen kuvatukselle?
4350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

aika vilkas luontoelämä siellä tampereella kun on pupuja sekä fasaaneja pitkin kaupunkia.

Äänestä

poliisille kun näet koirat irti. Pistä myös naapurit ja tutut soittamaan poliisille joka kerta kun koirat on irti. Alkaa tapahtumaan ja koirat pysyvät kiinni. Jossain vaiheessa virkavalta kyllästyy ja tekee asialle jotain.

nimim. kokemusta on

Äänestä

Mikäli isäntä ei pidä koiriaan kytkettynä niin soita poliisille. Koira on oltava kytketty, tai välittömästi kytkettävissä. Tämä siis tarkoittaa että mikäli käden ojentaa, niin silloin on kytkettävissä, eikä niin että ruvetaan maanittelemaan tule pikku sesse tänne niin saan sinut laittaa tähän hihnaan kiinni. Näitä taulapäitä riittää kyllä tähän maahan jota uskaltaa sanoa että ei se meidän sesse mitään pahaa tarkoita vaikka nyt vähän kitarisat on ammollaan.

Äänestä
  • Eihän sitä koskaan tiedä vaikka joskus nämä irtokoirat löytää pikku pussukan vaikka amfetamiinia. Tappaa koiran muuten varmasti. En tällä viestillä tarkoita että sitä pitäisi lähteä ripottelemaan pitkin katuja, mutta irti oleva koira voi syödä mitä tahansa ja kun näitä hörhöjä tänäpäivänä liikkuu keskuudessamme, niin kaikki on mahdollista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Riipuksenkadulla kirjoitti:

On se kumma, kun Tampereen poliisit eivät saa yhtä sääfferien ukkoa pitämään kahta, 2, koiraansa kiinni Tampereella Riipuksenkadulla, Kaukajärven kaupunginosassa.

Kun miehelle on asiasta huomautettu, saa vastauksen ja vielä pilkallisesti, että kyllä hänellä on varaa maksaa ne 30 ekun sakot, mutta koiria ei kiinni pidetä.

Koirat pelästyttävät kerrostaloalueella ihmisiä, lapsia ja vielä muita koiria, varsinkin,jos koiralla on vielä juoksuaika. Pienten koirien omistajat ovat todella hätää kärsimässä, sillä onhana se hurjan näköistä, kun koira laukasta tulee kohti.

Iltaisin näkee, miten nämä irtokoirat hätyyttävät fasaaneja, pupuja ja on todella ikävän näköistä,kun jopa pitää tarkkaan katsoa parvekkeeltaan, onko mies koirineen näköpiirissä, voiko lähteä ulos oman koiransa kanssa ja myös itse lenkille. Kyllä naapuritalojen jopa koiranomistajat ovat ihan helisemässä tämän ongelman edessä.

Mitä pitää tehdä tälle ylimieliselle miehen kuvatukselle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu