PIRAMK

Tonttutinde

Oon tässä miettiny sopivaa vaihtoehtoo opiskelupaikaksi. Sijaintinsa puolesta PIRAMK olis mulle hyvä... Olen kuitenkin kuullu vähä ikäviä tarinoita kyseisestä koulusta. Tälläki palstalla on ollu muutamia tosi kovia juttuja...

Mikä on siis totuus? Millanen on PIRAMK kouluna?

Keräsin alle muutaman vanhoja juttuja täältä niin ku pohjustukseksi:

---

Älä
Kirjoittanut: masiju 12.12.2006 klo 05.18

erehdy piramkiin hakemaan. Opiskelin itse ensimmäisen lukuvuoden siellä fysioterapiaa kunnes lopetin, koska siellä ei saanut minkäänlaista opetusta missään asiassa huutavan opettajapulan takia. Tai no, pitääpäs korjata sen verran, että anatomian opettaja oli erinomainen mutta siihen se sitten jäikin. Ammattiopintojen opettajat olivat ties mistä pystymetsästä revittyjä.
Tiedän, että kuulostaa uskomattomalta mutta minun luokastani lopetti ensimmäisen lukuvuoden aikana juuri kyseisestä syystä 12 opiskelijaa 35:stä. Toisena vuotena lähti vielä muutama lisää. Ja aikaisempien vuosikurssien opiskelijat sanoivat heti meille, että hakeutukaa muualle jos vain yhtään on mahdollista.

Lisäksi, selvitä perusteellisesti mitä tarkoittaa problem based learning ennenkuin menet sellaiseen kouluun jossa käytetään ko. opetusmenetelmää. Se kuulostaa teoriassa upealta ja hienolta mutta käytännössä se tapa ei missään tapauksessa sovi terveydenhoitoalalle, jossa käytännön osaaminen on tärkein edellytys työelämässä selviytymiseen. Tilat ovat toki asialliset mutta eipä niistä paljoa hyödy kun opetuksen taso on alta nollan. Sillä koululla on ulospäin loistava maine ja sinne on vaikea päästä, jonka vuoksi minäkin erehdyin sinne hakemaan ja pääsemään. Elämäni suurin yksittäinen virhearviointi.
Mutta jos kuitenkin päätät mennä piramkiin niin et voi sanoa etteikö sinua olisi informoitu asian suhteen.
Onnea hakemisiisi...

---

PIRAMK
Kirjoittanut: Kokemusta 26.10.2003 klo 00.54

Mun avoni on Piramkissa ja mikään ei toimi ja kaikki on aivan sekaisian... ja opetuksen taso... no jaa :( joten haeppa vaikka jonnei yliopistooon tms...

---

PIRAMK HUONO VAIHTOEHTO
Kirjoittanut: Entinen opiskelija 10.3.2008 klo 15.51

Jos tosissaan haluat oppia, unohda ainakin PIRAMK laskuista. Siitä koulusta ei ainakaan itselleni ollut aikanaan kuin harmia.

Aikuisopikelijoille lupaavat kyllä kolmipäiväisen opiskeluviikon, mutta käytännössä se ei pidä paikkaansa. Viitenä päivänä viikossa joudut käymään sinne tänne lukujärjestykseen ripotelluilla tunneilla. Ja kaiken lisäksi tunteja pidetään siellä täällä eri toimipisteissä ympäri Pirkanmaata.

Kaikkein huonoin toimipiste on Ikaalisissa.

Tunnit PIRAMKissa pidetään milloin sattuu. Opettajat siirtelevät tunteja niin kuin parhaaksi näkevät ja tiedottaminen siirroista unohtuu lähes aina. Tarvitsemasi kurssit järjestetään yleensä kerran vuodessa ja yleensä siten, että ainakin kaiksi tärkeää kurssia on sijoitettu samaan ajankohtaan.

Opetus PIRAMK:issa on erittäin huonoa. Jotkut opettajat vain lukevat kalvolle kopioitua kirjaa luokassa piirtoheittimeltä. En aikanani nähnyt yhtään ainutta pätevää opettajaa koko oppilaitoksessa. Opettajilla on erittäin paljon kaikenlaisia työhön liityviä matkoja ne haittaavat suuresti opintoja. Tunteja ei pidetä, eikä pitämättömiä korvata.

Monien kurssien pitäminen siirtyi, kun ei ollut opettajaa, joka kurssin pitäisi. Eikä se edes ole mikään ihme, kukapa tuollaisen kouluun haluaisi opettajaksi. Maine kulkisi aina edellä...

Lopputulos on tietysti se, että et valmistu ajallasi. Mutta ei hätää, sentään oppilaitos saa kuitattua lisää rahaa tuhlattavaksi kun määrärahat jaetaan oppilasluvun perusteella! Ja PIRAMKIN systeemissä ne opinniot vasta venyvätkin. Ja oppimistulos jää kyllä työelämää varten kovasti olemattomaksi.

Kun asioitaan yritti koulussa korjata, ei siitä tullut kyllä mitään. Monet kohtalotoverinikin koulussä yrittivät, mutta eipä se vaan auttanut. Koulun johtoa myöten asioita peiteltiin, eikä epäkohtia haluttu korjata.

Mutta ei hätää: Olen kuullut, että Suomessa on monta hyvää oppilaitossa, joista valita. Unohda kuitenkin PIRAMK ja ennen kaikkea Ikaalisten toimipiste. Se on Pellejen paratiisi.

---

Kappas!
Kirjoittanut: Olipas tuttua 11.3.2008 klo 10.16

Kovin kuulostivat tutuilta kokemuksesi PIRAMKista.

Itse olin nuorisoasteella päiväopiskelijana (lue: päivähoitopuolella), ja luin eri alaa, mutta silti niin tuttua, niin tuttua, on kaikki tuo mitä kirjoitit.

Tai ei ihan kaikki sentään. Lähes kaikki oppitunnit kyllä pidettiin Kuntokadulla Tampereella (silloin kun pidettiin), joten ympäri maakuntaa emme sentään joutuneet poukkoilemaan. Mutta muuten ovat kokemukseni ihan samanlaiset kuin sinun.

"Tunnit PIRAMKissa pidetään milloin sattuu. Opettajat siirtelevät tunteja niin kuin parhaaksi näkevät ja tiedottaminen siirroista unohtuu lähes aina."

Juurikin näin. Äkkiperuutusten syynä saattoi olla ihan mikä vain, useimmiten "kehityskokoukset" joskus opettajan "sairastuminen" ja joskus jopa se, että "opiskelijoita ei ole paikalla tarpeeksi". Ennätysviikolla piti mennä koululle kolmena aamuna peräkkäin tyhjän takia ennen kuin opettaja suostui armollisesti pitämään tuntinsa. Alunperin syynä peuutukseen oli "liian pieni läsnäolevien opiskelijoiden määrä", ja kun tunti sitten viimein pidettiin, ei paikalla tietenkään ollut sitäkään vähää mitä alussa, kun aamu aamulta paikalle vaivautuneiden määrä oli pienentynyt... "Kehityskokouksissa" opettajat istuivat alvariinsa, ja usein opiskelijat kuulivat vasta tunnille tullessaan, että opettaja onkin nyt "kokouksessa". Pitämättä jääneet tunnit joko jäivät iäksi pitämättä, pidettiin jonakin muuna ajankohtana (lähes aina päällekkäin jonkin toisen aineen tuntien kanssa), tai opiskelijoille oli keksitty täyteohjelmaksi "itsenäistä opiskelua". "Itsenäinen opiskelu" oli mekaanista tekstin copypastettamista netistä tai kopioimista oppikirjoista etukäteen määrätystä paikasta. Tuotokset palautettiin opettajalle, mutta koskaan niitä ei takaisin kuulunut, eikä niistä arvosanoja saatu. Tokkopa niitä kukaan koskaan lukikaan. Ja miksi olisikaan. Samaa tekstiähän se kumminkin oli kuin netissä ja oppikirjoissa. Joskus "itsenäinen opiskelu" oli pelkkää opiskelijoiden paskanpuhumista keskenään.

"Opettajilla on erittäin paljon kaikenlaisia työhön liityviä matkoja ne haittaavat suuresti opintoja. Tunteja ei pidetä, eikä pitämättömiä korvata."

No just!!! Välillä sitä oikein ihmetteli onko sitä päätynyt kouluun vai matkatoimistoon. "Kansainväliset yhteytemme", "Kansaiväliset yhteistyökumppanimme", "Kansainvälinen verkottuminen"... "PIRAMK tarjoaa opiskelijoilleen erinomaiset ja monipuoliset mahdollisuudet kansainvälistymiseen"..."Olemme jo vuosien ajan olleet voimakkaasti mukana eurooppalaisessa koulutusyhteistyössä ja kansainvälinen yhteistyöverkostomme on laaja". Ja KISS MY ASS!!! Se "kansainvälisyys" oli sitä, että opettajat ja erityisesti yksikön johtaja matkustelivat jatkuvasti lukukauden aikana. Vastavuoroisesti nämä "kansainväliset yhteistyökumppanit" lähettivät sitten pariksi viikoksi meidän koululle pyörimään opettajia, jotka pitivät koko aikana yhden turhan luennon vain vähän paremmalla englannilla kuin mitä meidän opettajamme puhuivat. Ja sitten mentiin taas lounaalle. Ja juhlapuheissa sitten ylistettiin "korkeatasoista kansainvälistä opiskelijavaihtoa". Kyllä todella ihmetytti, että kuka helvetti tuonkin pelleilyn suostui kustantamaan. Siinä meinaan raha ja kerosiini paloi, mutta jos siitä opiskelijoille jotain hyötyä oli, niin hyvin oli salattu. Ja tosiaan, yksittäiset äkkiperuutetut tunnit saatettiin joskus korvatakin (kuitenkin pitämällä ne samaan aikaan jonkin toisen aineen tuntien kanssa), mutta näiden opettajien "kansainvälistymismatkojen" alle jääneet tunnit korvattiin aina "itsenäisellä opiskelulla".

"Opetus PIRAMK:issa on erittäin huonoa. Jotkut opettajat vain lukevat kalvolle kopioitua kirjaa luokassa piirtoheittimeltä."

Ai teillä oli sentään kirjasta kopioidut kalvot? Nyt käy kateeksi. Meillä oli käsin kirjoitetut kalvot. Yhden opettajan vanhimmat kalvot olivat 80-luvulta ja tuoreimmat 90-luvulta. Ja lisäksi niissä oli merkinnät niistä asioista mitkä hypätään yli ammattikoululaisten kanssa. Hän kun oli opettanut 80-90-luvut sekä ammattikoululaisia että opistoasteen opiskelijoita. Meille luettiin sentään ne opistolaistenkin asiat. Ja tämä siis tapahtui tällä vuosituhannella.

"En aikanani nähnyt yhtään ainutta pätevää opettajaa koko oppilaitoksessa."

Pätevyydestä en tiedä mennä sanomaan, kun en heitä koskaan oikeissa töissä ole nähnyt. Mutta enpä tiedä onko nähnyt kukaan mukaan. Vakiopettajat olivat kaikki jo opistoaikana taloon tulleita, ja ainakaan kymmeneen-kahteenkymmeneen vuoteen ei niistä ollut yksikään ollut missään tekemisissä oikean työelämän kanssa. Ja silti ne kaikki puhuivat "nykypäivän työelämän tarpeista" kuin leivästä... Parhaat opettajamme olivat PIRAMKissa tuntiopettajina opiskelurahoja tienaavia yliopiston opiskelijoita. Heillä oli sentään jokin käsitys tämän päivän asioista.

"Kun asioitaan yritti koulussa korjata, ei siitä tullut kyllä mitään. Monet kohtalotoverinikin koulussä yrittivät, mutta eipä se vaan auttanut. Koulun johtoa myöten asioita peiteltiin, eikä epäkohtia haluttu korjata."

Näin vierestä tapauksen, kun opettaja päästi kurssista läpi vanhurskaasti kyynelehtivän luokkatoverini, joka oli reputtanut tentin jonka asioihin ei viitsinyt paneutua. Toisen luokkatoverini, jolla oli huonompi pärstäkerroin, kohtelu ei ollut yhtä suopeaa. Kun vääryyttä kärsinyt halusi tehdä asiasta valituksen, koulutusjohtaja vitkutti asiaa niin kauan, että valitusaika meni umpeen. Ettei yksikön maine kärsi koulun johtokunnan silmissä...

Koko homma tuntui suurelta teatterilta, jossa kaikki kusettivat kaikkia. Opiskelijat kusetettiin kouluun suurin lupauksin. Opettajat olivat opettavinan ja kusettivat sekä opiskelijoita että koulun johtoa (ja luultavasti itseäänkin). Opiskelijat olivat opiskelevinaan ja uskovinaan opettajien puheita koulun valtavasta korkeasta tasota ja "meiltä valmistuneiden" hirmuisista valmiuksista (ja osa taisi oikeasti uskoakin). Koulun johto oli uskovinaan, että koulussa tosiaan opetettiin ja opittiinkin jotakin. Ja kaikkein eniten kusetetuksi tulivat takuulla rahoittajat. PIRAMK on osakeyhtiö, mutta mikään oikea firma ei kyllä noin onnettomalla panos-tuotos-suhteella kauaa sätkisi.

Yksikön johtaja eli ihan pilvilinnoissa ja kuvitteli vaikka mitä yksikkönsä korkeasta tasosta. Hän ei kestänyt mitään terveisiä todellisuudesta, ja vaiensi niin kritiikin kuin parannusehdotuksetkin millä keinolla hyvänsä. Uhkailu, lahjonta ja kiristys mukaan lukien. Tavallisimpia keinoja oli suunsa avannen opiskelijan julkinen nöyryyttäminen, leimaaminen "työelämään sopimattomaksi" ja vihjailut siitä miten "työhönottotilanteessa työnantajat soittavat aika usein meille ja pyytävät lisätietoja hakijasta. Kuinka mukavaa onkaan silloin JOS voi hyvin omintunnoin sanoa, että "hyvä tyyppi", ottakaa vain..."
Edellä kertomani umpeen päästetty valitusaikakin kuului samaan todellisuudentorjuntakampanjaan.
Ylöspäin, koulun johdolle yksikön johtaja nimittäin esitti omia pilvilinnojaan hänen yksikkönsä todellisena tilanteena.

Ja juhlapuheet ja viralliset tekstit sitten. Voi Herra Jumala sentään!!! Niistä ei PIRAMKia tunnistanut kuin nimen perusteella. Joko se oli sitä samaa teatteria rahoittajien kusettamiseksi, tai sitten koulun johto oli itsekin tullut tehokkaasti kusetetuksi. Tai eli myös pilvilinnoissa.

Ainoa hyvä puoli koko jumalattomassa teatterissa on se, että se on osaltani ohi.

---

Ihan kuin olisin omaa
Kirjoittanut: tekstiäni lukenut 12.3.2008 klo 15.41

Sillä lisäyksellä , että oli meillä viime vuonna Ikaalisten PIRAMKissa tasan yks hyvä kurssi ja siellä pätevä ja hyvä opettaja (semmonen jonka jutuista tajusi melkein kaiken). Se veti yhden tutkimuskurssin, kun vakkariopettajat olivat kaikki sairaana, kurssilla, ulkomaanmatkalla, kokouksessa tai eivät muuten vain viittineet tulla paikalle. Tää äijä oli saman katon alla toimivasta kauppaoppilaitoksesta lainassa ton yhen kurssin ajan vaan. Käytiin koulutusjohtajalta anelemassa että kaikkien vakkariopettajien tunnit vetäis tää sama äijä, mutta se ei käynyt kun sillä kuulemma on niin paljon tunteja kauppiksen puolella. Totuus lienee se, että olis äkkiä herännyt kysymys, että mihin niitä kymmentä akkaa sielä tarvitaan, jos yks karvanaama hoitaa niiden hommat paljon paremmin...totuus on joskus hyvinkin paska juttu

5

1056

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ikaalisissa opiskeleva

      Se kauppiksen puolella Ikaalisissa tutkimussuunntelman kurssia vetänyt mies on aivan loistava amkin puolen vastaaviin verrattuna. Itsekin osallistuin eräälle hänen järjestämälleen vapaaehtoiselle kurssille ja ero oli kuin yöllä ja päivällä verrattuna amkin opettajiin. Nyt itse kamppailen päättötyön kanssa ja olen sen kanssa ihan hukassa kun meille ei ole annettu kunnollista opastusta sen teosta ja varsinkin teorioiden käsittelystä työssä. Onhan minulla toki ohjaava opettaja mutta häneltä saa aina sellaisia ympäripyöreitä vastauksia ja niistäpä ei juuri apua ole. Yliopistossa opiskelevat kaverini ihmettelevät miten näillä eväillä voi ylipäätään tehdä mitään tutkimusta. Ei olekaan mikään ihme, että meiltä Ikaalisista tulee ihan huuhaa opinnäytetöitä kun opetuksen taso on mitä on.

      Itse kadun katkerasti että erehdyin menemään siihen kouluun, voi kun olisin tiennyt ja hakenut yliopistoon. Tästä koulusta ei ole eikä tule olemaan itselleni mitään hyötyä. Opiskelen siis matkailua.

      • tuo opettaja

        Näin veikkaisin. Jos tarvitset vielä apua sen opinnäytetyösi kanssa, niin nykäisehän hihasta joskus siinä käytävällä ja katotaan yhessä, mitä sille voisi tehdä. Eikä puhuta tästä sitten kenellekään, niin ei tuu kellekään paha mieli. Jookos?


    • Mennäkö vaio eikö mennä?

      Tietääkö kukaan, miten on sosionomiopintojen laita ko. oppilaitoksessa?


      Aika järkyttävää tekstiä Piramkista. Muutama tuttuni opiskelee Piramkissa ja samantapaista juttua olen kuullut ja vierestä seurannut. Sosionomiksi hain Piramkiin viime vuonna, mutta pisteeni eivät (valitettavasti???) riittäneet tuolloin (minulla oli 28 pistettä yhteensä, eikä kutsua tullut). Sosionomiopintoja harkitsen edelleen ja haluaisin kuulla muiden sosiaali- ja terveysalaa opiskelevien (mieluiten siis sosionomien, mutta myös terveydenhoitajaopiskelijoiden) mielipiteitä opiskelusta ja opettajista yms. Millaisilla pisteillä te olette saaneet kutsun pääsykokeisiin?


      Kiitos kaunis :)

    • ....

      Opiskelen röntgenhoitajaksi ja meillä ei onneksi käytetä tuota problem based learning -menetelmää, koska olen kuullut, että ei mikään paras mahdollinen tapa oppia. Meillä on kyllä tunnit yleensä pidetty ajallaan ja opettajatkin poikkeuksia lukuunottamatta ihan päteviä. Tiedotus nyt aina välillä tökkii, muttta tuskimpa kaikki muut koulut ovat niin paljon täydellisimpiä? Vaikea kuitenkin sanoa, kun en ole missään muussa amk:ssa opiskellut.

    • sisarhentovalkoinen

      K-S sairaanhoito-oppilaitos on kanssa kova koulu Jyväskylässä. Pärstäkerroin ratkaiseen paljon. Sain aikoinaan en kovin hyvin arvosanoin, mutta työtä oon saanut ja on nyt eläkkeellä. En moiseen kouluun enää hakisi.Akkain koulu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      319
      7544
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2176
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1843
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1382
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1287
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1251
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1221
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      55
      1171
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe