Vinkkejä

Tanssimuusikkona toivoisin teiltä alan harrastajilta vinkkejä, mitä tansseja uskoisitte tulevan muotiin. Siis sellaisia, joita olisi syytä harjoittaa ohjelmistoon etukäteen, jotta kun tulette niitä keikalla toivomaan, voisimme toiveet myös toteuttaa. Onko tullut uusia tansseja, joita kouluissa treenataan jo?
172507
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

KinoJake on liittänyt ohjelmistoonsa kivoja suomalaisia vanhoja kansantansseja jännästi soitettuina. Myös lattarit; cha cha, samba ja salsa antaa pikantin lisämaun heidän repertuaariinsa.

Äänestä
  • Hyviä ajatuksia. Lisään swingin, niin eiköhän paketti ole kasassa.

    Äänestä

  • KinoJake on yksi nykyisistä suosikeistani. Menevät tanssittavuudessa kirkkaasti ohi monesta lista-artistista. 29.3. aionkin mennä Jyväskylän Viihdekeskukseen KinoJaken takia Yölinnusta huolimatta.

    Äänestä

Ohjelmiston suunnittelu on aika hankalaa kun siellä yleisössä on niin erilaisia ihmisiä. Tanssikursseja käyneet toivoisivat kai monipuolisesti eri lajeja, seuran takia tulleet helposti foksattavia iskelmiä ja fanit hyviä omia biisejä.

Aika vähän noita erilaisempia rytmejä on hittibiiseiksi noussut, joten foksina lavaa kolataan varmaan vielä hyvin pitkään. Lattareita ja jenkkitanssimusaa saa kyllä olla välissä runsaasti. Esim. cha cha menee ihan hyvin foksinakin ja samba humppana.

Äänestä

Ensiksi pitäisi tietää, mitä tanssilajeja teillä on ohjelmistossa. Ja yhtä tärkeää olisi se, miten ne toteutetaan; moni bändi sanoo soittavansa seuraavaksi jiveä, mutta todelllisuudessa siitä ei ole hajuakaan.

Jos bändi soittaa lajinmukaisesti keikalla humppaa, valssia (hidasta ja nopeaa), foksia, tangoa, jenkkaa, polkkaa ja masurkkaa, chachata, sambaa, rumbaa, fuskua, buggia, jiveä ja boogieta ja tietysti hyviä slowareita, ei pitäisi olla suuremmin valittamista. Jos oikein haluaa palvella erikoisyleisöä, niin tietyissä paikoissa arkkutangon, lindyn ja salsan lisääminen ohjelmistoon kruunaa illan.

Jos vain yksi laji pitää valita, niin ottakaa ohjelmistoon hyviä bugg-biisejä. Tietyn tyyppiset hyvät buggit toimivat myös ravintoloissa bilebiiseinä.

Äänestä
  • Nuo jokseenkin kaikki kyllä löytyy, kyselinkin jonkinlaisten "erikoisuuksien" perään. Olisi hienoja tansseja, kuten merenque, cumbia jne, joita itselläni sormet syyhyävät soittamaan, mutta kun sitten kansa valittaa, ettei heiltä taitu. Tuttu bändi kauhisteli, että heiltä oli tultu kysymään hamboa, jota eivät sitten osanneet. Me oitis treenasimme pari, mutta ollappa niille myös kysyntää, niitä olisi kiva soittaa. Tosin jotkut pömppivät ne masurkkana ja mikäs siinä, vaikka ne erilailla soitetaankin.

    Äänestä

  • Musiikkityölainen kirjoitti:

    Nuo jokseenkin kaikki kyllä löytyy, kyselinkin jonkinlaisten "erikoisuuksien" perään. Olisi hienoja tansseja, kuten merenque, cumbia jne, joita itselläni sormet syyhyävät soittamaan, mutta kun sitten kansa valittaa, ettei heiltä taitu. Tuttu bändi kauhisteli, että heiltä oli tultu kysymään hamboa, jota eivät sitten osanneet. Me oitis treenasimme pari, mutta ollappa niille myös kysyntää, niitä olisi kiva soittaa. Tosin jotkut pömppivät ne masurkkana ja mikäs siinä, vaikka ne erilailla soitetaankin.

    Teillähän on hyvä valikoima.

    Ei taida olla cumbialle kovaa kysyntää. Merengue ja ehkä bachata menee jossain läpi, ja mambostahan voi tehdä hauskoja versioita.

    Äänestä

  • "Jos vain yksi laji pitää valita, niin ottakaa ohjelmistoon hyviä bugg-biisejä. Tietyn tyyppiset hyvät buggit toimivat myös ravintoloissa bilebiiseinä. "

    Mikä bugg-biisi? Tuota bugg-musiikiksi miellettyä 4/4-lätkytystä tulee muutenkin jo ihan liikaa. Ei sitä ainaakaan lisätä kannata.

    Äänestä

  • Musiikkityölainen kirjoitti:

    Nuo jokseenkin kaikki kyllä löytyy, kyselinkin jonkinlaisten "erikoisuuksien" perään. Olisi hienoja tansseja, kuten merenque, cumbia jne, joita itselläni sormet syyhyävät soittamaan, mutta kun sitten kansa valittaa, ettei heiltä taitu. Tuttu bändi kauhisteli, että heiltä oli tultu kysymään hamboa, jota eivät sitten osanneet. Me oitis treenasimme pari, mutta ollappa niille myös kysyntää, niitä olisi kiva soittaa. Tosin jotkut pömppivät ne masurkkana ja mikäs siinä, vaikka ne erilailla soitetaankin.

    Harvoin olen tanssinut hamboa lavalla, mutta pari kerta kuitenkin. Oltiin ehkä neljä hambo-paria, loput tanssivat masurkka tai valssia, mutta ei se kai haita mitään. Hambo on aivan mahtava tanssi.

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    "Jos vain yksi laji pitää valita, niin ottakaa ohjelmistoon hyviä bugg-biisejä. Tietyn tyyppiset hyvät buggit toimivat myös ravintoloissa bilebiiseinä. "

    Mikä bugg-biisi? Tuota bugg-musiikiksi miellettyä 4/4-lätkytystä tulee muutenkin jo ihan liikaa. Ei sitä ainaakaan lisätä kannata.

    Mutta minähn kirjoitinkin, että HYVIÄ bugg-biisejä. Samaa mieltä muuten siitä, että 4/4-lätkytystä tulee liikaa. Harvat niistä silti ovat hyviä sekä biiseinä että bugg-tanssittavina.

    Edes jotain tämänlaista.
    http://youtube.com/watch?v=l8kZJGzn4jg (vanhoja herroja lavalla :-) )

    Western swingiä yritin löytää, mutta ei tähän hätään onnistunut.

    Äänestä

  • Musiikkityölainen kirjoitti:

    Nuo jokseenkin kaikki kyllä löytyy, kyselinkin jonkinlaisten "erikoisuuksien" perään. Olisi hienoja tansseja, kuten merenque, cumbia jne, joita itselläni sormet syyhyävät soittamaan, mutta kun sitten kansa valittaa, ettei heiltä taitu. Tuttu bändi kauhisteli, että heiltä oli tultu kysymään hamboa, jota eivät sitten osanneet. Me oitis treenasimme pari, mutta ollappa niille myös kysyntää, niitä olisi kiva soittaa. Tosin jotkut pömppivät ne masurkkana ja mikäs siinä, vaikka ne erilailla soitetaankin.

    No esmes Casino soittaa joitan lattareita aivan ihansti ja on virkistävää kuulla erillaista
    esimin Huanesia la camissa negra..
    myös kunnon cha cha cha kuubalisittain eikä mitään humppa chasaa...

    tanssiessa siitä saa aivan eri otteen tanssimalla
    diagonaalisesti cha cha chaa tahtiin..
    pääsepä sit myös ottamaan sen kuuluisna CHEK askeleen ja "tarkistusksen" a la Keräsen opin tyyliin..

    Äänestä

Salsa on muuallakin kuin latinalaisessa maailmassa suuressa suosiossa. Meilläpäin ei vaan taida tällä hetkellä oli harrastajia vielä tarpeeksi. Ehkä kerho- tai klubityyppinen salsan tanssiminen luonnistuu. Näinhän on mm Euroopan suurkaupungeissa, esim Pariisissa ja Berliinissä. Jopa Moskovasta salsaklubeja löytyy.

Varteenotettavana vaihtoehtona voisi salsan kyllä ottaa huomioon. Varsinkin jos esim jive alkaa kyllästyttämään. Kädenalitukseineen salsa sitä etäisesti muistuttaakin.

Muusikoille salsan ym lattarimusiikin voisi kuvitella olevan haasteellissuutensa vuoksi mielenkiintoista soitettavaa.

Äänestä
  • Alunperin salsa oli yleisnimi sille musiikille, joka tulee Kuubasta ja sen lähialueelta. Nyttemmin sille on tullut ihan oma tanssityylinsä ja musiikki joka pohjautuu mamboon. Suomessa kaiketi harrastetaan kuubalaista parisalsaa, muualla maailmalla mennään Amerikkailaisten kehittämää cross-body salsaa. Kyllä nuo latinalaiset ja Karibian rytmit kiehtovat soittajaa kovasti. Onhan niissä soittamisen riemu pinnassa. Ulkomailla reissatessa on kiva päästä tanssimaan merenquea. Se on vielä helppo oppiakkin. Kumman vähän harrastetaan Suomessa.

    Äänestä

  • Musiikkityölainen kirjoitti:

    Alunperin salsa oli yleisnimi sille musiikille, joka tulee Kuubasta ja sen lähialueelta. Nyttemmin sille on tullut ihan oma tanssityylinsä ja musiikki joka pohjautuu mamboon. Suomessa kaiketi harrastetaan kuubalaista parisalsaa, muualla maailmalla mennään Amerikkailaisten kehittämää cross-body salsaa. Kyllä nuo latinalaiset ja Karibian rytmit kiehtovat soittajaa kovasti. Onhan niissä soittamisen riemu pinnassa. Ulkomailla reissatessa on kiva päästä tanssimaan merenquea. Se on vielä helppo oppiakkin. Kumman vähän harrastetaan Suomessa.

    Kuopiossa Tanssi-Savon modernien seuratanssien treeneissä on merenqueta, bachataa ja salsaa harrastettu säännöllisesti jo muutama vuosi.
    Treenataan siellä tietenkin myös seuratanssilattareina cha chaa, rumbaa ja sambaa.

    Swing-puolelta harjoittelemme buggia, fuskua, lindy hopia, jivea ja boogie woogieta. Siis itse asiassa kaikki järkevät tanssit ovat ohjelmistossa :)

    Äänestä

  • lattaristi kirjoitti:

    Lindy Hop olikin uusi tuttavuus. Täytyy oitis ottaa reperttuaariin. Sitä näemmä tanssitaan swingin tahtiin. You Tubessa oli jokunen näyte, joista joissakin tosi nopea tempo. Kuinka nopeasti sitä tunneilla mennään?

    Äänestä

  • Musiikkityöläinen kirjoitti:

    Lindy Hop olikin uusi tuttavuus. Täytyy oitis ottaa reperttuaariin. Sitä näemmä tanssitaan swingin tahtiin. You Tubessa oli jokunen näyte, joista joissakin tosi nopea tempo. Kuinka nopeasti sitä tunneilla mennään?

    Lindyn kisatemmot vaihtelevat 28-50 välillä. Normilindaajalle tempo on silti parempi valita tuolta alapäästä.

    Äänestä

  • Musiikkityölainen kirjoitti:

    Alunperin salsa oli yleisnimi sille musiikille, joka tulee Kuubasta ja sen lähialueelta. Nyttemmin sille on tullut ihan oma tanssityylinsä ja musiikki joka pohjautuu mamboon. Suomessa kaiketi harrastetaan kuubalaista parisalsaa, muualla maailmalla mennään Amerikkailaisten kehittämää cross-body salsaa. Kyllä nuo latinalaiset ja Karibian rytmit kiehtovat soittajaa kovasti. Onhan niissä soittamisen riemu pinnassa. Ulkomailla reissatessa on kiva päästä tanssimaan merenquea. Se on vielä helppo oppiakkin. Kumman vähän harrastetaan Suomessa.

    Ja noita muita lattareita. Piristävät kivasti tavanomaista humppatangofoksi-iltaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Musiikkityöläinen kirjoitti:

Tanssimuusikkona toivoisin teiltä alan harrastajilta vinkkejä, mitä tansseja uskoisitte tulevan muotiin. Siis sellaisia, joita olisi syytä harjoittaa ohjelmistoon etukäteen, jotta kun tulette niitä keikalla toivomaan, voisimme toiveet myös toteuttaa. Onko tullut uusia tansseja, joita kouluissa treenataan jo?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu