Älkää hattulalaiset

Kun Hämeenlinnan kaukolämpö myytiin, ei kaukolämmön käyttäjiltä kysytty mitään, vaikka nimenomaan he olivat asianosaisia.
Olihan kaukolämpölaitokset ja -verkosto rakennettu käyttäjiltä perityillä maksuilla.
Vattenfallilla oli odotusarvoja, joiden mukaan sijoitettu summa pitää jossakin tavoiteajassa saada korkoineen takaisin. Tietenkin kaukolömmön käyttäjiltä, joilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin maksaa lämpölaitos siis toiseen kertaan.
Jos Vattenfall myy sen edelleen ja pistää rahat taskuunsa, uusi ostaja veloittaa taas ostoksen hinnan palveluun sidotuilta asiakkailta. Tällöin he maksavat sen jo kolmanteen kertaan.
Sitten asia muuttuu, jos kauppasumma jaetaan niiden kesken, jotka ovat lämpölaskuissaan rahoittaneet verkoston rakentamisen.
Kunta myy sellaista omaisuuttaan, jonka nimetyt henkilöt ja yritykset ovat maksaneet saamansa hyödyn ohella. Hämeenlinnassa näille samoille jäi oikeus maksaa sama laitos uudelleen.
Kaipa silläkin on merkitystä, jääkö laitoksen tuotto paikkakunnalle, vai meneekö se Ruotsiin.
5495
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kaikki paikkakuntalaiset voittavat jos asia hoidetaan järkevästi:

- Lämpölaitoksen ylläpitokulut saadaan asiakkailta
- Kunnalle jää voittoa
- Loput voitoista voidaan jakaa asiakkaille edullisen lämmön muodossa.

Mikä siinä on niin hankalaa, että tuottava omaisuus pitää myydä pois? Kunnan pitäisi hankkia saa puuttuvaa ammattitaitoa lämpövoimalan pitoon ja kehittämiseen kun selvää hyötyä on tiedossa. Eihän tässä muusta voi olla kyse.

Äänestä
  • Jos lämpölaitos myydään, läväytetään kaukolämpöasiakkaille 1,2 milj. euron lasku.

    Kansanedustaja Filatov pahoitteli Radio Hämeessä 18.3.08, että julkisten palvelujen hinnat nousevat, mutta kertyviä varoja ei käytetä palvelun tarvitsijoiden hyväksi.
    Eipä huomannut sanoa tuota silloin, kun Hämeenlinnan valtuutettuna kannatti Hämeenlinnan Energian myyntiä. Tuolloin hämeenlinnalaisille kaukolämmön ostajille laitettiin noin 500 milj. markan lasku, jota he nyt maksavat korkeina perus- ja lämpölaskuina. Hämeenlinnan valtuuston enemmistöä pöllötettiin kunnolla.
    Monet asiat ovat jopa valtakunnantason poliitikoille liian vaikeita.

    Äänestä

  • se menee kirjoitti:

    Jos lämpölaitos myydään, läväytetään kaukolämpöasiakkaille 1,2 milj. euron lasku.

    Kansanedustaja Filatov pahoitteli Radio Hämeessä 18.3.08, että julkisten palvelujen hinnat nousevat, mutta kertyviä varoja ei käytetä palvelun tarvitsijoiden hyväksi.
    Eipä huomannut sanoa tuota silloin, kun Hämeenlinnan valtuutettuna kannatti Hämeenlinnan Energian myyntiä. Tuolloin hämeenlinnalaisille kaukolämmön ostajille laitettiin noin 500 milj. markan lasku, jota he nyt maksavat korkeina perus- ja lämpölaskuina. Hämeenlinnan valtuuston enemmistöä pöllötettiin kunnolla.
    Monet asiat ovat jopa valtakunnantason poliitikoille liian vaikeita.

    Poliitikot saisi tosiaan olla erillään kunnan energia-asioista. Ne ovat pitkäntähtäimen asiantuntijahommaa eikä mitään vaalikauden juttuja. Jos talous on tiukkaa niin olkoot, mutta ei sitä saa rahoittaa lypsävän lehmän myymisellä.

    Kunnassa pitäisi olla energiatalouteen keskittnyt asiantuntija tai kaksi joilla olisi päätäntävalta tai ainakin selvä vaihtoehtojen rajaamisvalta. Kyllä kannattaisi.

    Äänestä

Vattenfall haluaa eroon yhteisomistuksesta. Kunta ja Vattenfall omistavat lämpöyhtiön puoliksi. Jos kunta ei luovu omasta puolikkaastaan, se joutuu ostamaan Vattenfallin osuuden itselleen kalliilla.

Äänestä
  • minkä Vattenfall on tarjonnut omasta puolikkaastaan. Olisi pitänyt tarttua siihen ensimmäiseen tarjoukseen ja osoittaa se ostotarjouksena Vattenfallille.
    Kunnalle on tulossa tavara housuun joka tapauksessa, kun kerran on myynyt puolikkaan.
    Kunnan päättäjien taidot ja pitkäjännitteisyys eivät riitä liikemaailman kanssa pelaamiseen.
    Kunnalla ei loppujen lopuksi kukaan vastaa yhtään mistään ja asioihin kevyesti suhtautuminen pompsahtaa milloin kenenkin puheista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tee niin kuin Hml. kirjoitti:

Kun Hämeenlinnan kaukolämpö myytiin, ei kaukolämmön käyttäjiltä kysytty mitään, vaikka nimenomaan he olivat asianosaisia.
Olihan kaukolämpölaitokset ja -verkosto rakennettu käyttäjiltä perityillä maksuilla.
Vattenfallilla oli odotusarvoja, joiden mukaan sijoitettu summa pitää jossakin tavoiteajassa saada korkoineen takaisin. Tietenkin kaukolömmön käyttäjiltä, joilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin maksaa lämpölaitos siis toiseen kertaan.
Jos Vattenfall myy sen edelleen ja pistää rahat taskuunsa, uusi ostaja veloittaa taas ostoksen hinnan palveluun sidotuilta asiakkailta. Tällöin he maksavat sen jo kolmanteen kertaan.
Sitten asia muuttuu, jos kauppasumma jaetaan niiden kesken, jotka ovat lämpölaskuissaan rahoittaneet verkoston rakentamisen.
Kunta myy sellaista omaisuuttaan, jonka nimetyt henkilöt ja yritykset ovat maksaneet saamansa hyödyn ohella. Hämeenlinnassa näille samoille jäi oikeus maksaa sama laitos uudelleen.
Kaipa silläkin on merkitystä, jääkö laitoksen tuotto paikkakunnalle, vai meneekö se Ruotsiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu