Mä eksyin kerran, sen ensimmäisen kerran kirjoituspalstalle. Siellä mä tapasin sen.
(Täss kohtaa mä näytän oravalta ja heiluttelen molemmin käsin sitä merkkii, mikä tarkottaa sitaatteja. Näitä "....")
Se oli jo Se, ei se, ketä sä luulet, vaan Se.
Se ainoo ja oikee Se. Se anto ymmärtää.
Siis tää "....", ei *....*, eikä >....< tai joku muu lainailija, vaan Se!
Se ei pidä nokkimisesta. Hierarkia on sille tärkee sana. Se kai oppi ääntään sitä jo pikkuskidinä. Himassa sillä oli Isä meidän, meidän faija, nääs, se sano, siinä oli kaikki, mitä sillä oli himassa.
Me sitt kirjoteltiin.
Ei, älä sä aina luule valmiiks! Älä luule, vaikk lunttaat! Vai mikä se sana on?
Ei se mitään julkista henkilökohtasta kirjeenvaihtoo ollu, vaikka siinä sinuteltii puolin ja toisin.
Piruuttaan kirjoteltiin. Mä sille ja se mun selän takana.
Sitt tuli joku joka kopioi. Vei varkain ja lainas, niinku kaikki muutki. Silleen meistä tuli kuulusia.
Sä kirjailijanalku, jos sä haluut kuulusaks, ala kirjotteleen Sen kans. Kyll se siitä.
Mitä me saatiin aikaan?
Kuka sitä nyt laajempia yhteyksiä miettis, vai miettiiks?
Opittiinks me kirjottaan? Sellasta, mikä koskettas, mikä koskis mitään tai ketään?
Missois mitään järkee tai mitää järetöntä?
Vahvan rinnalla on kiva seisoo, se oppi sanoon. Vaikka emmä sitä silleen halunnu.
Kestää kauemmin, se sano, tissien väliin kun laukasee. Seksistisiä pikkujuttuja. Ihan HMoilasina.
Myöhemmin se pyysi, etten heittelis sitä enää sanoilla. Raamatut oliki jo loppu.
Se kirjottaa tänne vieläki, niinku mäki. Tosin huonommin ku Mäki.
Sitä mä en bonjaa, oliko sillä yhtään huumorintajuu? Mitään tajuu, miks mä niin tein?
Tai se itte?
Ihmiset luki niitä, meitä.
Me naureskeltiin keskenään ja erikseen ja yhdessä. Ihmiset naureskeli meille, jos niitä enää oli.
Pirun penikat!
;)
Sefut tykkäs...:)
(Täss kohtaa mä näytän oravalta ja heiluttelen molemmin käsin sitä merkkii, mikä tarkottaa sitaatteja. Näitä "....")
Se oli jo Se, ei se, ketä sä luulet, vaan Se.
Se ainoo ja oikee Se. Se anto ymmärtää.
Siis tää "....", ei *....*, eikä >....< tai joku muu lainailija, vaan Se!
Se ei pidä nokkimisesta. Hierarkia on sille tärkee sana. Se kai oppi ääntään sitä jo pikkuskidinä. Himassa sillä oli Isä meidän, meidän faija, nääs, se sano, siinä oli kaikki, mitä sillä oli himassa.
Me sitt kirjoteltiin.
Ei, älä sä aina luule valmiiks! Älä luule, vaikk lunttaat! Vai mikä se sana on?
Ei se mitään julkista henkilökohtasta kirjeenvaihtoo ollu, vaikka siinä sinuteltii puolin ja toisin.
Piruuttaan kirjoteltiin. Mä sille ja se mun selän takana.
Sitt tuli joku joka kopioi. Vei varkain ja lainas, niinku kaikki muutki. Silleen meistä tuli kuulusia.
Sä kirjailijanalku, jos sä haluut kuulusaks, ala kirjotteleen Sen kans. Kyll se siitä.
Mitä me saatiin aikaan?
Kuka sitä nyt laajempia yhteyksiä miettis, vai miettiiks?
Opittiinks me kirjottaan? Sellasta, mikä koskettas, mikä koskis mitään tai ketään?
Missois mitään järkee tai mitää järetöntä?
Vahvan rinnalla on kiva seisoo, se oppi sanoon. Vaikka emmä sitä silleen halunnu.
Kestää kauemmin, se sano, tissien väliin kun laukasee. Seksistisiä pikkujuttuja. Ihan HMoilasina.
Myöhemmin se pyysi, etten heittelis sitä enää sanoilla. Raamatut oliki jo loppu.
Se kirjottaa tänne vieläki, niinku mäki. Tosin huonommin ku Mäki.
Sitä mä en bonjaa, oliko sillä yhtään huumorintajuu? Mitään tajuu, miks mä niin tein?
Tai se itte?
Ihmiset luki niitä, meitä.
Me naureskeltiin keskenään ja erikseen ja yhdessä. Ihmiset naureskeli meille, jos niitä enää oli.
Pirun penikat!
;)
Sefut tykkäs...:)
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tykkään tuon tapaisesta tekstistä ja siis myös tästä.
täydestä!:)
kommentistasi olla loukkaantunut?
Joka tapauksessa pidän em. kaltaisesta kirjoittelusta oli se sitten kirjoitettu millä mielellä tahansa. Vaikkapa lukijaa aliarvostaen.
And there You have it.
Jos otat, iskee vielä kritiikkiä ja/tai kriitikkoa enemmän pelottava juoppohulluus? Tai jäät koukkuun?;)
Olkoonpa tänne asennetut jutut fiktioo tai faktioo, kuten Uutisvuodosskii Taapermannikii taas ol, kiitän mitä vilpittömimmin - piru kun tietäis, mistä. :)
krjoittamisesta.
Sori.
Kaikesta ei onneksemme tarvitsekaan pitää.:)