mitä mieltä kollaja-hankkeesta??
POHJOLAN VOIMA
kalastelija
2400
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Joskus olen saanut seurata Oulunläänin Uljuan juttuja.
Allas kun rakennettiin, niin ensimmäisenä siihen ilmesty runsas madekanta.
Seuraavaksi ilmesty pannukarhia pikku ahven ja hauki.
Tekojärvestä tuli lopulta seudun kalaisin järvi.
Uskoisin, että Kollajaan jossain vaiheessa ilmestyy, tai istutetaan lisäksi siikaa.
Ehkä parhaan vertailukohteen löytää katselemalla muita lapin tekojärviä ja kuinka niille on käynyt.
Uljuasta ei taloudellista hyötyä paikkakuntalaisille ole, koska sen sähköntuotanto myötiin ulos ja sitten sitä kalliinmalla ostetaan takaisin.
Keskustelee kalastuksesta.Sisävesillä on nykyään niin vähän kalastajia,että määrä voitais satakertaistaa.Tiedän lukemattomia järviä ja lampia ,joissa ei käy ainuttakaan kalastajaa vuoden aikana.kaupasta kun saa,ja osto voimaa on.