RIISTOA

Työskentelen eräässä lehdessä paikallistoimituksessa. Olen alkanut viime aikoina miettiä ja suoraan sanoen vittuuntua heidän tapaansa polkea palkat niin alas, että tämän tekeminen on käytännössä hyväntekeväisyyttä. Lehdellä on ns. meriitti, eli se näyttää hyvältä CV:ssa, mutta aika älytöntä tällainen on!

Lehti siis olettaa, että ollaan free lance-suhteessa. Silti lehti määrää itse, minkä summan se suostuu maksamaan jutusta. Kilometrikorvauksia ei ole, ja free ei pysty maksamaan verojen jälkeen kyseisestä "palkkiosta" sosiaaliturvamaksuja tai säästää edes lomarahoja.

Työsopimuksia ei olla tehty.

Olen aloittelija alalla, joten minulta kesti hieman aikaa huomata, millaista riistoa tämä on. Ja lehti toimii ympäri maata samalla tavalla käyttäen hyväkseen sitä, että paikalleni olisi kyllä tulijoita: innokkaita, nuoria freen hommia aloittelevia toimittajia, joista imetään hyvät ideat ja sen jälkeen vaihdetaan uusi tilalle. Vaihtuvaaus tässä paikassa on suurta, noin puoli vuotta alkaa olla maksimi minkä kestää kyseistä paikkaa.

Itseni, ja kaikkien näiden toimittajien puolesta haluaisin tehdä jotain asialle, ja ajattelin soitella ensimmäisenä journalistiliittoon. Olen ollut todella typerä suostuessani tällaiseen työntekijöiden oikeuksien polkemiseen.
1919
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Lutari, tai jokin muu Karprintin lehdistä? Liity Journalistiliittoon, käy taistoon ja haasta skunkki oikeuteen! Ei näitä rosvoja muutoin kuriin saada.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eräässä lehdessä kirjoitti:

Työskentelen eräässä lehdessä paikallistoimituksessa. Olen alkanut viime aikoina miettiä ja suoraan sanoen vittuuntua heidän tapaansa polkea palkat niin alas, että tämän tekeminen on käytännössä hyväntekeväisyyttä. Lehdellä on ns. meriitti, eli se näyttää hyvältä CV:ssa, mutta aika älytöntä tällainen on!

Lehti siis olettaa, että ollaan free lance-suhteessa. Silti lehti määrää itse, minkä summan se suostuu maksamaan jutusta. Kilometrikorvauksia ei ole, ja free ei pysty maksamaan verojen jälkeen kyseisestä "palkkiosta" sosiaaliturvamaksuja tai säästää edes lomarahoja.

Työsopimuksia ei olla tehty.

Olen aloittelija alalla, joten minulta kesti hieman aikaa huomata, millaista riistoa tämä on. Ja lehti toimii ympäri maata samalla tavalla käyttäen hyväkseen sitä, että paikalleni olisi kyllä tulijoita: innokkaita, nuoria freen hommia aloittelevia toimittajia, joista imetään hyvät ideat ja sen jälkeen vaihdetaan uusi tilalle. Vaihtuvaaus tässä paikassa on suurta, noin puoli vuotta alkaa olla maksimi minkä kestää kyseistä paikkaa.

Itseni, ja kaikkien näiden toimittajien puolesta haluaisin tehdä jotain asialle, ja ajattelin soitella ensimmäisenä journalistiliittoon. Olen ollut todella typerä suostuessani tällaiseen työntekijöiden oikeuksien polkemiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu