Erosimme lapseni isän kanssa noin vuosi sitten. Emme ole kovin "sydämellisissä" väleissä, eli puhuminen hänen kanssaan on vaikeaa, joskus jopa mahdotonta. Kun yritän keskustella pojastamme, hän vastaa yhdellä tai kahdella sanalla.. Minulle ei koskaan kerrota miten on viikonloppu mennyt, kun poikani on ollut siellä. Minun pitää aina viedä ja hakea poika pyörällä (4km) säässä kuin säässä. (hänellä on kuitenkin auto) Näen että poika kärsii näistä hiljaisista kohtaamisista. Ja tämä vielä, pari kertaa hän on laittanut viestin lähdettyäni hänen luotaan pojan kanssa, että `sillä on paskat housussa, vaihda vaippa ku pääsette perille`. Uskomatonta!
Ja tässä kaikista suututtavin juttu. Poikamme oli kovassa vatsataudissa ja jouduimme sairaalan jossa poika oli hoidettavana tiputuksessa neljä päivää. Pojan isä ei kertaakaan tuona aikana käynyt katsomassa poikaa eikä kysynyt vointia.
Välillä tuntuu, ettei hänellä ole minkäänlaista kiinnostusta poikaansa kohtaan.. Harmittaa, koska haluan että lapsella on myös isä elämässään.
Onneksi pojalla on hyvä miehenmalli, avomieheni..
Ja tässä kaikista suututtavin juttu. Poikamme oli kovassa vatsataudissa ja jouduimme sairaalan jossa poika oli hoidettavana tiputuksessa neljä päivää. Pojan isä ei kertaakaan tuona aikana käynyt katsomassa poikaa eikä kysynyt vointia.
Välillä tuntuu, ettei hänellä ole minkäänlaista kiinnostusta poikaansa kohtaan.. Harmittaa, koska haluan että lapsella on myös isä elämässään.
Onneksi pojalla on hyvä miehenmalli, avomieheni..
Vastaukset 6
Vanhimmat
on meidän Naisten oltava vahvempia..ymmärtäväisiä ja "KAIKEN KESTÄVIÄ"..TÄRKEINTÄ ON:vaikka kuinka harmittaisi/tuskastuttaisi isän käytös;ÄLÄ KOSKAAN MOITI HÄNTÄ..lapsi kokee sen HIRVITTÄVÄNÄ!!
Lapsi kestää itseään moitittavan, Mutta ei koskaan vanhempiaan.Ei kumminkaan päin:äiti isää,tai isä äitiä,tai ylipäätään kenenkään suusta!! Tapahtui mitä tahansa..
Äläkä missään nimessä vertaa lapsen isää KEHENKÄÄN..ISÄ ON AINA ISÄ!! Usko tai älä, mutta sielussanne olette yhtä lapsen kautta aina..siinäpä oppiläksyä kerrakseen..
Kyllä tilanne tasoittuu ajan kanssa, mitä paremmin tulet itsesi kanssa toimeen ja pidät huolta, ettei lapsen isää MOITI KUKAAN..hällä on omat tuskansa tilanteesta ja toimii sen mukaisesti. KUN NAINEN LIIKKUU, LIIKKUU KOKO MAAILMA..
Tee parhaasi ja muista, ettei lapsi voi olla RAKASTAMASTA ISÄÄNSÄ, OLI MIKÄ OLI..kunnioittakaa toisianne parhaanne mukaan. Tulet kyllä oivaltamaan ajan kanssa kommunikointi tapoja hänen kanssaan. Ole kannustava aina kun vain vähänkin voit, se tuo parempia tuloksia..kärsivällisyyttä kyllä vaatii
Mies on enemmän eksyksissä näissä tilanteissa..nainen pärjää AINA.
"Mihin kiinnität huomiota, se lisääntyy elämässäsi." MUISTA TÄMÄ!
Olen itse pian 50v. ja RANKAN opin käynyt juuri samantapaisessa asiassa. Opin olemaan moittimatta ja kunnioittamaan/arvostamaan pian 13vuotta pojan isää. Ainoastaan siksi kun sain ymmärrystä miten satutin ja loukkasin lasta isää syyttäessäni/moittiessani. Kommunikaatiomme (emme asu yhdessä)on TÄYSIN minun varassani ja siksi olen oppinut niin paljon.Kaikki positiivinen asia ja mielumin sitten hiljaa jos ei hyvää sanottavaa.
Lapsen tähden minun oli rauhoituttava ja löydettävä yhteistä kieltä, joka edes vähänkään toimii. Tässähän tuli vastaan sekin ymmärrys, että toinen on juuri omanlaisensa ja olen oppinut sen hyväksymään ja toimin sen mukaan. MUTTA EN MISSÄÄN TAPAUKSESSA MOITI YHTÄÄN!!..kyllä sen oppii
Voimia sinulle ja rakasta lapsesi isää..kaikesta huolimatta, kärsivällisesti tutkailet toimivia kommunikointi keinoja, jotka hänen kanssaan saat toimimaan..
TAKAAN, ettei ihan helppoa ole "ehkä" alkuun mutta..
Lapsen hyvinvointi on aina tärkein ja sen eteen on 'nöyrryttävä' ymmärtämään syvemmin asioita.
Ensisijaisesti rakastat itseäsi, silloin ei mikään niin "hetkauta" mihinkään suuntaan ja kykenet rakastamaan ehdoitta myös sinulle tärkeitä ihmisiä.
Olet rakkautta oppimassa.
Kyllä sen verran pitäisi voida saada tunteensa näyttää, että moittii silloin kun on oikeasti tosi tosi aihettakin. Mutta mielellään suoraan moitteen kohteelle, vaikka lapsen kuullen, mutta ei vain lapselle varsinaisen moititun ollessa poissa paikalta. Ei tosin ehkä vaippaikäinen vielä käsitä näitä moitteita, mutta isompi lapsi hyvinkin.
No en todellakaan aio edes yrittää rakastaa häntä enää, sitä vartenhan sitä on erottu, kun ei olla rakastettu enää toinen toisiamme!
Ja miksi en saisi näyttää tunteitani? En ole mikään alistuja joka ottaa kaiken vastaan mukisematta. Poikani tähdenhän hänen kanssaan yritän keskustella.
Millä vuosikymmenellä oikein elät kun annat miehen tehdä mitä lystää ja sitten vain annat olla ja "rakastat" häntä?? Suututtaa jo nämä suomi24-keskustelut. Sitä yrittää saada vertaistukea ja lohtua edes himpun verran, niin saa vain MOITTEITA, kuten sen niin moneen kertaan toit esiin.
Kiitos vaan, auttoipa hulluna!
Kannat eron katkeruutta ja haluat lohtua omaan pahaan oloosi, siksi et voinut ymmärtää sitä kirjoitusta. Voit saada hetken mielihyvää yrittämällä ojentaa, kouluttaa tai kurittaa ex-puolisoasi. Mutta totuus on, että lapsellesi siitä ei ole mitään hyötyä.
Parempi vaan opetella sopeutua siihen ajatukseen, että sinulla ei tavaraan verrattavaan omistusoikeutta lapseesi ja isällä on samanlainen vanhemmuuden oikeus lapseensa kuin sinulla. Et sinä voi naapurinkaan isäntää mennä neuvomaan miten lastansa hoitaa. Eri asia lastensuojelulakiin liittyvät rikkeet.
Olisikon jo aika päästää irti ja ajatella, että minulla ei ole mitään tunteita tuota lasteni isää kohtaan, ei edes vihaa. Jos kunnioitat ja rakastat lastasi, anna hänelle oikeus kunnioittavaan isäsuhteeseen. Aina kun haukut ja arvostelet ex-puolisoasi, haukut ja arvostelet lapsesi isää. Mieti miltä tuntuisi, jos sinun äitiä tai isää tulisi joku haukkumaan. Se tuntuisi varmasti pahalta.
saada tietää totuus,turhaa sitä puolustaa isän vääryyksiä.ei lapsi ikinä opi erottamaan oikeaa väärästä,tai miten lasta kuuluu rakastaa,jos väitetään,että kyllä se isä rakastaa,vaikka kohtelee miten sattuu.sama vaan jatkuu,kun lapsi kasvaa aikuiseksi,luulee isänsä mallia oikeaksi,niin saa seuraava sukupolvi vaan kärsiä...mun äiti antoi anteeks kaiken isäni käytöksen,ja miten äitini nolas ja vastaavat isän mokat,niin enköhän itse sortunu vastaavanlaiseen ukkoon,ja nyt omat lapseni saa kärsiä...,kun luulin että sellanen käytös normaalia parisuhteessa..
lapsen,ei se ole,kun biologisesti isä,oikea isä rakastaa ja laittaa lapset kaiken edelle.ei ihme,että nuorten oman käytöksen huostaanotot lisääntyneet puolella lähivuosina,ja lisääntyy koko ajan,kun murrosiässä nuori rupeaa oireileen viimestään,jos joutuu kärsimään huonon isän,tai voi olla äitikin kohtelusta...sitten rupeaa kapinoimaan yhteiskuntaa vastaan,kun tajuaa,miten se välinpitämätön vanhempi häntä tapaamisilla,jne..kohdellu.parempi yksi rakastava vanhempi,jos toisesta ei siihen ole...