Editointi

Aluksi editoin kamerasta videonauhurille. Sitten kun projektipaikassa pyysivät tekemään yhdestä työstä videon ja materiaalia kertyi yli 10 tuntia alkoi kameralta videolle editoiminen tuntumaan turhan työläältä.

Selvittelin tietokoneella editointia mutta se tuntui vielä kankealta ja sain tietää tuplapesäisestä JVC:n Eisa palkitusta nauhurista jolla editointi pitäisi olla helpompaa. Aluksi etsitiin 8 x 8 otosta muistiin DV-nauhalta sitten homma käyntiin ja otokset SuperVHS- tai tavalliselle VHS-nauhalle. Homma helpottui kummasti. Ainoa ongelma oli JVC joka on koko ajan reistaillut ja ollut huollossa. Viime kesänä vaihdettiin DV-pesä mutta jouluna muutaman video editoituani se meni mykäksi. Kuvapä sökönä. No korjauksen jälkeen editoin 4 satsia 8x8 otosta ja viidennellä alkoi taas homma tökkiä ja kuva pikselöityä. Hemmetti 260 otoksen jälkeen taas laiteessa jotain. Pyysivät lähettämään jälleen maahantuojalle.

Miksen ole aiemmin kokeillut tietokoneella editointia? Nyt kun veljeni kasasi minulle koneen ja hankin siihen Pinnaclen studio 8 ja aloin opettelemaan sillä. Perjantaina vieräti ilta sekä lauantaina ja sunnuntaina aika lensi siivillä. Istuin koneen ääressä puolesta päivästä ilta kymmeneen editoiden erästä hautajaisvideota. Vaimokin totesi, että miksi tuota ei ole aiemmin hommattu, olisi tullut halvaksi kun ei tarvitse edes ruokaa sinulle laittaa.

Kyllä oli mukava editoida ja korjailla, kopioida ääntä eri raidalle oikeaan kohtaa. Aivan mahtavaa. Nyt hommat alkoivat vörkkiä ja lopullisen kuvan laadunkin pitäisi olla melkein YLE:n tasoa.
2799
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Erehdyin ostamaan JVC super vhs videon hr-s8600
oli edullinen ja siinä oli Digital tbc/nr
(aikavirhe korjain huonompilaatuisia nauhoja varten) se reistaili heti alusta alkaen ja korjattiin takuuseen 2vk käyttöönotosta.Kaikenlaisia pieniä käyttöhäiriöitä
(teloi s-vhs nauhoja pilalle.Itselläni myös Pinnacle studio 8 ja Sony mini DV kamera DCR-PC110E.

Äänestä

Olen itsekkin editoinnut muutaman kuukauden ajan ja enimmäkseen etsinyt pinnaclesta ominaisuukksia joita voisin hyödyntää jo kuvaus kohteita ajatellen ja hyvin on mennyt.
ainoa mitä teen poiketen tavastasi tallennan valmiin videon svcd:ksi ja cd: tä voi sittemin katsella kyseistä formaattia tukevassa dvd laitteessa ainoa huono puoli on että svcd:tä mahtuu yhdelle levylle vain 30 min ja vcd:ksi 60 min.
Mutta kunhan poltava dvd halpenee niin se on seuraava sijoitus kohteeni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Elokuvahullu kirjoitti:

Aluksi editoin kamerasta videonauhurille. Sitten kun projektipaikassa pyysivät tekemään yhdestä työstä videon ja materiaalia kertyi yli 10 tuntia alkoi kameralta videolle editoiminen tuntumaan turhan työläältä.

Selvittelin tietokoneella editointia mutta se tuntui vielä kankealta ja sain tietää tuplapesäisestä JVC:n Eisa palkitusta nauhurista jolla editointi pitäisi olla helpompaa. Aluksi etsitiin 8 x 8 otosta muistiin DV-nauhalta sitten homma käyntiin ja otokset SuperVHS- tai tavalliselle VHS-nauhalle. Homma helpottui kummasti. Ainoa ongelma oli JVC joka on koko ajan reistaillut ja ollut huollossa. Viime kesänä vaihdettiin DV-pesä mutta jouluna muutaman video editoituani se meni mykäksi. Kuvapä sökönä. No korjauksen jälkeen editoin 4 satsia 8x8 otosta ja viidennellä alkoi taas homma tökkiä ja kuva pikselöityä. Hemmetti 260 otoksen jälkeen taas laiteessa jotain. Pyysivät lähettämään jälleen maahantuojalle.

Miksen ole aiemmin kokeillut tietokoneella editointia? Nyt kun veljeni kasasi minulle koneen ja hankin siihen Pinnaclen studio 8 ja aloin opettelemaan sillä. Perjantaina vieräti ilta sekä lauantaina ja sunnuntaina aika lensi siivillä. Istuin koneen ääressä puolesta päivästä ilta kymmeneen editoiden erästä hautajaisvideota. Vaimokin totesi, että miksi tuota ei ole aiemmin hommattu, olisi tullut halvaksi kun ei tarvitse edes ruokaa sinulle laittaa.

Kyllä oli mukava editoida ja korjailla, kopioida ääntä eri raidalle oikeaan kohtaa. Aivan mahtavaa. Nyt hommat alkoivat vörkkiä ja lopullisen kuvan laadunkin pitäisi olla melkein YLE:n tasoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu