"Helsinki aikoo avata avustustilin kerjäläisille
Helsinki aikoo kampanjoida keväällä kerjäämistä vastaan viestillä: älä anna rahaa kerjäläiselle kadulla! Samaan hengenvetoon Helsingin viranomaiset muistuttavat, että romanien auttaminen on suositeltavaa ja järkevää, jos apu viedään perille näiden omalle kotiseudulle.
Tätä varten Helsinki aikoo avata avustustilin. Apu toimitetaan romanien kotiseudulle suomalaisen ja romanialaisen avustusjärjestön kautta.
"Heti kun löydämme kumppanijärjestöt", erityistutkija Johanna Seppälä Helsingin turvallisuus- ja valmisosastolta kommentoi kampanjan ajankohtaa tiistaina.
Rahat käytettäisiin romanien asumisolojen, koulutusmahdollisuuksien, työnsaannin ja sosiaali- ja terveyspalveluiden saannin edellytysten parantamiseksi näiden kotiseuduilla.
"Romanialla itsellään on työvoimapula. Keräysvaroja suunnattaisiin työttömien romanien kouluttamiseksi esimerkiksi rakennustyöläisiksi."
Seppälä tutustui Romanian vähemmistöjen oloihin viime viikolla helsinkiläisen valtuuskunnan mukana. Valtuuskunta käväisi noin tuhannen asukkaan romanikylässä Craiovan alueella, parinsadan kilometrin päässä pääkaupungista Bukarestista.
Seppälä luonnehti olosuhteita kelvottomiksi Euroopan unioniin kuuluvassa valtiossa.
Helsingin viranomaiset tapasivat romanialaisia korkeita virkamiehiä, poliitikkoja sekä järjestöjen ja viestimien edustajia.
Matkan aikana täsmentyi idea, että romaneja kannattaa yrittää auttaa nimenomaan tunnettujen ja luotettavien järjestöjen kautta.
"Yhteiskunnan korruptoituneisuus on Romaniassa iso ongelma, tämä tunnustettiin keskusteluissa laajasti", Seppälä sanoi.
Suomalaisista kumppaneista ehdolla on muun muassa Diakonissalaitos.
"Jos Helsinkiin tulee 200–300 kerjäläistä ensi kesäksi, kuten myös on arveltu, syntyy väkisinkin sosiaalityön tilanteita", johtava erityisavustaja Jarmo Räihä Helsingin sosiaalivirastosta sanoi tiistaina.
"Silloin kadulla on lapsia, vanhuksia . . . Diakonissalaitos voisi tällaisessa tapauksessa olla hyvä yhteistyökumppani."
Helsinkiin saapuu huomenna torstaina myös romaniasioiden attasea Felician Vasilescu Romanian Norjan lähetystöstä.
Vasilescu valmistelee romanialaisen poliisiviranomaisen tuloa kesäksi Helsinkiin."
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Helsinki aikoo avata avustustilin kerjäläisille/1135234905409

Vastaukset 3
Vanhimmat
http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=124569
Birjot!Birjot!
Minusta Eu:n pitäisi määrätä Romanian hallitusta laittamaan asiat kuntoon. Romanialla täytyy olla rahaa, koska se kelpuutettiin EU:n ja siitä syystä jokaisen maan täytyy huolehtia maansa asukkaiden hyvinvoinnista. Kuten tuossa edellä jo kerrottiin siellä olevasta korruptiosta, niin sellainen pitäisi pystyä kitkemään pois. Minulla on vain sellainen käsitys näistä ulkopuolisista avustuksista, että niistä vain murto osa rahoista päätyy oikeaan kohteeseen. Aina on niitä välistävetäjiä. Oikeasti on olemassa sellaisia maita jolla ei todellakaan ole rahaa ja mahdollista huolehtia kansalaisistaan.