Bulgaria/Nessebar

Amka

Suosittelen ehdottomasti hotellin ottamista Nessebarista; oli todella upeeta ja näki todellakin Bulgarialaisten arkista touhua, koska hotelli sijaitsi keskellä kerrostaloasutusta! Kävimme Kävellen SB:llä ja ei kiinnostanut ollenkaan....liian "tehtyä". Hotellilta oli lyhyt matka joka suuntiin (vanha Nessebar, SB, ym). Ranta hotellin vieressä oli todella siisti, ei levää, eikä kaupustelijoita. Tosin vähmpi löytyi englannin kielitaitoisia, mut oli makee paikka. Hotellli oli Linoff!!!!

22

2153

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mmono

      Hyvä! Siellä on jonkin verran paikallista asutusta ja sitä kutsutaan uudeksi nessebariksi. Siellä on myös nakuranta ja hiekkadyynit kuten ganarialla. Olen itse käynyt torilla, kävellyt ja istuksellut siellä pienissä kahviloissa. Hienoa tavata paikallista väestöä. Eipä ole näkynyt suomalaisia kaljapullot käsissä öykkäröimässä, josta suomalaisen tuntee synny beachilla.

      • vakkari

        Kuulehan nyt mmono. Suurentelet vahvasti suomalaisten öykkärimaineesta Sunny Beachillä (kuin myös Golden Sandilla). Olen lukemattomia kertoja käynyt kyseisissä paikoissa (en varmaan yhtä usein kuin sinä) ja voin vakuuttaa, että suomalaiset eivät missään tapauksessa ole suurimpia öykkäreitä kyseisissä kohteissa.
        Ylivoimainen ykkössija menee briteille ja irkuille. Täyssikoja lähes kaikki. Ruotsalaiset turistit hyvinä kakkosina. Suomalaiset öykkärit ovat ehdoton vähemmistö. Öykkäröinti kulminoituu muutanmaan "sikaturistiin", mutta valtaosa suomalaisista pitävät vain hauskaa, joka kuulunee asiaan, kun ollaan lomalla. Briteistä, irkuista ja ruotsalaisista varmaan n. 80% on näitä öykkäreitä. Toivoisin, että kun tämä mmono täällä niin paljon kirjoittelee ja ottaa kantaa, että hän pysyisi tosiasoissa eikä puhuisi tietoisesti paskaa suomalaisista turisteista, jotka tosiaan ovat ihan mukavaa ja juhlimisen osavaa turistiväkeä.

      • mmono
        vakkari kirjoitti:

        Itse en käytä huumaavia aineita. Yöllä liikkuessa näkee aika paljon. En tarkoita että olisivat häiriöksi ymmärrän hauskanpidon, onko suomalaisen iloa kun kuljeksii olut pullot ja tölkit käsissä pitävät suurta ääntä, kai tämä on tapa. Kyllä muutkin pitävät hauskaa ruotsalaiset ovat aika näkyvä ja kuuluva ryhmä sekä muitakin kyllä. Mutta korostan että suomalaiset eroittaa kaljapulloista ja tölkeistä joita pitää raahata mukana ja ottaa huikkaa vaikka baari on vieressä. Tätä tapaa en ole tavannut muilla. Ei tietenkään kaikki onhan suomalainen turisti hyvässä maineessa myös bulgariassa. Älkäämme antako ääriryhmien pilata sitä!

      • vakkari
        mmono kirjoitti:

        Nyt pääsimme mmonon kanssa samalle aaltopituudelle
        sillä suomalaiset ovat ihan hyvässä maineessa bulgaarien silmissä. Häiriköintiä aiheuttavat nimenomaan ääriryhmät, suurin osa suomalaisturisteista on ihan ok.

      • mmono
        vakkari kirjoitti:

        Nyt pääsimme mmonon kanssa samalle aaltopituudelle
        sillä suomalaiset ovat ihan hyvässä maineessa bulgaarien silmissä. Häiriköintiä aiheuttavat nimenomaan ääriryhmät, suurin osa suomalaisturisteista on ihan ok.

        Näinhän se on!

      • hävetti
        mmono kirjoitti:

        Näinhän se on!

        Kultahietikon hotellissani ja ympärillä siellä, olivat - valitettavasti - suomalaiset sikakänniset "räkänokat" ja tanskalaiset pahimpia.
        Niin ala-arvoista touhua, että siinä aina sitten paikalliset - valitettavasti - yleistävät, ja pitävät kaikkia suomalaisia samanlaisina kusipäinä.

      • mmono
        hävetti kirjoitti:

        Juuri näistä aloin keskustella nämä pilaavat kaikkien maineen. Siis nämä ovat alaikäisiä "räkänokkia". Ihan kun karjaa jotka on päästetty talven jälkeen laitumille.

      • Zepa

        Sama meno noilla kakaroilla sunny beachillä kanssa justiinsa tultiin kotiin...

      • matkalainen

        kirjoitat että uudessa nessebarissa on "jonkin verran paikallista asutusta". nessebar on 14000 asukkaan kaupunki, sunny beachilla asuu kuulemma 150 bulgarialaista. se sinun mainostamasi nakuranta on nessebarin rannan päässä siis siellä kauimpana ja se on ehkä 50 metrin kaistale varsinaisen hoidetun hiekkarannan loputtua. ja ei siellä hiekkadyynejä ole niinkuin "ganarialla". missähän se käymäsi tori on nessebarissa ei tullut meitä vastaan eikä sitä ole kartassakaan!!??! ja kaljapulloöykkäri mikä ihme se sellainen on. kyllä siellä tosi monet ihmiset kansallisuuteen katsomatta joivat olutta viiniä ym alkoholijuomia mutta ei sitä tietääkseni kutsuta öykkäröinniksi vaan lomalla useat ihmiset käyttävät alkoholia, se vaan kuuluu siihen jos ymmärrät. mutta ethän sinä mmono tiedä bulgariastakaan juuri enempää kuin minäkään, kirjoittelet ja häiriköit väärillä tiedoillasi ja ahdasmielisillä asenteillasi useilla eri palstoilla. olen melkein varma että et ole koskaan edes käynyt nessebarissa tai jos olet niin niin kännissä että muisti pätkii, kirjoittelet mitä pojat ovat sinulle kertoneet kotiin tultuaan....kamenitza on ihan hyvää olutta eiks vaa mmono ja miksi ihmeessä sinä matkustat biletys sunny beachille. hauskaa seuraavaa lomaa sinulle mmono vatikaanissa!

      • mmono
        matkalainen kirjoitti:

        Ensiksi etpä taida tietää missä sijaitsee ns. uusi nessebar. Vielä vähemmin missä sijaitsee uimaranta. Mitä karttaan tulee et varmaan osaa lukea tai on jokin turisti kopio samoin se tori jossa myydään kala, liha, vihannes, vaate ja erilainen roina. Sitten möykkääminen en ole kade enkä ahdasmielinen, en ole tavannut muita kansalaisuuksia jotka kulkevat vodka ja olutpullot käsissä pitkin katuja häiritsevät ohikulkijoita hirveällä möykällä ja kiinnikäymällä ohikulkijoihin. Tottakai kuuluu hauskanpito lomaan mutta yleensä se tapahtuu ravintoloissa ja baareissa. Niitähän riitttää jokaiselle 24h vuorokaudessa. Etpä taida itsekään tietää muutakuin biletys sunnysta ja kamenitzasta vaikka astika on parempi. Voithan itse mennä vaikka saimaan saareen ottaa tuhat hylsyä ölyttä mukaan kun et osaa edes lukea.

        Jos joku ei ole tutustunut uuteen nessebariin, sehän on kun katsoo vanhasta nessebarista siellä vasemmalla puolen siltaa kun sunny on oikealla puolen ja uimaranta näkyy myös kauempana. Voihan sen kautta vaikka kävellä kun lähtee sillan jälkeen vasempaan jonkun matkan päästä kyllä löytyy torikin ja muuta mielenkiintoista. Se on ihan mukava lenkki kun on lämmintäkin. Olen itse lenkkeillyt useinkin myös sieltä pomorieen päin, sehän on sellainen pieni satamakaupunki.

        juu kyllä tiedän missä on uusi nessebar ja vanha nessebar: siinähän ne ovat aivan vierekkäin. justiinsa tultiin sieltä. viikko asuttiin uuden nessebarin puolella ja joka päivä käytiin nessebarin uimarannalla, siis ei sunny beachilla. mutta sinä et ole nähnyt nessebaria kuin netin kuvissa. on täysin selvää että näissä paikoissa sinä et ole koskaan käynyt, senhän jo kahden ensimmäisen virkkeesi asiasisällön asettelu kertoo ihmisille jotka ovat käyneet nessebar nimisessä kaupungissa. lopeta satujen kirjoittaminen. ei aihetta enempään.

        hyvä mmono. kun katsoo vanhasta nessebarista niin VASEMMALLA puolella on rannaton mustameri ja OIKEALLA puolella on sunny ja sunnyn uimaranta. kun kävelee vanhan nessebarin pengertietä uuteen nessebariin ja jatkaa suoraan, siis ei etuylämäkiviistoon oikealle pääkadulle, niin tulee nessebarin omalle uimarannalle. onhan siellä monenlaisia myyntikojuja ja ravintoloita mutta emme me siellä mitään toria nähneet. et sinä siellä ole lenkkeilyt kuin mielikuvitusmatkalla mutta ihan kiva niinkin.

        Vieläkin olen sitä
        mieltä olet ollut aika pöllyssä jos olet ohittanut esim. torin huomaamatta sitä koska joudut kävelemään sen ohitse, vieläkin epäilen oletko tosiaan käynyt siellä rannalla koska sinne on pitempi matka kuin sunnyn puolelle niemeä. Sitä rantaa lähellä ei ole hotellia vaan se paikallisten ranta en ole tavannut turisteja paljon siellä. Kerroppa hotellin nimi missä olet ollut vai muistatko vielä?

        Onko? Vasemmasta silmästä näkö mennyt no katso ensikerralla oikealla vasempaan,näet sillä uimarannan myös hiekkadyynit tai jos sekään ei auta lähdet kävelemään siltaa pitkin ja pidät oikealla kädellä vasemmasta kiinni että kun menet sillan yli muistat kääntyä vasemmalle ylös johtavaa tietä siellä ei ole kojuja vaan penkkejä ja vähänmatkan päässä oikealla vanha sairaala tai jokin parantola ja siitä eteenpäin tulet keskustaan hups, oletkin torilla. Ja sitten vasempaan 1-km olet siellä rannalla. Ei Sais ottaa liikaa että tietää missä ollaan ja mitä kertoo. Onko vielä jotakin joka ei pidä paikkaansa? Siis olet ollut sunnyn puolella niemeä etkä uskatanut tien toiselle puolelle. Jossa paikallinen asutus sijaitsee.

        mistä sinne on pitempi matka kuin sunnyn puolelle? vanhasta nessenaristako? ja meitä oli kolme mutta ehkä siellä kuitenkin on tori ei vaan osunut meidän reitille. Mutta aivan siinä nessebarin omalla rannalla on aphrodite niminen hotelli ja oli joku toinenkin aivan lähellä. ja olihan siellä turistejakin. sinä kuitenkin tapaat heitä vain mielikuvitusmatkoillasi.

        meidän hotelli oli melkein keskellä uutta nessebaria ja sieltä oli ehkä 600m nessen omalle rannalle. kävin toki niemen molemmin puolin vaikka et sinä itsekään tiedä mistä tiestä puhut. kuitenkin kun tullaan vanhasta nessestä niin vasemmalla on meri katsot sitä miten haluat ja pidät kiinni mistä haluat. siis nessen uimaranta ei ole sunnyn puolella niemeä vaan vastakkaisella puolella ja tosiaankin sieltä oikealta siis keskustasta läheltä sunnyn portia sieltä jostain kyllä tuleekin 1 km rannalle ja vähän enempikin, mutta sitähän ei mielikuvitusmatkaaja mmono tätä ennen tienytkään. nyt lopetan tämän koska miksi väitellä ihmisen kanssa joka on selvästikin hankkinut tietonsa matkaoppaista ja netistä. mutta ei muuta kuin mielikuvitus lentämään mmono me muut palstalaiset matkustamme ihan oikeasti ja kirjoitamme sitten kokemuksistamme sinullekin.

        Kun lähdet vanhasta nessebarista menet sillan yli tie haarautuu toinen oikealle toinen vasemmalle jyrkempi nousu on vain puistoa vähän matkaa se tulee torille siitä on matkaa 1km vasempaan on se ranta josta kirjoittelen. Tämä ranta taatusti näkyy vanhasta nessebarista. Myönnän se hotelli on uusi sitä en tiedä? Ihmettelen kun itse kävelin siellä torilla keskustassa ollut yhtään hotellia. Ja korostan tämä ranta on pomorien menevän tien varressa ei sunnylle menevän. Jos olet matkaaja pitäsi kiinostaa muukin kun hotellin baari.

      • just tullut nessestä
        matkalainen kirjoitti:

        meidän hotelli oli melkein keskellä uutta nessebaria ja sieltä oli ehkä 600m nessen omalle rannalle. kävin toki niemen molemmin puolin vaikka et sinä itsekään tiedä mistä tiestä puhut. kuitenkin kun tullaan vanhasta nessestä niin vasemmalla on meri katsot sitä miten haluat ja pidät kiinni mistä haluat. siis nessen uimaranta ei ole sunnyn puolella niemeä vaan vastakkaisella puolella ja tosiaankin sieltä oikealta siis keskustasta läheltä sunnyn portia sieltä jostain kyllä tuleekin 1 km rannalle ja vähän enempikin, mutta sitähän ei mielikuvitusmatkaaja mmono tätä ennen tienytkään. nyt lopetan tämän koska miksi väitellä ihmisen kanssa joka on selvästikin hankkinut tietonsa matkaoppaista ja netistä. mutta ei muuta kuin mielikuvitus lentämään mmono me muut palstalaiset matkustamme ihan oikeasti ja kirjoitamme sitten kokemuksistamme sinullekin.

        kun noita sun kirjotuksia luin...niin vissiin oot ollu pahasti kännissä ku et sitä toria löytäny
        ton monon tiedot kyllä tuntuu pitävän hyvin paikkansa joten matkalainen uus reissu ja selvinpäin vois olla paikallaan!!!

      • matkalainen
        just tullut nessestä kirjoitti:

        kun noita sun kirjotuksia luin...niin vissiin oot ollu pahasti kännissä ku et sitä toria löytäny
        ton monon tiedot kyllä tuntuu pitävän hyvin paikkansa joten matkalainen uus reissu ja selvinpäin vois olla paikallaan!!!

        ei yhden vastaantulemattoman torin takia kannata sinne lähteä, ymmärräthän... ja voittehan te mmonon kanssa katsella oikealla vasempaan ja käsi jossain niinkuin se kirjoitti, taitaa olla justtullu ja mmono sama nimimerkki eli mielikuvitusmatkaaja. ainakin teillä on yhteneväinen ajatus lähimmäisten alkoholin käytöstä, ja tarve tuoda se ajatrus esille

      • turist

        Mono on täysin oikeassa vanhasta nessebarista katsottuna näkyy vasemmalla uimaranta jossa hiekkakumpareita se torikin pitää paikkansa olen myös käynyt siellä. Siitä alkoholista itsekin otan, mutta ei niin että näkö menee!

      • just tullu
        turist kirjoitti:

        Mono on täysin oikeassa vanhasta nessebarista katsottuna näkyy vasemmalla uimaranta jossa hiekkakumpareita se torikin pitää paikkansa olen myös käynyt siellä. Siitä alkoholista itsekin otan, mutta ei niin että näkö menee!

        niin minäkin nautin alkoholia joka ilta lomalla mut suunnat ja näkö on pysynyt joten kuten hanskassa..onnex.... mut kukin tavallaan!!!
        mut kai se sit oikeekin voi olla vasen ja niin edelleen mutta toivotan matkailijalle hyviä uusia matkoja joko mielikuvitus tai....heh joten se siitä hyvää syksyn jatkoa kaikille!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      652
      8005
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2293
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2209
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1788
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      27
      1280
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1244
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1173
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      853
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      59
      828
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      760
    Aihe