Tälläsen hömppätekstin pätkän aattelin tänne tunkea. On aikaa kirjoittaa, kun kipeenä satun KERRANKIN olemaan. Mutta asiaan..
- Rakastin.., Noora käänsi katseensa tummatukkaiseen poikaan, joka katseli tätä ‘koiranpentu’ katseellaan. Katse oli niin synkkä, mutta silti niin iloinen ja raikas. Se katse sai Nooran veren kiehumaan yli, tämä viitaten hänen nenästään valuvaan verijanaan.
- Noora, sinun nenäsi, poika sanoi ja kaivoi taskustaan nenäliinapaketin, jonka ojensi tytölle.
- Oi, en huomannutkaan! Noora naurahti ja pyyhki valuvan veren kasvoiltaan valkoisella nenäliinalla. Liina muuttui punertavaksi. Se aivan kuin imaisi veren sisäänsä, ja maalasi itsensä kauniin ruusunpunaiseksi.
- Menemmekö sisään, vai? poika kysyi ja osoitti koulun ammollaan olevaa ovea. Hän tarttui tytön käteen ja katsoi syvälle tämän silmiin. Noora tarttui pojan, Thomaksen, hartiaan ja astui lähemmäksi tätä. Siinä he vain olivat. Seisoivat keskellä koulunpihaa vain katsellen toisiaan.
- Sinulla taitaa olla tuossa vielä jotain, Thomas sanoi ja painoi etusormensa Nooran huulille. Hän pyyhkäisi veripilkun pois, puristi itsensä tiukasti häneen kiinni ja suuteli tätä.
Hetken kaksi oli yksi, mutta kauniin hetken pilasi poikajoukkio, joka ryntäsi ulos koulun ovista.
- Jaahas, täällä sitä vaan pannaan! Thomaksen ystävä, Niko, astui lähemmäksi rakastavaisia ja vetäisi pojan mukaansa.
- Öö, soitellaan illalla! Thomas huusi Nooralle ja heilutteli käsiään kuin mikäkin hullu. Noora nyökkäsi pojalle ja käveli sisään koulun ovista aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
***
Kello löi viisi. Noora makasi sängyllään miettien Thomasta ja sitä, mitä koulussa tapahtui. Vasta edellisenä päivänä hänet oli jätetty, ja nyt hänellä on jo uusi poika kainalossa. Toimiko hän liian nopeasti? Häntä pelotti ajatus siitä, mikä ‘kohu’ hänestä ja uudesta kundista saisi aikaan.
Kello löi seitsemän, eikä Thomas ollut vieläkään soittanut vaikka lupasi. Noora alkoi käydä jo levottomaksi, hän olisi vain halunnut sanoa asiat suoraan hänelle niin kuin ne olivat; hän oli edelleen musertunut entisestä poikaystävästään, mutta halusi jatkaa elämäänsä. Noora mietti vain kuinka sanoisi asiat niin, että ne eivät loukkaisi Thomasta tai ettei hän ymmärtäisi väärin.
Kello löi jo niin paljon, että Noora oli nukahtanut. Hän piteli silti puhelinta kädessään odottaen soittoa Thomakselta. Hän nukkui levottomasti. Kääntyili ja vääntyili yhtenään.
Yhtäkkiä hän heräsi ja katsoi kännykänsä kelloa.
- Argh, hän mutisi ja laittoi puhelimensa yöpöydälleen. Hän nosti peiton aina korviin asti ja vaipui uneen, joskin vasta pitkän ajan kuluttua.
Hmm, kannataisiko tätä yrittää jatkaakin, vai jättää leikki sikseen?
- Rakastin.., Noora käänsi katseensa tummatukkaiseen poikaan, joka katseli tätä ‘koiranpentu’ katseellaan. Katse oli niin synkkä, mutta silti niin iloinen ja raikas. Se katse sai Nooran veren kiehumaan yli, tämä viitaten hänen nenästään valuvaan verijanaan.
- Noora, sinun nenäsi, poika sanoi ja kaivoi taskustaan nenäliinapaketin, jonka ojensi tytölle.
- Oi, en huomannutkaan! Noora naurahti ja pyyhki valuvan veren kasvoiltaan valkoisella nenäliinalla. Liina muuttui punertavaksi. Se aivan kuin imaisi veren sisäänsä, ja maalasi itsensä kauniin ruusunpunaiseksi.
- Menemmekö sisään, vai? poika kysyi ja osoitti koulun ammollaan olevaa ovea. Hän tarttui tytön käteen ja katsoi syvälle tämän silmiin. Noora tarttui pojan, Thomaksen, hartiaan ja astui lähemmäksi tätä. Siinä he vain olivat. Seisoivat keskellä koulunpihaa vain katsellen toisiaan.
- Sinulla taitaa olla tuossa vielä jotain, Thomas sanoi ja painoi etusormensa Nooran huulille. Hän pyyhkäisi veripilkun pois, puristi itsensä tiukasti häneen kiinni ja suuteli tätä.
Hetken kaksi oli yksi, mutta kauniin hetken pilasi poikajoukkio, joka ryntäsi ulos koulun ovista.
- Jaahas, täällä sitä vaan pannaan! Thomaksen ystävä, Niko, astui lähemmäksi rakastavaisia ja vetäisi pojan mukaansa.
- Öö, soitellaan illalla! Thomas huusi Nooralle ja heilutteli käsiään kuin mikäkin hullu. Noora nyökkäsi pojalle ja käveli sisään koulun ovista aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
***
Kello löi viisi. Noora makasi sängyllään miettien Thomasta ja sitä, mitä koulussa tapahtui. Vasta edellisenä päivänä hänet oli jätetty, ja nyt hänellä on jo uusi poika kainalossa. Toimiko hän liian nopeasti? Häntä pelotti ajatus siitä, mikä ‘kohu’ hänestä ja uudesta kundista saisi aikaan.
Kello löi seitsemän, eikä Thomas ollut vieläkään soittanut vaikka lupasi. Noora alkoi käydä jo levottomaksi, hän olisi vain halunnut sanoa asiat suoraan hänelle niin kuin ne olivat; hän oli edelleen musertunut entisestä poikaystävästään, mutta halusi jatkaa elämäänsä. Noora mietti vain kuinka sanoisi asiat niin, että ne eivät loukkaisi Thomasta tai ettei hän ymmärtäisi väärin.
Kello löi jo niin paljon, että Noora oli nukahtanut. Hän piteli silti puhelinta kädessään odottaen soittoa Thomakselta. Hän nukkui levottomasti. Kääntyili ja vääntyili yhtenään.
Yhtäkkiä hän heräsi ja katsoi kännykänsä kelloa.
- Argh, hän mutisi ja laittoi puhelimensa yöpöydälleen. Hän nosti peiton aina korviin asti ja vaipui uneen, joskin vasta pitkän ajan kuluttua.
Hmm, kannataisiko tätä yrittää jatkaakin, vai jättää leikki sikseen?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Aika hyvä, niinku "hömppä-tekstiks.
ainakin mun mielest. :P