Psykologia

Olen yrittänyt opiskella psykologiaa mahdollisimman paljon, mutta tuntuu ettei aika riitä kaikken tiedon jäsentelyyn etc. (kirjoitan tässä keväällä 5 ainetta, kuten moni muukin).... Haluaisinkin kysyä, mitkä voisivat olla tämän kevään tärpit? Kun perusasiat hallitsee niin varmaan kokeessakin pärjää, mutta korkeempiin arvosanoihin vaaditaan jo melkein harrastuneisuutta. Ei käynyt edes psykan tentissä, koska sitä ei meidän koululla järjestetty.... Eli vinkkejä? :)
3515
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Psykologian kokeessa on aina se tee oma tutkimus. Joten sitä kannattaa harjoitella. En osaa tämän kevään tärpeistä muuten sanoa. Yleensä, kun opettajat sanovat, että tätä asiaa voidaan kysyä ja tätäkin mahdollisesti, niin HARVOIN satutaan juuri niitä asioita kysymään! Eihän opettajat voi niitä tietää. Tietysti voidaan jotakin asioita painottaa, mutta kannattaa varata osaamista sitten muihinkin alueisiin. Joten kannattaa vaan harjoitella kaikkea niin hyvin kuin osaa, ennen kuin opettelee joitakin asioita turhaan ja mistä ei sitten kysytäkään!

Itselläni alkaa psykologian lukeminen vasta tänään^^ Että tuskin sinulla tulee olemaan ihan niin kiire kuin minulla :D Mutta onnea sinulle kokeisiin! Psykologiassa on tietenkin hyvin paljon kaikkia käsitesanoja, mutta se on laajalti myös maalaisjärjellä pelaamista. Että kun yhdistää nämä niin pärjää varmasti loistavasti! :D

Äänestä
  • psykan lukeminen tänään ja kaikki kurssit on kyll ollu 9. meinaa vähän kiiruska tulla, mut eiköhän se siitä :) E:tä ollaan hakemassa ^^

    Äänestä

  • alkaaa kirjoitti:

    psykan lukeminen tänään ja kaikki kurssit on kyll ollu 9. meinaa vähän kiiruska tulla, mut eiköhän se siitä :) E:tä ollaan hakemassa ^^

    hyväs jamas. Ite alotan lukemies än yy tee nyt ja kymppi kyl on keskiarvo mut tietotaso nolla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


apuvaaa kirjoitti:

Olen yrittänyt opiskella psykologiaa mahdollisimman paljon, mutta tuntuu ettei aika riitä kaikken tiedon jäsentelyyn etc. (kirjoitan tässä keväällä 5 ainetta, kuten moni muukin).... Haluaisinkin kysyä, mitkä voisivat olla tämän kevään tärpit? Kun perusasiat hallitsee niin varmaan kokeessakin pärjää, mutta korkeempiin arvosanoihin vaaditaan jo melkein harrastuneisuutta. Ei käynyt edes psykan tentissä, koska sitä ei meidän koululla järjestetty.... Eli vinkkejä? :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu