nyk.käyttö Seurakoira

Siis kun noita koirarotukirjoja lukee niin, voi pyhä sylvi. Aika yksinkertaisesti on asiat sanottu. Itse en niitä siksi lue. Tai siksi kun olen elävässä elämässä ottanut roduista selvää.

Kirjoissa pitäisi olla kissankokoisin kirjaimin, että jos et hallitse koiran koulutusta niin koira kouluttaa sinut, hampaillaan. Tai jotain tuon suuntaista. Lisäksi reipas suositus mennä katsomaan koiria koulutuskentille ja jos on joku rotu mietinnässä niin puhelin käteen ja käynti USEIDEN kasvattajien luona.

Dobberi on melkoisen eläväinen koira ja tarvitsee paljon liikuntaa peruskoulutus on pakollinen.

Meillä oli dobberi "seurakoirana" mutta kun en seurakoiraltakaan siedä huonoa käytöstä niin miksi sitten dobberilta. Koira ei tässä talossa määrää! Dobberi ei ollut ensimmäinen koirani.

Jos ei osata oikein kohdella (lällytetään kun koira vaatii ja annetaan koiran päättää muutkin tilanteet) niin koira alkaa ihmistä kurmottamaan. Ei kaikki mutta aika useat koirat, oli sitten pieni seurakoira tai isohko palveluskoira.
Seurakoira ei voi olla synonyymi sanalle: kouluttamaton koira.

Kävin koirani kanssa paljon pyöräilemässä ja metsässä ulkoilemassa. Teetin erilaisia tehtäviä, kuten etsimistä ja arkitottelevaisuutta.
Dobberilla on tosiaan halu ja palava into tehdä asioita. Vaikka vaatteiden keräämistä lattialta pyykkikoriin. Tai esineen etsiminen maastosta yms.

En pidä mistään kilpailuista, joten en ymmärrä miksi minun pitäisi niihin koirakisoihin osallistua. Mieluummin sekin aika oman koiran kanssa metsässä tai kaupungissa, what ever. Ei ne kilpailut muutenkaan aina perheellisille sovi.

Olen nähnyt toko-koiria, jotka ovat kentällä kuin unelma mutta kotipihalla ärjytään kaikkea ihan vapaasti. Näitä kotihirmuja on sitten joka rodussa ja meidän naapurissa tätä asiaa hoitaa TOKOilevat bordercolliet. Kaipa ne pokaalit kirkastuu kirjahyllyssä siitä äänestä? Ovatko nämä koirat täysin "hallinnassa" kilpailumenestyksestä huolimatta? Ilmeisesti pääasia on että kentällä homma sujuu.

Oikeastaan, kuinka monta dobberia on Suomessa töissä vartio- tai suojelukoirana? Ei varmasti kovinkaan moni. Eli siinä mielessä suurin osa koirista on "seurakoiria".

Sana seurakoira tietysti on kautta aikojen tarkoittanut noita pienempiä petoja. Tosin monet pienet seurakoiratkin ovat alkujaan metsästyskoiria ja kaikkea muuta kuin helppoja.

Pitäisikö nimetä useampia alalahkoja. Seurakoirat, pienriistanmetsästäjät. Dobberit, schäferit, rotikat ja muut olisivat harrastekoiria. Harrastusta sitten on monenlaista. Aika monia koiria kyllä käytetään harrastuksiin eli taas meni uusiksi.

Ymmärrän kyllä tuon huolen, mutta mikä on se oikea sana? Elämä ei ole näin mustavalkoista: kilpakoira tai sohvaperuna.

Terveys on itselläni siinä kantissa, etten jaksa/pysty dobberia enää kasvattamaan. Nyt meillä on seurakoira, joka saa saman koulutuksen kuin dobberi. Koira on koira on koira on koira. Näitäkin menee piikille kun ihmiset eivät niiden kanssa enää pärjää.

Voi olla, etten ymmärtänyt oikein kaikkia lauseitasi. Eli ollaanko samaa vai eri mieltä ja mistä?

Kyllä se on ihan seurakoira.
Onneksi suomessa monet kasvattajat tekevät loistavaa työtä rodun eteen.

Tunnen tollaset kymmenkunta dobberia, joiden omistajat ovat kaikki doberman yhdistyksen aktiivisia jäseniä. Yksikään näistä koirista ei ole luonnehäiriöinen tai että muutenkaan olisi pelkoa niiden agresiivisuudesta. Monilla omistajilla on lapsia perheessä eivätkä koirat ole uhka lapsillekkaan.

Ihan rotuun katsomatta, ihan mistä koirasta saa kyllä tehtyä luonnevikaisen, ihan samalla tavalla lapsestakin voi kasvattaa väärällä kasvatuksella tunteettoman psykopaatin.
On siis olemassa paljon omistajia, joille en minkään maan koirarotu sovi, ja saatetaanpa sitä egoa pönkittää rodulla joka mielletään vaaralliseksi. Olen kyllä kuullut niin järkyttäviä dobbereitten kohtaloita että ihan itku tulee silmään.

Itselläni on 6 vuotias narttu, kertaakaan ei ole ollut mitään ongelmia koiran kanssa. Koulutettu on, luonnetesteissä todettiin tosi pehmeäksi. Koskaan ei ole hampaita kellekkään näyttänyt saatikka murissut.
Lupsakan ja iloisen luonteesa takia se on kin käännyttänyt monien ihmisten mielet "tappajakoirista".

Olen oikeastaan ihan täysin kypsä aina puolustamaan tätä rotua. Ennakkoluulot ovat aina niillä ihmisillä jotka eivät tunne rotua, eivätkä tunne yhden ainoata dobbria. On sääli että tämä rotu on leimattu näinkin negatiiviseksi. Oli se ihan sama mitä sanon, niin eivät ihmiset usko, joten ehkä on vaan parempi antaa ihmisten pitää omat mielipiteensä. Mutta sitä en ymmärrä että tälle palstalle pitää tulla esittämään negatiivisiä mielipiteitä, jos ei kerta kaikkiaan edes halua kuulla dobberi ihmisten kokemuksia itse rodusta.

En tarkoittanut että rotu olisi tappaja.
Ihmettelin vain tuota seurakoira titteliä, itse näen seurakoirina nämä tälläiset rauhallisemmat koirat jotka viihtyvät kotona sohvapottuina.

Kyllä dobermann toimii ihan seurakoiranakin, kunhan vain omistaja on kokenut ja tietää mihin ryhtyy. Onnistunut seurakoira dobermann on aktiivisen ja koirakokemusta omaavan ihmisen koirana sopivassa ympäristössä, kuten esimerkiksi maaseudulla jonkin jo koiraharrastelun lopettaneen ihmisen koirana. Kaupunkiympäristössä, kokemattomissa käsissä ja ihmisen kanssa jolla ei todellakaan ole aikomusta tyydyttää koiransa aktiivisuuden aiheuttamia tarpeita ja tarpeellista koulutusta on Dobermann vain väärinymmärretty ja kärsivä lemmikki. Kaikkihan on ihmisestä itsestään kiinni eikä koirasta. Toivoen ainakin, että ihminen itse osaa määritellä omat tarpeensa koiralle ja sen kuinka paljon aikaa ja malttia on antaa koiran kasvatukselle. Kuitenkin painottaisin rotua harkitsevalle sanaa käyttökoira, koska tottahan se vain on että onnellisimmillaan dobberi on osaavissa käsissä silloin kun se saa palvella omistajaansa jonkin yhteisen harrastuksen parissa. Onhan dobermann kuitenkin pohjimmiltaan erittäin uskollinen palveluskoira, jolla on kova tahto, mutta erittäin herkkä luonne.