Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Kesäaamu

Heinäkuun aamu oli kaunis. Oli niin varhaista, että vain muutama lintu oli
herännyt virittelemään sävelmiään auringon ensi säteiden kunniaksi. Kevyt
usva nousi pellolta, jota ympäröi kolmelta sivulta nuori koivikko, neljäs
sivu vietti loivasti järven rantaan. Keskellä peltoa makasi Nainen. Hän
odotti. Naisella oli yllään ohut, valkoinen mekko, joka kostui
läpikuultavaksi kosteassa heinikossa. Hän hytisi hieman, aurinko ei vielä
jaksanut lämmittää tarpeeksi. Kuului rasahdus. Naisen hengitys tihentyi.
Oliko Mies saapunut? Äänen lähteeksi osoittautui kuitenkin valkotäpläinen
kuovi, joka lehahti lentoon lähettyviltä. Nainen rentoutui. Vielä ei ollut
aika.

Aika kului. Nainen nousi istumaan. Miestä ei näkynyt. Ajankulukseen hän
alkoi sukia tummia kiharoitaan, niihin oli tarttunut heiniä. Mikä Miestä
viivytti? Nainen nousi ja käveli rantaan. Hän voisi pulahtaa uimaan, jotta
olisi puhdas Miehen saapuessa. Nainen pudotti olkaimet kapeilta olkapäiltään
ja pujottautui mekostaan. Naisella ei ollut alusvaatteita. Hän käveli veteen
viivytellen, katsahti olkansa yli ennen kuin sukelsi viileään paratiisiin.
Hetken uituaan, Nainen kääntyi takaisin rantaa kohti. Jo kaukaa hän näki,
että Mies oli saapunut. Hän seisoi rannalla ja hymyili hieman.

Nainen ui hitain, pitkin vedoin rantaan. Kiire ei ollut. Hän nousi vedestä
paljastaen Miehelle kauniit muotonsa häpeilemättä, siihen ei ollut syytä,
olihan Mies nähnyt hänet aiemminkin. Naisen tummat hiukset valuivat
täyteläisille rinnoille ja hän tunsi nänniensä kovettuvan viileässä
aamuilmassa. Nyt hän oli aivan Miehen edessä. Hän tunsi tämän kiihkeän
hengityksen kostealla ihollaan. Sitten hän painautui Miestä vasten. Sanoja
ei tarvittu: molemmat tiesivät, miksi he olivat tulleet.
03735
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kesää odotellessa kirjoitti:

Heinäkuun aamu oli kaunis. Oli niin varhaista, että vain muutama lintu oli
herännyt virittelemään sävelmiään auringon ensi säteiden kunniaksi. Kevyt
usva nousi pellolta, jota ympäröi kolmelta sivulta nuori koivikko, neljäs
sivu vietti loivasti järven rantaan. Keskellä peltoa makasi Nainen. Hän
odotti. Naisella oli yllään ohut, valkoinen mekko, joka kostui
läpikuultavaksi kosteassa heinikossa. Hän hytisi hieman, aurinko ei vielä
jaksanut lämmittää tarpeeksi. Kuului rasahdus. Naisen hengitys tihentyi.
Oliko Mies saapunut? Äänen lähteeksi osoittautui kuitenkin valkotäpläinen
kuovi, joka lehahti lentoon lähettyviltä. Nainen rentoutui. Vielä ei ollut
aika.

Aika kului. Nainen nousi istumaan. Miestä ei näkynyt. Ajankulukseen hän
alkoi sukia tummia kiharoitaan, niihin oli tarttunut heiniä. Mikä Miestä
viivytti? Nainen nousi ja käveli rantaan. Hän voisi pulahtaa uimaan, jotta
olisi puhdas Miehen saapuessa. Nainen pudotti olkaimet kapeilta olkapäiltään
ja pujottautui mekostaan. Naisella ei ollut alusvaatteita. Hän käveli veteen
viivytellen, katsahti olkansa yli ennen kuin sukelsi viileään paratiisiin.
Hetken uituaan, Nainen kääntyi takaisin rantaa kohti. Jo kaukaa hän näki,
että Mies oli saapunut. Hän seisoi rannalla ja hymyili hieman.

Nainen ui hitain, pitkin vedoin rantaan. Kiire ei ollut. Hän nousi vedestä
paljastaen Miehelle kauniit muotonsa häpeilemättä, siihen ei ollut syytä,
olihan Mies nähnyt hänet aiemminkin. Naisen tummat hiukset valuivat
täyteläisille rinnoille ja hän tunsi nänniensä kovettuvan viileässä
aamuilmassa. Nyt hän oli aivan Miehen edessä. Hän tunsi tämän kiihkeän
hengityksen kostealla ihollaan. Sitten hän painautui Miestä vasten. Sanoja
ei tarvittu: molemmat tiesivät, miksi he olivat tulleet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu