Oliko täysin

Onko kellään tietoa, oliko koiralla jokin sairaus vai oliko terve? Minusta syy ei ole kummankaan, ei koiran eikä lapsen. Tyhmäkin sen tajuaa, että koiraa ja lasta ei saa jättää ilman valvontaa, varsinkin kun kyseessä on iso ja vartija tyyppinen rotu. Mutta kyllä koiran pitäisi silti olla sellainen, joka ei hyöki ihmisten kimppuun ja sen pitäisi sietää vaikka sitä kuinka riepoiteltaisiin ja ärsytettäisiin. Ei sellainen ole perhekoira, mikä sellaista ei kestä ja muutenkaan minun mielestäni kyseinen rotu ei ole kovin hyvä valinta perhekoiraksi.
9490
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Eikös nämä koirat olleet enemmän tarhakoiria kuin ns. perhekoiria.
Toivottavasti saataisiin oikeaa tietoa ja todellinen tapahtumien kulku taustoineen selville.
Uskoisin, että kiihkoilijatkin poistuvat sen jälkeen TÄSSÄ tapauksessa takavasemmalle, kunnes provosoituvat jostakin muusta aiheesta.

Taisi olla Hitlerillä aikoinaan helpompi homma kuin on luultu ihmismassojen kiihottamisessa. Iltalehdiltä ainakin onnistuu helposti ja kassa kilisee.

Äänestä
  • tehtailijoista kyse?? toivottavasti ei sillä silloinhan noita tappaja geenejä on jo päässyt leviämään.

    Äänestä

  • ollut siitos kirjoitti:

    tehtailijoista kyse?? toivottavasti ei sillä silloinhan noita tappaja geenejä on jo päässyt leviämään.

    Koirat olivat ulkokoiria, ja olivat päässeet häkistään ulos. Poika oli uusi perheenjäsen. Koirat eivät olleen luonne/mielenvikaisia. EIKÄ VARSINKAAN MITÄÄN TAPPAJAKOIRIA! Poika sattui väärään aikaan väärään paikkaan. Kyse todennäköisesti reviiristä ja puolustamisesta. Silminnäkijöitä EI OLLUT joten EI SPEKULOIDA!

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    mitä on tapahtunut??? oletko vähän hysteerinen ja sekaisin???sinähän se täällä spekuloit.

    1.Et voi tietää oliko koirat luonnevikaisia
    2.koirat olivat väärässä paikassa väärään aikaan
    3.olivatko olleet edes häkissä? et voi tietää
    4.silminnäkijöitä ei ollut joten ÄLÄ SPEKULOI :D

    Äänestä

  • sitten tiedät kirjoitti:

    Mistäs sinä päättelet, että spekuloin. Mistäs sinä tiedät ettei tämä ole tapahtunut lähipiirissäni? Mistäs sinä tiedät yhtään mitään... Vaikkei silminnäkijöitä ollutkaan, jäljet kertovat paljon.

    Sherlock Holmesilla primitiivireaktio, kuten rotikoilla :)

    Ja jos olisit lähipiiristä et paljoakaan perhettä kunnioittaisi, joten olet pelkkä pikku skidi joka täällä hilluu ihqu rotikoitten puolesta :D

    ps.jäljet kertoo paljon

    Äänestä

  • tuliko??? kirjoitti:

    Kiitos kiitos. Sinulle. Kun tule tänne ja kerrot keitä olemme. Mutta hei, eiköhän lopeteta koko juttu? Omasta puolestani pyydän anteeksi "kiihkoiluani".

    Äänestä

  • sitten tiedät kirjoitti:

    mitä on tapahtunut??? oletko vähän hysteerinen ja sekaisin???sinähän se täällä spekuloit.

    1.Et voi tietää oliko koirat luonnevikaisia
    2.koirat olivat väärässä paikassa väärään aikaan
    3.olivatko olleet edes häkissä? et voi tietää
    4.silminnäkijöitä ei ollut joten ÄLÄ SPEKULOI :D

    asiasta enemmän ja on vain jaksettava odottaa, että tietoa aiheesta saataisiin julkistettua, jotta voisimme välttää vastaavat tilanteet.
    Ennen tosiasioiden selviämistä on kuitenkin aivan idioottimaista edes olla millään lynkkausmielialalla ja tuomaroimassa kaikkia rotikoita mielenvikaisiksi. Vai tekeekö nämä tuomarit myös ihmisistä samanlaiset käsitykset? Ei varmaankaan. Jos joku tappaa, niin ei kaikki saman paikkakunnan asukkaat ole hulluja.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Mistäs sinä päättelet, että spekuloin. Mistäs sinä tiedät ettei tämä ole tapahtunut lähipiirissäni? Mistäs sinä tiedät yhtään mitään... Vaikkei silminnäkijöitä ollutkaan, jäljet kertovat paljon.

    minun mielipiteeni on se, että jos tämä olisi tapahtunut minun lähipiirissä, niin tuskin haluaisin osallistua edes kyseiseen keskusteluun millään lailla pitkään aikaan, ainakaan millään nettipalstalla. Ennemmin tulisin julkisuuteen asiaohjelman avulla, shokkitilanteen helpotettua. Siihen asti toivon, että perhe saisi rauhassa toipua järkytyksestään ja heidät jätettäisiin jo rauhaan. Vai haluaisitteko te tätä, jos omalle kohdalle sattuisi vastaavaa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

terve? kirjoitti:

Onko kellään tietoa, oliko koiralla jokin sairaus vai oliko terve? Minusta syy ei ole kummankaan, ei koiran eikä lapsen. Tyhmäkin sen tajuaa, että koiraa ja lasta ei saa jättää ilman valvontaa, varsinkin kun kyseessä on iso ja vartija tyyppinen rotu. Mutta kyllä koiran pitäisi silti olla sellainen, joka ei hyöki ihmisten kimppuun ja sen pitäisi sietää vaikka sitä kuinka riepoiteltaisiin ja ärsytettäisiin. Ei sellainen ole perhekoira, mikä sellaista ei kestä ja muutenkaan minun mielestäni kyseinen rotu ei ole kovin hyvä valinta perhekoiraksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu