Yleisiä vinkkejä ekakertalaisille Roomassa

Likka

Täällä on ollut vinkkejä jo vaikka kuinka paljon, eli kannatta lukea ne aiemmat viestit ja tässä onkin osa niiden kertausta, mutta laitanpa silti. Muut voivat vapaasti täydentää omilla kommenteillaan, niin ensikertalaisten on sitten ehkä helpompi löytää perustietoa tämän otsikon alaisuudesta.

- Ensimmäinen ja kaikkein tärkein vinkki: ottakaa kaikista mukavimmat kengät mukaanne. Käveltyä tulee todella paljon eikä reissua kannata pilata niillä ehkä muodikkailla, mutta kävelyyn sopimattomilla kengillä. Jotkut naiset näyttivät lievästi sanottuina ryytyneiltä korkeakorkoisissa saapikkaissaan.

- Hankkikaa joku opaskirja käyttöönne matkan ajaksi. On aivan ehdoton yleistietolähde metrolinjoista historiaosuuksiin jne. Itselläni oli "kaupunkikirjat Rooma" ja sama opus näkyi siellä myös muilla kielillä olevan suht suosittu. Kirjasta voi sitten valita ne itseä eniten kiinnostavat kohteet, mm. lukuisista kirkoista.

- Koittakaa hankkia ainakin kaksi karttaa - helpottaa paikkojen löytämistä, kartat eivät ole ihan niin justiinsa tehtyjä..

- Älkää langetko katukauppiaiden sun muiden huijareiden houkutuksiin, mm. Kolosseumilla niitä riittää. On huivikauppiasta, gladiaattoriasuista miestä kuvauttamassa itseään maksusta, on opastettua Kolosseumin kierrosta kaupustelevaa ja illemmalla ties mitä ruusun tyrkyttäjää. Kun heihin ei kiinnitä huomiota, pääsee helpommalla ja tiukka 'ei kiitos' niin pääsee eroon nopeasti.

- Toisissa paikoissa esim. pihvin lisukkeet - myös perunat tai vastaava - pitää tilata erikseen, samoin kuin salaatti.

- Jos ei pizzassa lue olevan tomaattia, sitä ei siihen todennäköisesti tule. :)

- Karahviviini ravintolassa yleisesti n. 6 -8 € litra, sai myös 0,5l kannuissa, pulloviinit huomattavasti kalliimpia.

- Yleisesti tarjolla ollut italialainen olut "Peroni" oli hyvää.

- Jos tilaat: "latte", saat mitä tilaat eli kuumaa maitoa! :D Se maitokahvi on CAFE latte.

- Tippikäytäntö on kohteliasta huomioida mm. ravintoloissa, kun palvelu on ollut hyvää. Tämän saattaa suomalaisena unohtaa helposti, ellei ole tottunut "tippaaja". Pienimpiä kolikkoja ei ole soveliasta antaa paitsi kuittailuna todella luokattomasta palvelusta.

- Joissakin suosituissa ruokapaikoissa ruokailijoiden annettiin selvästi ymmärtää ettei päytään sovi jäädä kupeksimaan ruokailun jälkeen.

- Kuten yleensä, McDonald'seissa oli kätevä käydä vessassa kaupungilla liikuttaessa.

- Joissakin yleisissä vessoissa piti käynnistä maksaa hiukan, Pietarin kirkon ulkopuolella (postin vieressä) oleva wc oli ilmainen eikä tippiä SAANUT antaa.

- Pientä rahaa on hyvä pyrkiä pitämään saatavilla em. vuoksi sekä tippien antamiseen.

- Välttäkää suosituimpien nähtävyyksien liepeillä olevia kioskeja ja ravintoloita - ovat todella kalliita!

- Pidimme matkanjärjestäjän keskustan bussiajelusta, tuli paikat tutuiksi nopeasti ja vaivattomasti.

- Metro on todella kätevä ja edullinen, lippuja saa kioskeista ja metroasemalta automaateista ennen laitureita. Viikkolippu 16€, kerta 1€. Säästää jalkoja, kun menee keskustamatkan hotellilta ainakin toiseen suuntaan metrolla. On paljon nopeampi kuin bussit ja paikoitellen tilavampaakin, ainakin ei-ruuhka-aikoina.

- Toiset eivät pidä Terminin alueesta, mutta se on kätevä metrolinjojen yhteyskohta, joten siinä mielessä helpottaa kulkemista, kun majapaikka on siinä lähellä.

- Kolosseumille kannatti mennä aamulla heti yhdeksältä - ei ollut paljon jonoa ja se liikkui ripeästi.

- Keskustassa Forum Romanum ja Palatinus-kukkula ovat mielenkiintoisia. Forumkin kuulemma tullut ihan hiljan maksulliseksi. Aiemmin samalla lipulla pääsi Kolosseumiin ja Palatinukselle yht. 9€ lipulla.

- Vatikaanissa Pietarin kirkko (ilmainen) ja sen kupoli (hissillä ylätasanteelle 7€, loput rappuja pitkin) sekä Vatikaanin museo (14€). Näihin en menisi ihan alkulomasta, koska niiden jälkeen kaikki muut kirkot tuntuvat jokseenkin laimeammilta. Vatikaanin museoon saa kulumaan päivän, on uskomattoman laaja ja mielenkiintoinen! Itse pääsimme Pietarin kirkon kupoliin jonottamatta (käytyämme ensin pahemman jonotuksen aikana kirkon puolella) joskus iltapäivällä kolmen aikaan. Keskipäivällä jonot ovat varmasti hurjat. En tiedä oliko meillä joku uskomaton tuuri tuossa hiukan pahimman ryysiksen jälkeen, mutta voihan sitä kokeilla ainakin yhtenä päivänä (jos on viikon) jos vaikka sattuisi onnistamaan.

- Jos itse (tai tuttava) harrastaa postimerkkeilyä, kannataa kortit lähettää Vatikaanista, jotta saa Vatikaanin leiman.

- Jos yhtään tykkää valokuvauksesta, kannattaa ottaa vähintään tuplasti niin paljon muistia kameraan kuin ensin ajatteli sekä vara-akku.

- Sanakirjasta tai ainakin ruokailusanastosta olisi oikeasti hyötyä varsinkin ei-turistipaikoissa, joissa ruokalistaa ei ole käännetty (kattavasti) englanniksi.

Osa asioista oli ns. rautalankamallia, mutta toivottavasti näistä oli jollekin apua. :)

Muut voivat jatkaa tästä.

2

1197

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Matkan odottaja

      Kiitos Likka selkeästä esityksestäsi ekakertalaisille, jollainen minäkin olen Rooman suhteen, jonne olen menossa ensi viikolla. Samoja asioita olen lukenut erilaisista Rooma oppaista, mutta kertaus on opintojen äiti ja lyhyesti asiat palautuivat mieleeni tekstiäsi lukiessani. Kiitos

    • Ensikertalaiset myös

      Vaikka kuinka etsii tietoa tulevasta matkakohteesta oli sinun kirjoituksesi mukava kompakti paketti, ja selvälukuinen. Lueskelin jo matkailuitaliaa, mutta ruokasanasto oli unohtunut, pitänee etsiä sellainen vielä.
      Kiitos!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      492
      5185
    2. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      19
      1841
    3. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      98
      1574
    4. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      26
      1445
    5. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      65
      1436
    6. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      55
      1428
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1145
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      58
      1096
    9. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      57
      935
    10. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      62
      934
    Aihe