Oletteko ajatelleet äänestää? Viime viikolla alkoi ennakkoäänestys ja se päättyy seuraavan viikon perjantaina.
Liittokokousvaalit
---------
491667
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 49
Vanhimmat
Vaikka puoluepolitiikan ei tähän pitäisi vaikuttaa, vaan kaikkien ehdokkaiden pitäisi yksiselitteisesti ajaa metallimiehen asiaa, niin kuitenkin demaripuoli metallista on ollut mielestäni työnantajan asialla. Verratkaapa rakennusliiton sopimukseen, rakennusliitossa on vasemmistoliitto enemmistönä.
Eli kuori postiin varustettuna vaikuttajien äänestysnumerolla.
Kannattaa joo äänestää kommareita, nehän on ennenkin saaneet paljon aikaiseksi.
Hahhaa...salli mun nauraa.
Oma perse tärkein ja ihan varmaan kaverilta kaikki veks.Jos ei muuten niin takanapäin panettelemalla.
Ensinnäkin kommunisteillä on omat ehdokkaat vaaleissa, joten Metallin Vaikuttajat ovat eri ryhmä. Toiseksi ei Vaikuttajilla ole paljon ollut sanomista edelliseen sopimukseen, koska suurin ryhmä ryhmäkurilla määrää asioista. Nyt onkin äänestäjillä mahdollisuus antaa valtakirja Vaikuttajille, niin nähtäisiin miten toiminta muuttuu. Turha on asiaa vatuloida etukäteen. Jos ei olla tyytyväisiä nykyiseen toimintaan, täytyy antaa muille mahdollisuus toimia työläisen eduksi. Yhteistyönvaaliliitto kallistunut pahasti oikealle
Ai oikeinko pitää antaa mahdollisuus vassareille.
Voi jeesus.
Siinähän yritätte voittaa vaalit.
Ei onnistu näillä eväillä, kun nyt jo yritätte valehtelemalla saada jotain muutosta.
Eli tämä todistaa sen minkä jo tiedämme.
Kun ei muuten pärjää, pitää yrittää ainakin sitten epärehellisin ja LIKAISIN keinoin saada hyöty aikaiseksi. Tämä kertookin teistä jo kaiken tarvittavan minulle.
Äänestän kaikkea muuta paitsi en vassareita=vaikuttajia.
Kirjoitit:
-------------------------------------------------
Siinähän yritätte voittaa vaalit.
Ei onnistu näillä eväillä, kun nyt jo yritätte valehtelemalla saada jotain muutosta.
Eli tämä todistaa sen minkä jo tiedämme.
Kun ei muuten pärjää, pitää yrittää ainakin sitten epärehellisin ja LIKAISIN keinoin
-------------------------------------------------
Mitä on valehdeltu? Likaiset keinot?
Vaikuttajat eivät ole kommunisteja, osa on sitoutumattomia osa vasemmistoliittolaisia.
Vaikutat itse vanhalta demari-ay-änkyrältä!
Demareiden äänillä tehtiin viimekesäinen p***a-sopimus.
Tällainen on raksan uusi sopimus, olis vähän kirimistä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=4500000000000136&posting=22000000033812249
Kun on osoitteita ollut tarjolla ja niistä on tehty rikostutkinta.
Samaa paskaa oli 4 vuotta sitten ja mitään ei tapahtunut.
Joka 4 vuosi pitää heittää epätoivoisena jostain (ihan mistä vaan) tutkintapyyntö, mille ei ole mitään perusteita, ai niin on, MIELIKUVITUS!
Musta toi on epätoivoista ja LIKAISTA.
Kaiken huippu on se että vassareiden omat osoitteet on ainakin niin sekaisin että laitetaan naapurin ukolle postia joka on ollut eronneena jo 3 vuotta metallista, vaalimateriaalia!
Vittu mitä touhua!
Et sä voi verrata metallia ja raksaa.
Ne on ihan erilaisia aloja!
TYÖ-OLOT on jo erilaiset!
Toihan on ihan sama ku sanois, vittu, raksa teki paskan sopimuksen verrattuna TEHYYN!
Parempi vertailu on aina edellinen sopimus ja joo, ihan samalla alalla!.
Niinhän sitä sanotaan, että se koira älähtää mihin kalikka kalahtaa.
Puolustat demareiden tekemiä sopimuksia, jotka ovat olleet huonoimpia tulosopimuksia koko 2000-luvun. Metallimies on aina hävinnyt verrattuna muihin, eli on köyhtynyt suhteellisesti. Jopa TUPOissa metalli hävisi, kun muut ottivat vielä vähän päälle.
perstaskussa. Väitätkö ettei metallissa olisi ollut varaa maksaa enempää palkkoja?
Taitaa toi raksan sopimus mennä ohi TEHY:stä. tehyn sopimus on tehty niin pitkälle ajalle. Et silleen.
Kun et virkannut mitään omista virheellisistä posteistanne....
Hahhaaa
Köyhiä ootte.
on NIIN huono, pestaudu raksalle ja vaihda liittoa, sillähä pääset paksummalle lompuukille.
Seuraavaksi tuleeki valituksia huonoista keleistä ja ulkotöistä.Ja miks raksa ei tee mitään.
Kato metallissa ei ole pakko olla jos pitää itkeä, vaihda alaa.
NIIN yksinkertaista se on!
Vaikuttajien äänillä.
Ei alan vaihdosta. Olet selvästi työnantajan porvarivasikka, et metallimies.
Jos valittaa palkasta ja sopimuksesta, eikä ole tyytyväinen kannattaa ihmeessä vaihtaa alaa.
Rahan perässä on helppo juosta kun valitsee aina sen sopimuksen joka on paras!
Sinähän se kuulostat porvarivasikalta.mööööööö.
Mutta heidän tavoitteensa toteutuessaan takaavat parhaat neuvottelutulokset metallimiehille. Palkankorotukset ja työsuhdeturva ovat tärkeitä asioita ja niitä ay-liikkeen on vahdittava. Mikäli näistä lipsutaan on liitto mennyttä kalua. Työpaikoilla vallitsee valtava tyytymättömyys metalliliiton toimiin. Sen vuoksi vallan on vaihduttava. Tyytymättömyyden vuoksi liiton johto ei ole miesmuistiin alistanut tulosopimuksia jäsenäänestykseen, demarit Vuorenmaan johdolla pelkäävät äänestystulosta.
Kun on alansa valinnut. Äänestämällä voi vaikuttaa siihen kuka etuani ajaa. Kaltaistesi pääsy liiton paalupaikoille ei ole kenenkään etu.
Tehnyt hyvät sääntömuutos-ehdotuksesi liittokokoukselle.?????
Ammattiosastosi kautta.
Tuskin.
Siellähän pystyisi myös vaikuttamaan, paitsi jos tekee päättömiä ehdotuksia, joihin ei todellakaan ole VARAA myöntyä.
Viimeksi oli mm. tälläinen:
Kaikki jotka ovat olleet metallin jäsenenä 35v. saavat vapaajäsenyyden. no huh huh.
Kukas sitten maksaa sunkin ammattiosastosi kulut, kun ei ole maksajia????
Pelkkiä vapaajäseniä vaan.
Mietis sitä?
Tai toinen yhtä hyvä oli:
Jos olet työtön, ei jäsenmaksua. Ei tarvitse ilmoittautua työvoimatoimistoon.
Siis herran jumala mitä juttua.
Sähän et ole työtön JOS ET OLE työvoiman kirjoilla!
Tai voit olla muttet virallinen työtön vaan omalomalainen.
Pitäis pikkuisen miettiä TYÖTTÖMYYSTURVALAKIA kin kun tekee niitä ehdotuksia.
Se kun on sellainen pikku instanssi joka määrää miten ansioturva maksetaan.
Et voi tehdä päätöksiä jotka on ristiriidassa lain kanssa!
Sitten ihmetellään, että miksi tää ei mennyt läpi, joo, oli hyvä ehdotus.....
Siis ei voi muuta kuin pudistaa päätään ja ihmetellä.............
Se joka osaa käyttää järkeään, on uhka ja sen ei tietenkään pidä päästä päättämään.
Tämä ei tarkoittanut kyllä vaikuttajia.
Kerros mulle miksi vaikuttajat on niin hanakoita dumppaamaan suurliiton???????
MIKÄ ON TODELLINEN PERUSTELU SIIHEN????????
Hommahan on se, että maailma muuttuu paljon nopeampaan tahtiin kuin 1900 luvulla ja jos ei fuusioidu, kuolee.
Suuri liitto ajaa paljon paremmin asioita, paljon enemmän vaikutusvaltaa kuin yhdellä pienellä, on tehokkaampi, parempi saavutettavuus isommalla alalla suomea.
Mutta ei sitä eletään vielä 1900 lukua (sitä alkua) ja ollaan KAIKKEA UUTTA VASTAAN!!!!
Se on ollut vaikuttajien motto jo pitkään.
Minä en ainakaan uskalla jäädä pois kehityksen kelkasta.
Näin se vaan on.
laitettu jäsenäänestykseen?
Tiedätkö kuinka iso urakka on jäsenäänestyksen järjestäminen?
Mietippä sitä.
Nyt ei ole kyse 50 000 jäsenestä, vaan pikkasen suuremmasta.
JA missäs liitossa jäsenet on äänestäneet sopimuksesta viimeksi?????
Siitä olen samaa mieltä, että lipsumisia ei tule enää sallia ja siksi Vuorenmaa on mennyttä kalua.
Jätkä on lipsuillut ihan riittämiin viimeisen kauden aikana.
JA SILTI vaikuttajat kannattaa Vuorenmaata.....hahaaa....ja kysyn vaan MIKSI?????
Että selviät tiistaina töihin.
Liiterin bisse vaan on niin hyvää.
maistuis varmaan sullekin?
Kato ku o raskas työ, ni o raskaat huvitki!!!!
Demarit eivät vaan ole sitä voimaa käyttäneet. On yhdentekevää kuka liittoa johtaa, jos ajetaan työläisen etua, sitä ei metallissa ole ajettu. Metallimies on suhteellisesti köyhtynyt muihin aloihin nähden. Ja kuten sanottu en kuulu mihinkään vaaliliittoon tahi puolueeseen. Ajattelen vain metallityöläisen asemaa, en pöhöttyneitä liiton miehiä enkä heidän valtaklikkejään. Jopa luottamusmiehet ihmettelevät puoluepolitikointia liitossa. Liiton pitää ajaa jäsenistön etua ei minkään puolueen. Tästä huolimatta Metallin Vaikuttajat on tällä hetkellä paras valinta.
Varmaan harvempi vaikuttaja on hänen takanaan. Ja jäsenäänestyksen järjestys ei ole tätä liittokokousäänestystä isompi urakka.
Kerro minulle liitto JOSSA EI OLE puoluepolitiikkaa.
Kun näes en tiedä.
Et kannata puolueita ja silti äänestät vaikuttajia. Toi on syvältä.
Ja mitenköhän metalli ajaa puolueen etua?
Mikä puolue saa apua metallilta ja miten?
Kerrotko senkin, kun minä ja mahdollisesti muutkaan ei tiedä?
Metalli on SAK:n jäsen, joten rahoitusta on tullut sieltä SAK:hon. SAK on tukenut demarikansanedustajaehdokkaita myös vassuja. Väitätkö ettei ole. Eli jäsenmaksuvaroja on mennyt vasemmistopuolueille.
kun niin selvästi tunnut tietävän, kun minä en tiedä, niin miten tämmöinen jäsenäänestys pistetään pystyyn ja kuinka paljon ihmisiä se sitten vaatii?????
Mikä on aikataulu kokonaisuudessaan ja kuinka nopsaan saataisiin tulos sopimuksen päättämiseen?
Ja jos sopimus hylätään, niin miten järjestetään uusi äänestys ja millä aikataululla?
TIEDÄN ETTÄ Vuorenmaa on demari.Olen myös kuullut, että vanhoilliset vaikuttajat NIMENOMAAN kannattavat häntä.
Siksi itse EN äänestä vaikuttajia.
Miten voit korvamerkitä rahaa?
Juuri tuo ja tuo seteli on mennyt/ menee puolueelle?
Pikkusen paksua.
Moni muukin liitto on SAKn alainen, nekin maksaa jäsenmaksunsa sinne, entä sitten?
SAK ei edelleenkään ole puolue.
Se mitä SAK tekee rahoillaan, ei kuulu minulle.
Nyt puhuttiin ja väitettiin Metallin tukeneen puolueita.
Siinä kato kun on pikkunen ero.
en kyllä voi ottaa enempää kantaa, koska en tunne asiaa. Mutta muutosta olisi saatava ja mielestäni vaikuttajat olisi nyt vaihtoehto no:1. Ehkä jäsenäänestyksen uhka olisi sellainen pointti, että kentän ääntä kuunneltaisiin paremmin. Nyt tuntuu olevan linja se, että kenttää ei kuunnella.
varmasti rahaa lappaa.
Esimerkiksi tässä linkissä
http://www.metallinvaikuttajat.fi/kaivosala/loppuuko-metalliliitto
oleva ei ole Vuorenmaan takana.
Olet kuullut juttusi kummin veljen vävyn kaimalta.
Luepa juttu uusiksi ja vastaa sitten uudelleen.
Lappaa lappaa SAKhon rahaa, siit ei ole kyse vaan siitä että väitetään SAKn olevan puolue!
Väitin että SAK:sta jaetaan rahaa puolueille.
Huvittaa jutussa pelko metalliliiton loppumisesta. MUUTA huolta ei sitten ollutkaan......
Siksi kannattaa vastustaa uutta isoa liittoa.....voi jeesuksen munat.
Tässä oli vain yksi vaikuttaja.
Joo, voi olla että juttuni ole kuullut..hmm kuinka sen sanoitkaan.....kummin veljen vävyn kaimalta. Taitaa se silti pitää paikkaansa......
Mitä se meille kuuluu mihin SAK rahansa laittaa?
Polttakoot vaikka roviolla rahansa jos haluavat.
Ylempänä väitettiin METALLIN tukevan puolueita.
puolueita. Näin on näreet
Kun ei vastata kysymyksii joita esitetään,pitääkin sitten heittää ihan muuta...tämä kertoo tosi paljon susta.
Jos Metalli maksaa jäsenmaksunsa SAKhon, niin jos SAK maksaakin suojelurahaa venäjän mafialle, niin tukeeko metalli sitten mafiaa kanssa?
Usko jo.
Sak saa tunkea rahansa ihan minne lystää.
Metalli ei ole ainoa joka maksaa jäsenmaksunsa sinne.
Tai paremmin voi sanoa että kun annat vaimollesi rahaa ja vaimo törsää ne , minne törsääkin, vaikka lehtiin, niin tuet kanssa puolueita!!??
(onhan ne lehtitalotkin jonkun jäseniä ja puolueiden kanssa tekemisissä)
Tämähän on sinun näkökulmastasi ihan sama asia ja silloin sen on pakko olla ainoa totuus!
JES!
Mihin jäsenmaksuja makselee.
Mistä tollasen älyn omaavia sikiää???
Herranjumala.
Siispä kysyn sinultakin missäs on sinuun VASTUUSI kun maksat metalliin jäsenmaksusi ja rahoitat näin omien sanojesi mukaan puolueita????
Taisipa olla niitti sinunkin vastuullesi?
PAH
puolueille (vas). Tätähän yritin kritisoida. Jäsenmaksusta ei pitäisi tukea puolueita.
opiskella ayn historiaa ja metallin, niin tietäisi taas enemmän ja ymmärtää asioita paremmin. Jotta ymmärtää tulevaisuuden, täytyy tietää myös menneisyys!
http://www.metalliliitto.fi/portal/suomi/metalliliitto/historia/
http://fi.wikibooks.org/wiki/Työoikeus/Työoikeus_ja_yhteiskunta
http://www.europarl.europa.eu/workingpapers/soci/w9/market_fi.htm
http://www.kansalaisfoorumi.fi/sivu.php?artikkeli_id=546
Ja eikun opiskelemaan.
Sen jälkeen voi jatkaa keskustelua, SILTÄ POHJALTA ETTÄ YMMÄRTÄÄKIN JOTAIN, eikä vain luule ymmärtävänsä!
Tällähetkellä on vain vastattu siihen mitä ei ole kysytty ja oikeisiin kysymyksiin jätetty vastaamatta.
Mutta niinhän se aina menee ja pässiä viedään narussa, niinkuin täälläkin.
Vaaditaan vaatimistaan TIETÄMÄTTÄ JA PERUSTELEMATTA MIKSI.
Että hyvää päivää vaan, tai aamua, kun kello on vasta 8.
Ja ei kun formuloita katsomaan.......
Eikä historia ole tae tulevasta. Näin sanotaan pankissakin. MOT
Ei muuten ole vastattu ja Ay-liike (metalli ja SAK) ei myöskään ole pankki.MOT.
Lisäksi, voin vain todeta että kyllä se historia pankinkin mukana seuraa ja vaikuttaa tulevaan.
Et ole todellakaan opiskellut jos muuta väität.
Tuntemalla historian, voi todellakin ymmärtää tulevaisuuden, vaikuttaa siihen.
Ja historiassa on tae tulevasta. Se on kuolema.
Kaikki ja jokainen kuolee joskus. MOT.
Jos tuollaiset kaltaisesi ihmiset äänestävät vaikuttajia, niin hyvä. Ettepähän ole sotkemassa realistisia tavoitteita ja uuden syntyä.
Vaikuttajat=jarrut.
PISTE.
¤ ¤ ¤
on jokaisella äänioikeutetulla jäsenellä, vai oletko vääryydellä hoitanut itsellesi enemmän äänioikeustodistuksia, kun meinaat äänestää kaikkia muita?
Olisi hyvää olla tuo lukemisen ymmärtäminen hanskassa.
Jos tekstissä lukee KAIKKEA, se ei tarkoita KAIKKIA.
Ovat 2 eri asiaa.
Kannattaisi opetella lukemaan, ennenkuin menet äänestämään. Voi tulla hukkareissu kun ei ymmärrä lukemaansa.
Tosin kait siellä on avustajia...
http://www.sak.fi/suomi/ajankohtaista.jsp?location1=1&sl2=5&sl3=1&sl4=2&lang=fi&id=32187
Lohjalaisilla Metallin Vaikuttajilla on oma kotisivu osoitteessa www.metalli8va.net.
Lähtivät liittokokousvaaleihin teemalla: Näkyvämpää edunvalvontaa!
Kannattaa tutustua ja äänestää!!!!