sovinistit

♥

palaverin ainoana
naisena minua
erehdytään
vähättelemään

monet harhauttaa
pehmeä ja lempeä
olemukseni

kun tiedän
olevani oikeassa
ei minua
käännytetä

ei nytkään

sydämeni varmuus
kantaa askeleitani
kaipuun upottavassa
murheen suossa

rakastan

Sinua

♥
8177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

eräs ystäväni tutun kissa, joka oli niin hellyttävä, että nostin sen nenäni eteen kaksin käsin ja ryhdyin jokeltelemaan korvin kuullen idioottimaisesti. Kissa tarrasi kiinni nenästäni kaksin tassuin ja teki selväksi paikkansa.

Pikkupalaveri/parlamentti

ajattele miten surkeaa tällaisissa palavietereissä on se, että eräiden miesten täytyy yrittää vääntää itsestään selviä asioita mieleisekseen ennen kuin voivat keskittyä olennaiseen.

Käsittääkseni tämä on katoava koulukunta.

Äänestä
  • ..kyllä perinteisen ajattelutavan omaavaa jälkikasvua on tulossa. Saunaillat ne pahimpia ovat. Minä pitäisin enemmän tälläisestä saunomisesta:

    Saunailta
    =========


    syysillan hämärässä
    kuun valossa kelmeässä
    kynttilä saunan ikkunalla
    valaisee niin kutsuvasti
    kaksi hahmoa pujahtaa
    pihan poikki saunalle
    ovea avattaessa pihalle
    tuprahtaa harmaa höyrypilvi
    kahden sisään katoavat
    mies sekä hänen naisensa

    kylpytakit naulakkoon
    sujahtaa, aino ja reino
    vierekkäin jäävät lattialle
    odottamaan paluuta sisälle
    saunassa on hämärää
    kynttilän liekki seinälle
    muodostaa häilyviä kuviaan

    lauteilla on kuuma, hiki
    aivan pintaan herahtaa
    löyly sihahtaa äkäisesti
    kiukalle heitettäessä
    nainen alkaa pesemään
    miehensä selkää hellin
    käsin ottein pehmein

    kaikkihan nyt arvaa
    mitä sitten kävikään
    eihän nainen voinut
    vastustaa mielihalujaan
    Eevalta perittyjä taitojaan
    etevä hän on puuhissaan
    saa miehen leikkiin ryhtymään

    pihatonttu ikkunasta
    näkee kuinka he kietoutuvat
    yhteen kuumaan suudelmaan
    * tällä kohtaa näytetään *
    * kesäistä koivikkoa ja *
    * taustalla kuuluu lintujen *
    * liverrystä *

    saunan ovi aukeaa
    pihan poikki kiiruhtaa
    kaksi hahmoa punakkaa
    raukeana lemmestä ja saunasta
    jo sänky kutsuu miestä
    ja hänen naistansa

    Äänestä

..vahvuus on hänen sydämessään
ja suora on hänen tiensä
rakkauteensa.
typeriä ne miehet jotka aliarviovat
naisia-minä en tee niin ikinä tuota
juonikasta olentoa ah niin suloista
kohtaan.
hyvä aamuinen ajatus sinulta padme!.
vaadin lisää silmien iloa,sielun
ravintoa.

Äänestä
  • ..mukavasta palautteestasi. Tänään ei palaverin ja saunomisen jälkeen romantiikkaa irtoa. Laitan tähän vanhan runosen luettavaksesi:

    .....aieeeeeeee.....
    Kirjoittanut: padme_amidala 14.11.2007 klo 19.29

    oltaispas me kuin kirjassa
    Tarzan ja Jane viidakossa
    ei oisi ketään katselemassa
    kun asuttaisiin puumajassa

    liaaneissa päivät kiikuttaisiin
    krokotiilien seassa uitaisiin
    olisit aina mua pelastamassa
    viidakon sydämessä tuuheimmassa

    minä sulle banaaneja paistaisin
    ja saalistamas kalat perkaisin
    kertakäyttöastioina meillä oisi
    lehdet banaanin, mukavuutta se toisi

    cheetah oisi lemmikkimme ihana
    norsulla ratsastettaisiin sikana
    meikkiä en silloin tartteisi
    ihan naturellina naama oisi

    iltaisin ei sähköt valaise
    vaan nuotio valon ja lämmön toisi
    liekkejä sylikkäin katseltaisiin
    viidakon ääniä kuunneltaisiin

    jos joskus haluaisin että kurkistan
    alle lappusen edessä sun etumustan
    ei siitä tietäisi naapurit ollenkaan
    kún niitä ei oisi lähimaillakaan

    "Sinä Tarzan minä Jane"

    .....aieeeeeeee.....

    Äänestä

Kyllä sydän sulaa kun lukee sinun runojasi!

Mielikuva kuinka puristat sähköpylvään runkoa sen huipulla ja huudat 'Minä rakastan sinua!'
Ja jos joku uskaltaa jäädä siihen katselemaan ja ihmettelemään, lasket hiljaa katseesi ja tuijotat silmiin, että - 'MITÄ????',,,,'Onko sulla ongelma?'

Niin sen vuoksi sydän sulaa ,kun uskallat 'huutaa' rakkautesi ilmoille! Ten points! :)

Aurinkoa ja iloa pvääsi! :)

Äänestä
  • ..hohhoi, haluatko kuulla mitä luin. "Pussaat sähkötolpaa", odotin että se tolppa puhkeaa rakkaudesta lehtiin ja kukkiin. Vaan hauskempihan se miehenpuolikkaan perään on huudella. Jospas joskus tuo kuulisi ja ...
    Ihania nämä sinun palautteesi, naurattaa taas niin...
    kaikki kuvitelmat, jotka niistä syntyvät.
    Romanttista iltaa/huomenta vaan sinulle : )

    Äänestä

Varmuus ennen kaikkea, se kuuluu tästä runosta.

Pidä pintasi, kyllä palaverit kohta alkavat sujua, kun työtoverit huomaavat, kuinka päättäväinen sinä olet:)tai sitten näytät niille nätisti ovea:DD

Äänestä
  • ..luulin sinun unohtaneen s:n pois, ennenkuin tajusin tarkoituskesi. Nämä palautteessi ovat yhtä hyviä, kuin runosi.
    Mukavaa illanjatkoa/huomenta sinulle : )

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


padme_amidala kirjoitti:

♥

palaverin ainoana
naisena minua
erehdytään
vähättelemään

monet harhauttaa
pehmeä ja lempeä
olemukseni

kun tiedän
olevani oikeassa
ei minua
käännytetä

ei nytkään

sydämeni varmuus
kantaa askeleitani
kaipuun upottavassa
murheen suossa

rakastan

Sinua

♥

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu