Historia ei silloin kovasti kiinnostanut katsellessani opettajan kauniisti kaartuvaa lantion muotoa. Mietin enemmänkin muotoilun kannalta miksi historian opettaja on seksikkäämpi kuin matikan opettaja.
Historian opettaja Laina liikkui edessämme opetustyöhönsä vajonneena jotain antiikin aikaan liittyvää kertoen, josta en muista enää mitään.
Lainalla oli aina yllään jakku, milloin minkin värinen. Pakkomielteeni alkoi kerran kun saavuin kesken välitunnin luokkaan ja Laina oli poimimassa lattialle pudottamiaan kirjoja ja vihkoja. Laina oli niin keskittynyt puuhaansa ettei huomannut minua eikä sitä kuinka jakun helma nousi paljastaen salaisen maailman hameen alta. Ohikiitävän hetken aikana ehdin rekisteröidä kaiken näkemäni. Lainalla oli Anttilan kuvastoista tutut haarakiilalliset sukkahousut ja niiden alla valkoiset pikkuhousut. Näky oli sanoin kuvaamattoman kiihottava.
Laina ei myöhemmin voinut olla huomaamatta katsettani, joka seurasi taulun sijasta hänen lantionsa liikkeitä. Ryhdyin pikkuhiljaa tuijottamaan julkeasti Lainan lantion seutua enkä siirtänyt katsettani silloinkaan kun hän katsoi minua silmiin. Tämä silmäpeli kiihotti entisestään. Kerran tällaisessa tilanteessa tunsin kuinka jäykistyvä kaluni oli jäänyt pahaan asentoon. Korjasin sen asentoa muinamiehinä ja nautin tunteesta joka syntyi veren virratessa paisuvaiseen. Laina joka oli huomannut manööverini katseli hetken ikkunasta ennen kuin jatkoi.
jatkuu
MUODOT
Etupenkillä
4
17136
Vastaukset 4
- sori : DDDD
vaikutat peräkammarin pojalta jostain Velkuasta,joka kävi kansakoulua joskus 50- luvulla ja jolla on joku sukkahousufetissi :DD
- ..mitä
sitten, vaikka oliskin..!?
- on oppinut
..mitä kirjoitti:
sitten, vaikka oliskin..!?
vielä juuri jostain jenkki leffasta sanan so........ siistiä :)
- okiuh
lisää tota ;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen251367- 751269
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841221Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291005Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m101004- 72926
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.86856Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast52712Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132702Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86677- 146594
- 50579
- 28578
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91577Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää54573Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13549- 37548
- 46543
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.94536- 21530