Eelin

Emppu

Mitä tykkäätte nimestä Eelin (tytölle)?

9

716

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mimosa

      erikoisesti pidä. Entä alusta yks e pois? (aattelin vaan kouluaikoja).

    • lottis

      tulee pakostikin elin mieleen.

      Miten olisi Eerin tai Erin?

    • Aada

      EI HYVÄ! Erin on parempi. Tai Eelina. Tai Elina.

      • Järkeilijä

        Erinistä tulee kaikille mieleen erinomainen. Kukaan ei tiedä, lausutaanko se EERIN vai ERIN. Häntä tullaan kiousaamaan nimensä takia.

        Eelinasta kaikille tulee mieleen, että se on kirjoutusvirheinen Elina ja luokassa tulee kiusallisnen hiljaisuus nimenhuudossa Eelinan kohdalla, kun opettaja miettii, että onkohan tuo Eelina tai Elina yhdellä ylimääräisellä kirjaimella. Kaikki kiusaavat kaikkia eelinoita koko peruskouylun ajan ja vielä toisen asteen kouluissakin ja yliopistossa tms. ja sitten hän vielä joutuu kärsimään työpaikalla ja lopulta vanhainkoideissa. Nimi aiheuttaa tirskuntaa ja kiusaamista siis koko Eelinan elämän. Jo synnytslaitoksella kehdossa viereisen kehdon ipana meinaa tukehtua puklaukseensa, kun kuulee, että viereisessä kehdossa nukkuu EELINA (josta tulee myös mieleen ELIN)

        Elinan kiusaamisennustyuksen tein jo toiseen viestiin.

    • Kahden äiti

      Outo. Eelin tulee kiusatuksi, siitä tulee väkisinkin elin. Vaikka Elin onkin ruotsalainen nimi, niin Suomessa se olisi aika hurja.

      Tai ainakin tulee lastenloru mieleen: "Eelin keelin klot, viipula vaapula vot..."

      Entäs Elina, Eevi, Ella...?

      • Järkeilijä

        Elinaki tulee kiusatuksi, koska hän saattaa saada silmälasit. Sitten hänelle saattaa tulla pisamia ja ylipainoa. Hän saattaa tulla kiusatuksi koulumenestyksestään ja vanhempiensa ammattien takia. Elinasta saattaa tulla ujo ja hiljainen, joten häntä tullaan kiusaamaan kolmanella luokalla. Elina häpeää nimeään (Elina pelina pakana) ja kaikki kiusaavat häntä, koska elinasta tulee väistämättä mieleen se kamala ELIN, jos ottaa A:n pois. Elina kärsii nimestään ja muista ominaisuuksistaan 10 vuotta, kunnes masentuneena riistää itseltään hengen.

        Eevi taas kärsii samanlaisen kohtalon kuin Elina. Kaikki luulevat, että Eevin kuuluisi olla Eeva, joten hän häpeää, kun aina joutuu korjaamaan,että ei Eeva vaan EevI. Ja hui kauhistus, kun alkaa ne englannin tunnit ja joku keksii sanan EVIL. Tästä lähtien koko luokka kiusaa Eeviä siksi, koska kaikille tulee siitä mieleen EVIL eli PAHOLAINEN. Aina, kun on ryhmätöitä ja liikuntaa, niin lapsewt huutavat kuorossa: Ei me tota PIRUA oteta meidän ryhmään! Ja kun Eevi kulkee heidän ohitseen, niin niin aina joku keksii huutaa "itse saatana tulee! Juoskaa karkuun!".

        Sitten tuo Ella. Ellasta tulee väistämättä mieleen hienostunut vanhempiensa lellikakara, joka joutuu nimensä takia kiusatuksi. Kaikki lapset tulevat koko Ellan tarha- ja kouluaikoina joka päivä huutamaan "ELLA PELLA PAKANA, OOTKOS VÄHÄN TYHMÄ!?" Sitten Ellastakin tulee mieleen ELIN, koska jos ottaa kaksi viimeistä kirjainta pois ja vaihtaa ne kirjaimiksi i ja n. Lapset keksivät sen jo varhaisessa vaiheessa, joten ne huutavat hänelle: "ELLA SELLA SISÄELIN!" Ja auta Armias, kun isompana joku keksii, että elin voi tarkoittaa myös miehen sukupuolielintä, niin murrosikäiselle se on varmasti kauhean noloa, kun ala-asteelta saanut renkutus saa jatkoa: ELLA SELLA SISÄELIN, OOTKOS SAANUT ELINTÄ?

        Entäs sitten muut nimet?

        Anna: Anna mulle pimpsaa. Anna mulle limonaadia. Anna, anna minulle nuo kaksi kippoa.

        Henna: siitä tulee mieleen henna-värjäys, joten Hennoja tullaan kiusaamaan.

        Tapio: Kaikille tulee mieleen joku sedän kummin kaima, joka on läski Tapio --> Tapioita tullaan kiusaamaam.

        Katja: Kasjasta tulee kaikille mieleen Patja.

        Ulla: Ulla-pulla läskipulla.

        Mirka: ne hiekkapaperit.

        Pirkko: Ootkos vähän leppäkerttu????

        TOTUUS ON SE, ETTÄ MISTÄ TAHANSA NIMETÄ VOIDAAN ALKAA KIUSAAMAAN.

        Sanoppas omien lastesi nimet, niin ennustan heillekin raukoille onnettomat ennusteet. Uskoakseni heitä aletaan kahden vuoden sisällä kiusaamaan joku nimensä tai ulkonäköseikkojen tai koulumenestyksen takia.

        Eli siis paras ratkaisu tähän pulmaan on se, että EI TEHDÄ LAPSIA! Lapset ovat julmia, se on tosiasia, joten he alkaavat kiusaamaan mistä tahansa asiasta, jos kohde on sopiva. uhrista etsimällä etsitään sopivia vikoja ja näi8stä kiusataan sitten vuosikaudet. Esim. hammasraudat 8ei tehdä lapsia, koska lapsi saattaa saada raudat), hiukset (ei tehdä lapsia, koska häntä saatetaan kiusata hiustensa takia), paino, pituus, ihonväri, uskonto, luonne, mielimusiikki, vaatteet, koulumenestys, luistimet, silmälasit, silmein väri, vanhemmat, sisarukset jne.

        Eli siis älkää tehkö lapsia, jos olette vähänkään järkeviä, sillä lastasi saatetaan kiusata MISTÄ TAHANSA ASIASTA!

      • Kahden äiti
        Järkeilijä kirjoitti:

        Teini, mene tänne vuodattamaan:

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=106&conference=3000000000000010

      • Järkeilijä
        Kahden äiti kirjoitti:

        Teini, mene tänne vuodattamaan:

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=106&conference=3000000000000010

        Mene itse.

        Ja tiedoksi vaan, että minä en enää mikään teini ole. Sen sijaan sinä vaikutat erittäin teiniltä, ja varmasti oletkin teini.

        Ja miksi minun pitäisi tuonne mennä, koska itsehän sinä aloit ensin itkemään, että Eelineitä kiusataan koulussa ja minä vain vastasin, että kyllä sinunkin lapsiasi voidaan alkaa kiusata. Et sinäkään mikään suojelupyhimys ole, etkä voi suojella lapsiasi kiusaamiselta, vaikka oletkin antanut heille jotkut järkevät (?) nimet.

        Joten "pah" itsellesi.

        No, en varsinaisesti pidä nyt 32-vuotiaana itseäni teininä :-)

        Viestisi oli vaan kertakaikkisen huvittava. Olit keksinyt aikamoisen määrän haukkumarallatteluja kaikenlaisille nimille.

        Tottahan se on, että kaikkia voidaan kiusata, lihavia, laihoja, silmälasipäisiä ja jos mitään "vikaa" ei tunnu löytyvän, niin sitten kiusataan sen takia.

        Olen kuitenkin eri mieltä kanssasi tässä nimi asiassa. Jos nimesi Suomessa on Elin, sinulla on paljon suurempi mahdollisuus tulla kiusatuksi nimesi vuoksi kuin noilla muilla luettelemillasi nimillä, kuten Elina, Anna jne.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      651
      8000
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2289
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2203
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1779
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      27
      1270
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1243
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1169
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      850
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      59
      821
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      756
    Aihe