Tietoa puhdistamoista.

Näyttää taas rakentamissesongin alla keskustelu jätevesien käsittelystä kiihtyvän. Itse olen toiminut alalla pitkään, joten uskon tietävänikin asiasta jotakin.

On mielenkiintoista havaita, että nykyisellään jätevesikeskustelu alkaa painottua erilaisten pienpuhdistamojen vertailun ympärille, kun vielä vuosi pari sitten keskustelua käytiin maaperäkäsittelyn (imeytys, maasuodatus) ja yleensä pienpuhdistamojen välillä.
Hyvä näin, koska pelkkä maaperäkäsittely ilman fosforin erotusta ei riitä poistamaan jätevesistä niissä liukoisena olevaa fosforia uuden jätevesiasetuksen vaatimukset täyttävästi. Tämä asia on osoitettu muunmuassa Suomen ympäristökeskuksen Ravinnesampo nimisessä tutkimuksessa. Maaperäkäsittelyjen toinen varjopuoli on, että kentät tukkeutuvat maaperästä riippuen muutamien vuosien käytön jälkeen, mistä seuraa työläs ja kallis kentän uusiminen massanvaihtoineen ja monesti juuri kasvuun saadut istutukset turmeltuvat puuhassa myös täysin.

Pienpuhdistamot ovatkin nykyisin ainoa järkevä tapa hoitaa haja-alueen jätevesien käsittely kuntoon.

Markkinoilla on ollut jo useamman vuoden ajan muutamia kotimaisia puhdistamotoimittajia, joiden laitteita on tutkittu mm. Suomen ympäristökeskuksen toimesta useissakin tutkimusprojekteissa. Tällaisia tutkittuja tuotteita ovat mm. näiltäkin palstoilta tutut tuotemerkit kuten Green Rock,Labko,ProPipe,Upo ja Wehoputs (laitteet aakkosjärjestyksessä). Lähtökohtaisesti voitaneen sanoa, että tällaisten laitteiden toimittajat ainakin tietävät mistä jäteveden puhdistuksessa on kyse. Jotkut näistä laitetoimittajista ovatkin jatkokehitelleet viime aikoina tuotteitaan kuluttajille paremmin soveltuviksi.

Alalle on tulossa uusia yrityksiä ja tuotteita, kuten näilläkin sivuilla on saatu huomata esimerkkinä mainittakoon Ekolator. Lähivuosina on odotettavissa, että joukkoon liittyvät vielä monet ulkomaiset toimijat tuontilaitteineen. Tämä laitteiden kirjo on omiaan panemaan kuluttajapoloisen pään täysin pyörälle, koska kuluttaja ei normaalisti ymmärrä mistä koko käsittelyprosessissa on kysymys. Asiaa pahentaa vielä sekin, että myyjät levittävät ristiin virheellistä tai muunneltua tietoa kilpailijoistaan ja/tai näiden myymistä tuotteista ja palveluista.

Pitkän johdantoni jälkeen keskityn nyt oleelliseen, eli niihin seikkoihin, joita ostopäätöstä tehtäessä on syytä miettiä tarkoin.

Tärkein valinnan lähtökohta on kiinteistö ja sen sijainti.
Käy kuntasi ympäristövirastossa ja selvitä sijaitseeko kiinteistösi herkällä pohjavesialuella tai muutoin paikassa, jossa on noudatettava äärimmäistä varovaisuutta jätevesien käsittelyssä (esim. vedenottamon läheisyys). Jos kuntasi ympäristöviranomainen antaa luvan jätevesien käsittelemiseen kiinteistöllä eikä vaadi niiden talteenottoa esim. umpisäiliöön pääsetkin sitten asiassa eteenpäin. Monet viranomaiset ovat mieltyneet suosittelemaan maaperäkäsittelyjä, joita he ovat tottuneet luvittamaan jo pitkään. Tosiasia kuitenkin on, että heillä ei loppupeleissä ole vastuuta siitä täyttääkö jokin heidän luvittamansa ratkaisu ko. kohteessa asetuksen vaatimukset vaiko ei. Siitä vastaa yksiselitteisesti kiinteistön omistaja, jonka on viranomaisen myöhemmin niin vaatiessa omin kustannuksinsa laitettava vajaatoiminen järjestelmä vaatimukset täyttäväksi.

Ensimmäisen valinnan joudut tekemään maaperäkäsittelyjen (imeytys, maasuodatin) ja laitepuhdistamon välillä.

Kuten jo aiemmin mainitsin maaperäkäsittelyt sellaisinaan eivät täytä asetuksen vaatimuksia. Ne tulevat aiheuttamaan Sinulle ongelmia ja kustannuksia myös jatkossa. Ongelmat korostuvat voimakkaasti, jos kiinteistösi sijaitsee saviperäisessä maastossa. Jos päädyt maasuodattimeen varaudu siihen, että joudut tehostamaan fosforinpoistoa kenttään asennettavan fosforinpoistofiltterin avulla, mikä lisäkustannus nostaa maasuodattimesi hankintakustannuksen jopa korkeammaksi kuin pienpuhdistamon hankinta ja nostaa myös suodattamon ylläpitokustannuksia, koska joudut vaihtamaan suodattimen massan (usein monia kuutioita) aika-ajoin.

Mielestäni oikein perustein valittu pienpuhdistamo on aina parempi vaihtoehto kuin maaperäkäsittelyt. Ainoan poikkeuksen tästä säännöstä muodostavat harvoin käytetyt, satunnaiskäytössä olevat kesämökit, joihin suosittelen ulkohuussia tai kuivakäymälää sekä pesuvesille huokeaa, sähkötöntä saunapuhdistamoa tai rasvanerotuskaivon jälkeistä imeytystä.

Puhdistamon valinta lähtee oikeasta mitoituksesta. Asetus määrää, että mitoitus tehdään joko todellisen kiinteistössä vakinaisesti asuvien henkilöiden lukumäärän taikka asunnon pinta-alaan perustuvan asukasvastikeluvun mukaan siten, että puhdistamo aina mitoitetaan sen perusteella kumpiko noista luvuista on suurempi. Asukasvastikeluku saadaan jakamalla kiinteistön kokonais asuinpanta-ala 30 neliömetrillä. Näin 180 neliön kiinteistön asukasvastikeluvuksi saadaan 180/30 = 6. Jos siis kahden henkilön muodostama pariskunta asustaa yhdessä asuinpinta-alaltaan 150 neliöistä rakennusta, on kiinteistöön asennettava 5 henkilön kapasiteettiin mitoitettu puhdistamo.

Kun puhdistamon oikea mitoitus eli vaadittu käsittelykapasiteetti on saatu selville, päästään laitevalintoihin. Laitevalinnasta joudun ajanpuutteen vuoksi kirjoittamaan toisen viestin, joten teen sen vähän myöhemmin.
197077
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Taustaa:

Kuten jo aiemmin mainitsinkin, kiinteistön omistaja on aina vastuussa siitä, että hänen omistamansa kiinteistön jätevedet käsitellään jätevesiasetuksessa määritellyt vaatimukset täyttävästi.

Pienpuhdistamon valmistaja puolestaan on kuluttajatuotteita valmistaessaan tuotevastuulain perusteella vastuussa siitä, että ko. tarkoitukseen valmistettu ja kuluttajalle myyty laite täyttää kohdemaan tähän toimintaan säätämien lakien ja asetusten vaatimukset. Valmistaja voi määritellä tiettyjä ehtoja sille, että laite toimii noiden vaatimusten edellyttämällä tavalla. Tällaisia ehtoja voivat olla esim. määräaikaishuolto- tai tarkastusohjelmat.

Näistä kahdesta seikasta seuraa, että laitetta valittaessa turvallisemmalta tuntuu kohdistaa laitehankinta sellaisen valmistajan tuotteeseen, jonka laitteita on asennettu maahamme jo pidemmän aikaa. Jos jonkin valmistajan tuotteita on asennettu merkittäviä määriä useiden vuosien ajan ja ko. valmistaja myy tuotteita edelleen on se Suomen kokoisessa maassa mielestäni melko selkeä takuulappu sille, että laitteet pääsääntöisesti toimivat määräysten mukaisesti.

Voiko testeihin luottaa (esim. syke)?

Mielestäni voi ja ei voi. Ongelmana näissä testeissä on se, että testiprojektit ovat varsin pitkäkestoisia, jopa useiden vuosien mittaisia, mistä aiheutuu se, että testin valmistuttua tuotteet ovat jo muuttuneet ja näin muodoin myynnissä olevat tuotteet eivät enää ole vertailukelpoisia testattuihin. Tietysti tulokset antavat jonkinlaista suuntaa valmistajien osaamisen tasosta.

Toinen ongelma liittyy itse testaukseen. Eri laitevalmistajien tuotteet on testattu eri kiinteistöissä. Näin lähtökohta testauksiin on kullekin laitteelle erilainen, mikä ei voi olla vaikuttamatta itse testituloksiin. Jokainen meistä kaataa viemäriin tavaraa yksilöllisten tottumustensa mukaan. Joissakin paikoissa desinfioidaan vesikalusteita ja joissakin ei. Jotkut käyttävät lääkkeitä toiset eivät. Nämä seikat vaikuttavat biologiseen puhdistusprosessiin aina. Tässäkin voidaan ajatella, että testit näyttävät varmasti suuntaa, mutta eivät missään tapauksessa kerro absoluuttista totuutta.

Voiko CE-merkintään luottaa?

CE-merkintä on laitteen valmistajan antama vakuutus siitä, että laite täyttää kohdemaan viranomaisten laittelle asettamat lait ja asetukset. Pelkkä CE-merkintä ei siis vielä takaa mitään. Asia kuitenkin muuttuu jos CE-merkinnän yhteydessä voidaan esittää jonkin puolueettoman EU-alueella sijaitsevan sertifioidun tutkimuslaitoksen tutkimusraportti, josta nuo tutkimustulokset ja tutkimusmenetelmät käyvät ilmi. Suomessa virallinen CE-testaus on aloitettu Suomenojan tutkimuskeskuksessa. Tutkimushankkeen takana ovat syke ja VTT. Toivottavasti oikein tehtyä tutkimustietoa on piakkoin nähtävänä julkisuudessakin.

Valitse tässä vaiheessa mukaan harkintaan vain tunnettuja toimijoita.

Nyt listallasi on varmuudella alle 10 laitetta.

Seuraavaksi Sinun täytyy miettiä tilannetta omalla paikkakunnallasi. Sinun täytyy vastaisuudessa tulla laitteesi kanssa toimeen kymmeniä vuosia. Pienpuhdistamokin on laite, jota täytyy aika-ajoin huoltaa.

Valitettavasti kaikki markkinoilla olevat pienpuhdistamot vaativat toimiakseen sähköä. Puhdistamosta riippuen nissä on aina sähköisiä toimilaitteita kuten pumppuja, kompressoreita, ohjauselektroniikkaa releitä jne. Kun otetaan huomioon olosuhteet, joissa laitteiden ja elektroniikan useimmiten tulee toimia eli ulkona kesähelteessä tai ankarassa talvipakkasessa, kosteudessa ja syövyttävien höyryjen ympäröimänä tarvitsee tuskin enempää korostaa sitä, että huoltoa tarvitaan aina ja kaikille laitteille. Monien laitteiden huoltoon tarvitaan vielä erityisosaajaa tai ainakin sähkömiestä. Hintaa alkaa käytölle tulla.

Painota hankinnassi voimakkaasti mahdollisimman yksinkertaista tekniikkaa sekä huollon helppoutta. On erittäin tärkeätä, että huolto on jossakin muodossa järjestetty lähellesi. Tutki myös mahdollisen huoltosopimuksen kattavuutta ja hintaa. Karsi pois laitteita, joille huolto muodostuu ongelmallisimmaksi.Jätä kolme vaihtoehtoa vielä mukaan.

Lopuksi sitten hintapolitiikka. Muutamia saneerauspuhdistamoja lukuunottamatta hankkeen hinta määräytyy kahdesta asiasta. Puhdistamon hinnasta ja asennus/maansiirtotöistä. Jälkimmäisen tarjoaa Sinulle useimmiten putki- tai maansiirtourakoitsia eikä tuo työ juurikaan poikkea valitsemastasi laitemerkistä. Puhdistamojen hinnat sensijaan vaihtelevat melkoisesti.

Pyydä nyt tarjoukset jäljelle jääneistä. Saatuasi tarjoukset tee tarkka vertailu toimitussisällöistä. Tarvittaessa pyydä täydentävät tarjoukset esim. hälyttimistä yms. jotta saat tarjoukset samaan tasoon. Vertaile vielä huolto- ja ylläpitokuluja (kemikaalit,sähkö). Laske vaikka arvio noista 10 vuotta eteenpäin.

Pudota kalleimmaksi tuleva laite pois ja tee valintasi kahdesta edullisimmasta.

Muista, että pienpuhdistamosi ainut tehtävä on puhdistaa jätevetesi asetuksen vaatimukset täyttävästi. Mitä yksinkertaisemmin, edullisemmin ja luotettavammin se siitä selviää sen parempi. Puuhassa ei kannata maksaa glamourista.

Äänestä
  • Kiitos,olet nähnyt kovasti vaivaa.Pienessä päässäni olenkin jo miettinyt pitääkö alkaa arpomaan.Sekin tuli mieleen,että jos kaikki ne laitteet,joiden väitetään olevan testattavana samalla syke-asemalla olisivat siellä oikeasti,mistä niille enää tuleva materiaali riittäisi?

    Äänestä

  • selkosuomella kirjoitti:

    Kiitos,olet nähnyt kovasti vaivaa.Pienessä päässäni olenkin jo miettinyt pitääkö alkaa arpomaan.Sekin tuli mieleen,että jos kaikki ne laitteet,joiden väitetään olevan testattavana samalla syke-asemalla olisivat siellä oikeasti,mistä niille enää tuleva materiaali riittäisi?

    Kiitos vastauksestasi.

    Tiedän, että tämä todella on vaikea asia ja uudisrakentajien on pakko tehdä valinta heti. Vastaan kysymyksiin todellla objektiivisesesti.

    En ole laitevalmistajien palkkalistoilla, joten kysykää toki. Tunnen prosessit varsin hyvin ja vastaan kysymyksiin parhaan kykyni mukaan. Jv-suunnitelmiakin tehnyt. Tuohon listaani ensimmäisessä toimittajalistassa lisäisin viela Atomarin ja Raita environmentin, joiden tuotteet ovat sykkeen testaamia myöskin.

    Äänestä

  • selkosuomella kirjoitti:

    Kiitos,olet nähnyt kovasti vaivaa.Pienessä päässäni olenkin jo miettinyt pitääkö alkaa arpomaan.Sekin tuli mieleen,että jos kaikki ne laitteet,joiden väitetään olevan testattavana samalla syke-asemalla olisivat siellä oikeasti,mistä niille enää tuleva materiaali riittäisi?

    Ei kait ne laitteet samalla asemalla ole vaan ihmisten pihoilla joista syke käy ottamassa näytteitä.luulisin näin.

    Äänestä

  • tuunari kirjoitti:

    Ei kait ne laitteet samalla asemalla ole vaan ihmisten pihoilla joista syke käy ottamassa näytteitä.luulisin näin.

    Syke ja VTT ovat käynnistäneet runsas vuosi sitten pienpuhdistamojen CE-hyväksyntään liittyvät laitetestaukset. Ne tehdään kaikki keskitetysti Suomenojalla sijaitsevassa testauslaboratoriossa.

    Suomen ympäristökeskus on vuosien varrella tehnyt useitakin tutkimusprojekteja puhdistamoille esim. Ravinnesampo tutkimus. Nämä projektit on toteutettu juuri mainitsemallasi tavalla eli on valittu enemmän tai vähemmän satunnaisesti tavallisia asuinkiinteistöjä joihin on ollut asennettuna eri laitevalmistajien tuotteita. Näistä on sitten syk:en toimesta otettu näytteitä ja analysoitu niitä.

    Äänestä

  • vesikauhu kirjoitti:

    jos syke julkistaisi listan laitteista,jotka ovat asemalla testauksen alla.Puhdistamotiedosto perustuu käsittääkseni laitevalmistajien omiin ilmoituksiin tuloksista.Lista poistaisi turhat siipelijät,jotka vetoavat sykeen ilman mitään näyttöjä.

    Äänestä

  • reilu peli kirjoitti:

    Laitevalmistajatkaan eivät saa tietoa muista kuin omista laitteistaan. Lainsäädäntö ei ainakaan vielä edellytä puhdistamoilta CE-hyväksyntää, joten jos kuluttajille kerrottaisiin sykkeen toimesta testissä olevat laitteet he antaisivat samalla epäsuorasti tiedon siitä, mitkä laitteet eivät testiä läpäisseet. Laboratoriossa oli toiminnan alkaessa vajaa kaksi vuotta sitten mahdollisuus testata muistaakseni neljää laitetta samanaikaisesti ja testausjakson minimipituus on noin 10 kk. Testit tehdään tarkasti EU direktiivissä määritellyn standardin EN 12566-3 (CEN2005)mukaisesti ja siinä tutkitaan paljon muutakin kuin puhdistustuloksia erilaisissa kuormitustilanteissa. Tutkimuskohteina ovat mm. rakenteelliset seikat sekä sähköturvallisuus. Testi on monilta osin jopa turhankin rankka, joten voisi hyvällä syyllä todeta, että monet myynnissä olevat nykypuhdistamot suoriutuvat tehtävästään riittävän hyvin vaikka eivät koskaan CE-testiä läpäisisikään.

    http://www.vesi-ilma.fi/Jatevesiraportti3.pdf

    Äänestä

  • Mitä mieltä olet Biolanin kaivopuhdistamosta? Kuulostaa yksinkertaisimmalta vaihtoehdolta. Tosin en tiedä hinnastakaan vielä mitään. Harmaita hiuksia tulee tuhansia ennen kuin saa nämä jätevesiasiat kuntoon!

    Äänestä

  • tiedoista kirjoitti:

    Mitä mieltä olet Biolanin kaivopuhdistamosta? Kuulostaa yksinkertaisimmalta vaihtoehdolta. Tosin en tiedä hinnastakaan vielä mitään. Harmaita hiuksia tulee tuhansia ennen kuin saa nämä jätevesiasiat kuntoon!

    Biolan on todellakin tuonut markkinoille saneerauspuhdistamonsa. Käyttökokemuksia kaivopuhdistamosta tietysti on vielä varsin vähän, mutta tuo vanhojen toimivien sakokaivojen hyödyntäminen puhdistuksessa poistaa laajamittaisten maarakennustöiden tarpeen ja säästää kustannuksia ja mielipahaa, jota istutusten tuhoaminen aiheuttaa.

    Idea vanhojen sakokaivojen hyötykäytöstä puhdistuksessa ei ole aivan uusi. Markkinoille tuotiin pari vuotta sitten parikin tuotetta, joiden avulla vanhoja ehjiä sakokaivoja saneerataan puhdistamoiksi.

    Good Well tarjoaa omaa saneerauspakettiaan, jossa vanhat kaivot käytetään hyödyksi.

    Mielenkiintoinen ratkaisu on myöskin Green Rockin markkinoima Iisi puhdistamo, joka asennuksensa puolesta lienee edellisistä kaikkein yksinkertaisin. Tietoja tuotteista löytyy valmistajien nettisivuilta.

    Puheenaolevaa Biolanin puhdistamoa on tutkittu ainakin Varsinaissuomen Agenda projektissa ja siitä on saatu asetuksen vaatimukset täyttävät puhdistustulokset. Green Rockin Iisistä on olemassa Oulun Yliopiston vesitekniikan laboratorion puhdistustulokset, jotka niinikään osoittavat laitteen toimivan asetuksen vaatimukset täyttävästi.

    Biolanin hinta lienee 4000 € tienoilla. Tieto netistä, joten se täytyisi tarkistaa myyjiltä.

    Ennen kuin näihin, vanhoja sakokaivoja hyödyntäviin, puhdistamoihin voidaan päätyä täytyy kuitenkin tehdä perusteellinen selvitys olemassaolevien kaivojen tilasta. Saneerattavien kaivojen tulee olla ehjät ja tiiviit. Niissä tulee olla pohjat ja T-haarat. Kaivoja tulee olla 3 kpl ja tilavuutta vähintään 2 kuutiometriä. Jos järjestelmä on rakennettu kahdella kaivolla on joissakin tapauksissa mahdollista jakaa jälkimmäinen kaivo kahtia väliseinällä, joka tehdään esim filmivanerista. Edellytys tälle toimenpiteelle on se, että kaivojen kokonaistilavuus on riittävän suuri.

    Tässä vielä vihje kaivojen tiiviyden tarkistamiseksi. Kaivojen tyhjennyksen jälkeen voidaan niiden tiiviyttä arvioida ruiskuttamalla letkulla vettä kaivojen ympärille todella reilusti. Mikäli vesi alkaa nousta kaivojen pohjalla tai liristä kaivojen seinämistä sisälle, on kaivot syytä vaihtaa.

    Äänestä

Täytyy hattua nostaa vesikauhulle, olen jokusen vuoden seuraillut mitä keskustelupalstoilla puhutaan, nytkin tulin kurkkaamaan uusimmat uutiset Xlaattorista tuon seiskan nettikirjoituksen jälkeen.

Itse olen alalla myös pitkään ollut, ja tähän asti en ole nähnyt aiheelliseksi puuttua kirjoituksiin, myöskään virheisiin, vaikka niitäkin on ollut. Tämä on kuitenkin avointa aluetta, lukijan pitää vain osata suodattaa oikea ja väärä.

Mutta siis itse asiaan. Tämä teksi oli hienoa luettavaa. Kiihkotonta, perusteltua ja mikä parasta sanasta sanaan totta.

Johonkin ketjun viestiin pitää vastata, kun kysyttiin SYKE:n testipaikasta ja siitä että riittääkö vesi - riittää. Sitä tulee viemäristä tuuban täydeltä.

Tällaista keskustelua toivoisi näkevänsä lisää, eli pysyhän kanavalla vesikauhu.

  • www.jamk.fi/kirjasto neuvontaa ja uutta yrittäjyyttä Hyvien käytänteiden opas maaseudun vesihuollon kehittämiseen
    Laitevalmistajien hyvien käytänteiden vinkit:
    1)Markkinoi vasta testattua ja talousjätevesiasetuksen vaatimukset täyttävää tuotetta
    -hanki tuotteesta jatkuvasti käyttäjäkokemuksia käytettävyyden kehittämiseksi
    -suunnittele huoltoon ja ongelmatilanteisiin toimiva palvelumalli,jossa asiantunteva apu on tarvittaessa lähellä
    -huomioi markkinoinnissa paikalliset rakentamismääräykset;erot voivat olla huomattavia
    2)Tunne vastuusi
    -älä myy laitetta,ellei ostajalla ole suunnitelmaa ja rakennuslupaa-varmista,että myös jälleenmyyjäsi toimii samoin
    -kouluttaudu jätevesirakentamisessa,niin osaat ohjata asukasta oikeaan marssijärjestykseen
    -varmista,että jälleenmyyjäsi myyvät laitetta oikeaan käyttötarkoitukseen
    -tunne vastuusi myös kaupanteon jälkeen:käyttäjän negatiiviset kokemukset huonosta palvelusta leviävät pitkälle

    Äänestä

kiitos tosi paljon tästä tieto pläjäyksestä.
olet nähnyt vaivaa. tänks.

Äänestä

Biologinen tosiasia on, että typpeä ei pystytä poistamaan panospuhdistamolla alle 10 C asteen vedestä, tämän lisäksi puhdistamon satunnainen käyttö heikentää oleellisesti puhdistustulosta. Useiden viikkojen käyttökatkos kaataa biologian kokonaan. CE-testaukset tehdään kaupunkien vesillä, jotka ovat lämpimiä ja kuormitukseltaan kevyempiä ja tasaisia verrattuna omakotitalon hajakuormitukseen. Tällä hetkellä panospuhdistamojen suurin ongelma on rasvanerottelijan puuttuminen, koska rasva kaataa biologisen prosessin. Ainoastaan WehoPutsilla on lisälaite, jolla syötetään lisäravinnetta hajakuormitustilanteessa, mikä pitää bakteerikannan elinvoimaisena. Kantoainetekniikka olisi mahdollista, mutta silloin laite pitää olla aina käytössä 500w, ja kantoaineet on puhdistettava käsipelin säännöllisesti.

Äänestä
  • Edellisessä väitetään että vain Wehoputs säilyy hengissä käyttötauon ajan, mutta kyllä muihinkin puhdistamoihin saa ravinneliuoksen jota laite annostelee bakteereille käyttötauon aikana jotta ne pysyvät hengissä, esim. Labkolla on tällainen systeemi.

    Äänestä

  • varmasti jo monilla valmist... kirjoitti:

    Edellisessä väitetään että vain Wehoputs säilyy hengissä käyttötauon ajan, mutta kyllä muihinkin puhdistamoihin saa ravinneliuoksen jota laite annostelee bakteereille käyttötauon aikana jotta ne pysyvät hengissä, esim. Labkolla on tällainen systeemi.

    Koko setti

    Mot paskalaki
    http://www.youtube.com/watch?v=upF6hXLKlhM
    Ajankohtainen kakkonen jätevesisotku
    http://www.youtube.com/watch?v=p8BD3gIRHXI
    Yle uutiset typenpoisto
    http://www.youtube.com/watch?v=2F4gyv9X6v

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

vesikauhu kirjoitti:

Näyttää taas rakentamissesongin alla keskustelu jätevesien käsittelystä kiihtyvän. Itse olen toiminut alalla pitkään, joten uskon tietävänikin asiasta jotakin.

On mielenkiintoista havaita, että nykyisellään jätevesikeskustelu alkaa painottua erilaisten pienpuhdistamojen vertailun ympärille, kun vielä vuosi pari sitten keskustelua käytiin maaperäkäsittelyn (imeytys, maasuodatus) ja yleensä pienpuhdistamojen välillä.
Hyvä näin, koska pelkkä maaperäkäsittely ilman fosforin erotusta ei riitä poistamaan jätevesistä niissä liukoisena olevaa fosforia uuden jätevesiasetuksen vaatimukset täyttävästi. Tämä asia on osoitettu muunmuassa Suomen ympäristökeskuksen Ravinnesampo nimisessä tutkimuksessa. Maaperäkäsittelyjen toinen varjopuoli on, että kentät tukkeutuvat maaperästä riippuen muutamien vuosien käytön jälkeen, mistä seuraa työläs ja kallis kentän uusiminen massanvaihtoineen ja monesti juuri kasvuun saadut istutukset turmeltuvat puuhassa myös täysin.

Pienpuhdistamot ovatkin nykyisin ainoa järkevä tapa hoitaa haja-alueen jätevesien käsittely kuntoon.

Markkinoilla on ollut jo useamman vuoden ajan muutamia kotimaisia puhdistamotoimittajia, joiden laitteita on tutkittu mm. Suomen ympäristökeskuksen toimesta useissakin tutkimusprojekteissa. Tällaisia tutkittuja tuotteita ovat mm. näiltäkin palstoilta tutut tuotemerkit kuten Green Rock,Labko,ProPipe,Upo ja Wehoputs (laitteet aakkosjärjestyksessä). Lähtökohtaisesti voitaneen sanoa, että tällaisten laitteiden toimittajat ainakin tietävät mistä jäteveden puhdistuksessa on kyse. Jotkut näistä laitetoimittajista ovatkin jatkokehitelleet viime aikoina tuotteitaan kuluttajille paremmin soveltuviksi.

Alalle on tulossa uusia yrityksiä ja tuotteita, kuten näilläkin sivuilla on saatu huomata esimerkkinä mainittakoon Ekolator. Lähivuosina on odotettavissa, että joukkoon liittyvät vielä monet ulkomaiset toimijat tuontilaitteineen. Tämä laitteiden kirjo on omiaan panemaan kuluttajapoloisen pään täysin pyörälle, koska kuluttaja ei normaalisti ymmärrä mistä koko käsittelyprosessissa on kysymys. Asiaa pahentaa vielä sekin, että myyjät levittävät ristiin virheellistä tai muunneltua tietoa kilpailijoistaan ja/tai näiden myymistä tuotteista ja palveluista.

Pitkän johdantoni jälkeen keskityn nyt oleelliseen, eli niihin seikkoihin, joita ostopäätöstä tehtäessä on syytä miettiä tarkoin.

Tärkein valinnan lähtökohta on kiinteistö ja sen sijainti.
Käy kuntasi ympäristövirastossa ja selvitä sijaitseeko kiinteistösi herkällä pohjavesialuella tai muutoin paikassa, jossa on noudatettava äärimmäistä varovaisuutta jätevesien käsittelyssä (esim. vedenottamon läheisyys). Jos kuntasi ympäristöviranomainen antaa luvan jätevesien käsittelemiseen kiinteistöllä eikä vaadi niiden talteenottoa esim. umpisäiliöön pääsetkin sitten asiassa eteenpäin. Monet viranomaiset ovat mieltyneet suosittelemaan maaperäkäsittelyjä, joita he ovat tottuneet luvittamaan jo pitkään. Tosiasia kuitenkin on, että heillä ei loppupeleissä ole vastuuta siitä täyttääkö jokin heidän luvittamansa ratkaisu ko. kohteessa asetuksen vaatimukset vaiko ei. Siitä vastaa yksiselitteisesti kiinteistön omistaja, jonka on viranomaisen myöhemmin niin vaatiessa omin kustannuksinsa laitettava vajaatoiminen järjestelmä vaatimukset täyttäväksi.

Ensimmäisen valinnan joudut tekemään maaperäkäsittelyjen (imeytys, maasuodatin) ja laitepuhdistamon välillä.

Kuten jo aiemmin mainitsin maaperäkäsittelyt sellaisinaan eivät täytä asetuksen vaatimuksia. Ne tulevat aiheuttamaan Sinulle ongelmia ja kustannuksia myös jatkossa. Ongelmat korostuvat voimakkaasti, jos kiinteistösi sijaitsee saviperäisessä maastossa. Jos päädyt maasuodattimeen varaudu siihen, että joudut tehostamaan fosforinpoistoa kenttään asennettavan fosforinpoistofiltterin avulla, mikä lisäkustannus nostaa maasuodattimesi hankintakustannuksen jopa korkeammaksi kuin pienpuhdistamon hankinta ja nostaa myös suodattamon ylläpitokustannuksia, koska joudut vaihtamaan suodattimen massan (usein monia kuutioita) aika-ajoin.

Mielestäni oikein perustein valittu pienpuhdistamo on aina parempi vaihtoehto kuin maaperäkäsittelyt. Ainoan poikkeuksen tästä säännöstä muodostavat harvoin käytetyt, satunnaiskäytössä olevat kesämökit, joihin suosittelen ulkohuussia tai kuivakäymälää sekä pesuvesille huokeaa, sähkötöntä saunapuhdistamoa tai rasvanerotuskaivon jälkeistä imeytystä.

Puhdistamon valinta lähtee oikeasta mitoituksesta. Asetus määrää, että mitoitus tehdään joko todellisen kiinteistössä vakinaisesti asuvien henkilöiden lukumäärän taikka asunnon pinta-alaan perustuvan asukasvastikeluvun mukaan siten, että puhdistamo aina mitoitetaan sen perusteella kumpiko noista luvuista on suurempi. Asukasvastikeluku saadaan jakamalla kiinteistön kokonais asuinpanta-ala 30 neliömetrillä. Näin 180 neliön kiinteistön asukasvastikeluvuksi saadaan 180/30 = 6. Jos siis kahden henkilön muodostama pariskunta asustaa yhdessä asuinpinta-alaltaan 150 neliöistä rakennusta, on kiinteistöön asennettava 5 henkilön kapasiteettiin mitoitettu puhdistamo.

Kun puhdistamon oikea mitoitus eli vaadittu käsittelykapasiteetti on saatu selville, päästään laitevalintoihin. Laitevalinnasta joudun ajanpuutteen vuoksi kirjoittamaan toisen viestin, joten teen sen vähän myöhemmin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu