Pääsiäisen värit ja tavat.

Pääsiäiseen liitetään perinteitä niin ruokien kuin värienkin kautta.
Luterilaisessa kirkossa pääsiäisen väri on valkoinen, Pitkäperjantaihin kuuluu myös musta.

Keltaiset narsissit ovat pääsiäiskukkia, tulppaanien ohella. Kukkivat pajun oksat, kissat, kuten sanotaan, koristavat monta kotia.
Juuri olleen palmusunnuntain virpomisoksiakin monella tallella.

Pohjanmaalla syttyvät pääsiäiskokot vanhan tavan mukaan, mutta onko se tapa yleistynyt muualle maahan.
Ajelin muutama vuosi sitten illan hämärässä halki pohjanmaan ja monissa kylissä kokot roihusivat. Lapsuuteenkin niiden kautta muistot hämärästi siirtyivät.

Mitä perinteitä Sinun Pääsiäisessäsi, mämmin lisäksi, tai ilman sitä?

6

398

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hennon vihreä ja lila. Pääsiäispupuun uskotaan kuinkonsanaan joulutonttuun. Se tuo suklaamunia...kuulinjuuri tänä aamuna keskustelun kahden kuusivuotiaan välillä "Uskotko pääsiäispupuun?" "Minä kyllä uskon, pääsiäispupu on oikeesti olemassa juuri niinkuin joulutonttu ja Jeesus".

      Pääsisäispöytä on melkein sama koostumukseltaan kuin joulupöytä; prinssinmakkaroita, lihapullia. silliä mutta kinkku on nyt vaihtumassa uudenseelanninlampaaksi kauppojen kovien mainoskampanjoiden ansiosta. Munat ja karkit kuuluvat Pääsiäiseen täällä. mämmiä saa kaupasta jos haluaa...mutta minä jätän väliin.

      Pääsisäisnoidat lentelevät kiirastorstaina ja irtokarkkien myynti on huipussaan.

      Pääsiäiskokkoja ei täällä polteta; niiden aika on sitten vappuna: majbrasan. Lukemani mukaan pääsiäiskokko on tanskalaista alkuperää; sinne tuli kevät aikaisemmin ja kokkoja poltettiin siksi että juuri laitumelle päästetty karja olisi turvassa susilta ja muilta pedoilta...kevään tulon ja laiduntakauden siirtyessä almanakassa myöhemmäksi leveysasteiden mukaan karjakokkojen aikakin muuttuu Pohjolassa päätyen Suomen Juhannuskokkoon.

      • assiista, wikipedia sanoo:

        "Pääsiäiskokko
        Wikipedia
        Loikkaa: valikkoon, hakuun
        Pääsiäiskokko on näyttävä näky illan hämärässä.
        Pääsiäiskokko on näyttävä näky illan hämärässä.

        Pääsiäiskokko on pääsiäisenä, yleensä pääsiäislauantaina tai lauantain-sunnuntain vastaisena yönä poltettava rovio, jonka tausta on pakanallinen. Tapa esiintyy Suomessa lähinnä Pohjanmaalla. Aiemmin uskottiin, että juuri tuona päivänä, jolloin Jeesus oli kuolleena, Jumalan suojeleva vaikutus oli pienimmillään, ja kokkoja poltettiin noitien ja pahojen henkien karkottamiseksi. Uskomus oli, että mitä enemmän kokosta nousi savua ja kipinöitä, sen parempi. Noidat ja muut pahat henget eivät päässeet savun ja kipinäsateen läpi ihmisiä vahingoittamaan.

        Pääsiäiskokolla on erityisen suuri rooli Saksassa, ja niitä poltetaan myös muun muassa Hollannissa, Tanskassa ja osissa Ruotsia, joissa kokkoon liittyvät myös "pahoja henkiä" karkottavat ilotulitteet.

        Pääsiäiskokoissa poltetaan nykyisin lähinnä risuja. Aikaisemmin niissä poltettiin kaikkea mahdollista vanhoista huonekaluista autonrenkaisiin. Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjois-Satakunnassa pääsiäiskokon polttamisesta on tullut suuri tapahtuma. Monet kylätoimikunnat järjestävät kokon polttamisen ja kaikki kyläläiset kokoontuvat yhteiselle kokolle."

      • assiista, wikipedia sanoo: kirjoitti:

        vappukokon alkuperästä:

        "Varför eldar man då en brasa denna kväll? Ja, det sägs att man förr brukade börja släppa ut sina boskap på äng och mark den 1 maj. Det ansågs då bra att tända en eld vid Valborg för att hålla vargar och andra vilda djur borta från korna och getterna. Dessutom var det ett sätt att skydda sig mot häxor och att skrämma bort det onda."
        http://www.traditioner.se/valborg.html

        Karjavalkeat ovat huomattavasti kristinuskoa vanhempi tapa näillä leveysasteilla. Kristinuskon levittyä vanhat pakanalliset juhlat ja tavat saivat uusia selityksiä ja etenkin 1600-luvulla noitavainojen aikaan lähes kaikki esikristillinen perimä sai pahan maineen; jos mahdollisesti karjavalkeisiin liittyi jonkinlainen Ukon Ylijumalan tai jonkun skandinaavisen asa-uskon palvonta niin se leimattiinilman muuta noituudeksi ja pahan vallaksi.

        Mikä sitten on totuus ja onko sitä lainkaan...

      • ole vappu?
        Paloma.se.co kirjoitti:

        Menikös juhlat vähän sekaisin!

      • ole vappu? kirjoitti:

        Menikös juhlat vähän sekaisin!

        ei minulta ole mikään mennyt sekaisin....kokkoja poltetaan eri aikaan eri puolilla skandinaaviaa ja tarkoitukseni oli vain esittää ruotsalainen tulkinta siitä miksi näitä kokkoja on alunperin poltettu...Tanskassa Pääsiäsisenä, Ruotsissa Vappuna ja Suomessa Juhannuksena.
        Ehkä se ei sitten tullutkaan selväksi edellisissä viesteissäni....

    • soilike

      Äiti kääri munia värikkääseen silkipaperiin keittäessään niitä.

      Rairuohot ja pikkutiput siinä ja taidokkaat vesivärein maalatut munat olivat meidän perheen lapsille välttämättömiä 10 vuotiaaksi saakka
      pääsiäisen ritualina

      Munanpiilotus, kylmää kuumaa etsintä, oli myös riittävän jännää silloin muinoin

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pehmeää laskua

      Sinulle. Muutaman kilsan päästä. Mieheltä, joka salaa välittää.
      Ikävä
      83
      3318
    2. Nainen olet minun

      Olen ominut sinut itselleni, täysin itsekkäistä syistä. Haluan rakastella sinua nainen, toivottavasti sinäkin minua. Oli
      Ikävä
      40
      2716
    3. Sille ei voi enää mitään

      Miten kaikki meni aiemmin. Oon aivan lukossa 🔒 Tuskin uskallat enää mitää tehdä. Ehkä pitää luovuttaa vaan.
      Ikävä
      74
      2286
    4. Mukavaa päivää

      Miehelle 🖕❤️‍🔥 Kahvia ja kävelylle🌞
      Ikävä
      61
      2268
    5. Harmi jos ei enään nähdä

      Ehkä se on parempi näin kuitenkin. Ehkä jotain uutta löytyy. Uskon ja toivon että olet onnellinen. Sinussa on kaikki
      Ikävä
      51
      2201
    6. Miten suhtauisitte jos kaivattunne sanoisi, ettei hänestä ole seurusteluun

      mutta seksi, hellyys ja yhdessäolo kelpaa kyllä??
      Ikävä
      110
      2173
    7. Vau miten upea nainen!

      Näytit todella tyrmäävältä. 🤩😍 En meinannut saada katsettani irti sinusta.
      Tunteet
      20
      1957
    8. Kunpa minä tietäisin

      Olisipa minulla tietoa, siitä oletko sinä nainen kiinnostunut minusta, miehestä joka tätäkirjoittaa, vai olenko minä aiv
      Ikävä
      20
      1939
    9. En voi sanoa että toivon sinulle hyvää.

      Ei meitä ole tarkoitettu yhteen.
      Ikävä
      62
      1924
    10. Merja Kyllönen: Ero

      Joko uusi kierroksessa
      Suomussalmi
      86
      1682
    Aihe