Eroahdistus

Koirani kärsii eroahdistuksesta ja ilmaisee sen tavaroiden tuhoamisena.
Tilasin Pertti Vilanderin Koiran korjauskirjan, onko kokemuksia kuinka hyvä kirja on?
Olen ajatellut myös kokeilla D.A.P-haihdutinta, kokemuksia tämän käytöstä tavaroita tuhoavalla koiralla?
Jos mikään muu ei auta, vien koirani tuolle Pertti Vilanderille, jota on kovasti kehuttu ja hän asuukin tuossa lähellä. Koirani on kumminkin hyvin rakas, enkä halua luopua hänestä kuin ihan ihan viimeisenä, kun ei ole enää muita keinoja
4459
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kyseinen kirja on erittäin hyvä, kun sitä jaksaa lukea ajatuksella. Tosin ei sekään anna suoria vastauksia, itse en hyötynyt täysin kirjasta, mutta tekstistä tuleekin oppia jonka kautta osaa sitten toimia..

Omalla koirallani on myös eroahdistusta ja se näkyi sisustuksessa.. Pakko oli hommata häkki, jossa koira päivät on sisällä. Ahdistus ei hävinnyt häkissä mihinkään vaan tuntui että ahdistunut koira yritti kaikin keinoin häkistä ulos, melkein jo satuttamalla itseään. Ostimme tuon DAP-haihduttimen, kiitos siitä!! Se ihan oikeasti toimii! Koira menee kiltisti omalle paikalleen kun jää kotiin ja on iloinen ja rauhallinen kun tullaan kotiin. Ennen koira oli aina hysteerinen ja sekaisin yksinolosta. DAP siis todellakin toimii ja se kannattaa hankkia. Muutamme kuukauden päästä ja jatkamme DAP-haihduttimen käyttöä, samalla on tarkoitus jättää häkki pois käytöstä ja luoda jokin turvallinen uusi paikka kotiin, jossa koira voi päivät viettää.

Onnea koirasi kanssa!

Äänestä

Kirja on todella hyvä,saimme sen avulla seropimme lopettamaan ihmisille haukkumisen,koirille haukkuminen on vielä ongelma mutta liekö murkku uhittelua,on siis uros.Minäkin veisin meidän piskit Vilanderille mutta matka on niin pitkä,ja eiköhän sekin onnistu jos ei muuta keksi en luovu koiristani.Meillä myös pienimuotoista asunnon tuhoamista.Vilander kirjoittaa että melkein kaikki koirat ovat korjattavissa ja teillä on aika "pieni" ongelma niin että eiköhän se korjaannu.Tsemppiä!

Äänestä

Hei, pää pystyyn nyt :)

Eroahdistus on kohtuullisen yleinen ilmiö ja usein ihan hoidettavissa! Ei muutamassa päivässä eikä vippaskonsteilla, mutta aikaa uhraamalla ja perehtymällä saat melko varmasti kotiin rauhallisen ja tyytyväisen koiran!

Hae vaan pian se D.A.P koska sen täyden tehon saavuttaminenkin vie pari päivää, ja sitä kokeilemalla et ainakaan mitään häviä!

Pahimman piikin katkaisemiseksi voit kysellä eläinlääkärin arvion clomicalm -lääkityksestä. Se on koirien mielialalääke ja tarkoitettu nimenomaan lieventämään eroahdistusoireita, mutta yhdistettävä ihan ehdottomasti käytösterapiaan. Mutta sitähän olit harkinnut jo muutenkin :)

Muista että oma mielialasi vaikuttaa myös koiraan, joten koita ainakin olla huoletta. Olisi kiva kuulla miten tilanne etenee, käyhän välillä kertomassa kuulumisia tänne!

Äänestä
  • Meillä tämmönen tapaus.. vesivahingon myötä tuli hurisevat koneet(kuivaimet sun muut). Yllättäen meuhkaava koira rauhoittui. Ollaan aiemmin kokeiltu kaikkea mitä meidän lähieläinkauppa on suositellut. D.A.P ei toiminut.Pitääkö meidän hankkia oma kuivain vai olisiko muita ehdotuksia?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mievuan kirjoitti:

Koirani kärsii eroahdistuksesta ja ilmaisee sen tavaroiden tuhoamisena.
Tilasin Pertti Vilanderin Koiran korjauskirjan, onko kokemuksia kuinka hyvä kirja on?
Olen ajatellut myös kokeilla D.A.P-haihdutinta, kokemuksia tämän käytöstä tavaroita tuhoavalla koiralla?
Jos mikään muu ei auta, vien koirani tuolle Pertti Vilanderille, jota on kovasti kehuttu ja hän asuukin tuossa lähellä. Koirani on kumminkin hyvin rakas, enkä halua luopua hänestä kuin ihan ihan viimeisenä, kun ei ole enää muita keinoja

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu