Olen aina ollut ylpeä suomalaisten naisten
äänioikeudesta, mikä oli ensimmäinen maailmassa.
Ihailen vapautta ja uskon vapaassa yhteiskunnassa
ihmisen voivan nauttia täysipainoista ja rikasta elämää ja toteuttaa parhaiten itseään.
Sensuuri ei kuulu demokratiaan.
Minusta on suorastaan ihmisarvoa loukkaavaa,
että ihmisen ilmaisuvaltaa rajoitetaan.
Ehkä kukin tulkitsee eri tavoin itseään, mutta
missä onkaan se asteikko, millä kirjoituksiamme
punnitaan.
*Jokaisella polulla on rapakkonsa*
äänioikeudesta, mikä oli ensimmäinen maailmassa.
Ihailen vapautta ja uskon vapaassa yhteiskunnassa
ihmisen voivan nauttia täysipainoista ja rikasta elämää ja toteuttaa parhaiten itseään.
Sensuuri ei kuulu demokratiaan.
Minusta on suorastaan ihmisarvoa loukkaavaa,
että ihmisen ilmaisuvaltaa rajoitetaan.
Ehkä kukin tulkitsee eri tavoin itseään, mutta
missä onkaan se asteikko, millä kirjoituksiamme
punnitaan.
*Jokaisella polulla on rapakkonsa*
Vastaukset 15
Vanhimmat
viisaasti, isoäiti, kunpa kaikki osaisivat ajatella samoin.
Pistitkin miettimään, olenko ollut koko ajan väärässä sheriffin hyväksynnästä.
Emmehän eläkään diktatuuri vallan alaisina jossa yksi henkilö voi päättää mitä tehdä, mitä ei.
Ehkä tuo sheriffin "virka" pitäisikin muuttaa useamman henkilön käsittämäksi raadiksi, joka yhdessä päättää kuinka kussakin asiassa menetellään.
Vaikka lisäyksenä mainitsenkin ettei tämä kirjoittelu olekaan asioista päättämistä, mielipiteitten ilmausta vain.
Miksi jokin sheriffi herättää näin voimakkaita tunteita? Eihän asialla ole muuta tarkoitusta kuin saada tinneriteinit pois örveltämästä tältä palstalta. SE ei kai voi olla muuta kuin kaikkien etu? Minusta täällä hiemna ylidramatisoidaan - joskaan, en seuraa tätä säännöllisesti, ehkä jotain on jäänyt väliin...
tämä ei ole mitään dramatisointia, mielipiteitä vaan ilmituodaan, eikä ne kaikilla voi olla millään samanlaisia.
Olisikohan parempi kun vain kirjoittaisimme joko:
*näin on* tai vaihtoehtoisesti: *ei näin*. Kuis' olis, vaihdetaanko tyyliä??
Eikä ainakaan minun vähäisen tietämykseni mukaan ne teinejä ole olleet joita täällä on häiriköiksi epäilty.
Missä täällä on sensuroitu ja koska. Ainakaan Sheriffi ei ole palstan sensuroija vaan jonkinlainen suoja asiattomuuksia vastaan.
Jos häiriköt innostuvat mesoamaan on palsta enemmän tai vähemmän piloilla.
Joka päivä syytätte sheriffiä tai viittaatte hänen epäsuosittuun toimintaansa.
Nimimerkkini ja maininta tuolla palstan yläreunassako teitä niin risoo?
Voitteko kirjoitella jonkin aikaa ihan tavallisia viestejä. Arvostelua en kiellä mutta haluan kuulla mistä arvostelette.
kai taas ymmärtänyt väärin. Kirjoittelimmepa vain onkohan se paras tapa kun täällä on sheriffi. ASIASTA kirjoitimme, ei Sinusta, ystävä.
Kuulkaahan olenko minä niin tottavie tyhmä etten usko ollenkaan tuollaisiin sensurointiin,jos joku haluaa tekeleensä näkyviin myös saa sen,sehän on päivänselvä asia,jos jotain työkseen täällä aletaan syrjiä niin silloin on parempi vaihtaa kaistaa tai niinsanotusti palstaa.
olen kysynyt mitkä aiheet miellyttävätmutta ei serifi eikä kukaan muukaan ota mitään kantaa,onko nämä valitukset ainoa aihe tällä palstalla,kitistään sitten valitetaan ja ruikutetaan jos emme muuhun pysty.
minua ei ainakaan serifin nimimerkki risoo missään kohti,hyvin sopii serifiksi muuten mutta saisi joskus kysymykseen vastata,on vähän entisen kirjoittajan tyyliä että mitä oot kysynyt vaikka olisi miten monta kertaa kysynyt samaa asiaa.
Ruuneperi - olet suuri häirikkö, et keskustelija. Sheriffinä palstan pilaaja.
narahtelee aivan kuin Kai de Puun "ääni".
Oletko tosiaan tulossa takaisin ärsyttävine keskustelu yrityksinesi.Kyllä me naiset sinut nujerretaan yhteistuumin.
Sensuurista puhuttaessa tarkoitetaan juuri minua. En rajoita mielipiteitä!
Ovatko viestisi hyviä, rakentavia? Näet paljon vaivaa peittääksesi jälkesi. Tässä ja höpö höpö viestissä käytit sentään samaa tietokonetta.
Mistä Sinun ja kaltaistesi kanssa voisi keskustella - höpö höpöstäkö?
miksi ei kaide puun ääni saisi narahdella,pitäähän täällä jotain lystiäkin olla,ei saa heti tymätä kivan pitoa häneltäkään.
Kyllä nyt on pahasti vinksahtanut joku asia,kun kaksi aikuista ihmistä ei voi keskustella sivistyneesti,mitä tarkoitti sanontasi kaltaistesi?
entä tämä tietokoneen käyttö,minun konettani käyttää moni muukin ja minä käytän vastaavasti tuttavieni,en istu aina kotona kirjoittamassa.
Tätä nyt vain jäin ihmetteleen ei millään pahalla.
Mutta huomenna käyn katsomassa itselleni uutta konetta,minkähän merkkisen ostais kun vanha alkaa olla jo loppuun kulunut,kirjoittimen olen joutunut jo parikin kertaa vaihtamaan,nämä on ollut kyllä jo valmiiksi käytettyjä.
muuta mukavaa keksinyt, niin ainakin uuden kivan nikin.
kysyä ja vastaatko, katsotko jokaisen viestin mistä koneesta tulevat?
voi voi sentään kaikilla täällä näyttää olevan uusi nikki.
se kai helpottaa heitä,minä ainakin olen jo tottunut siihen että nikt vaihtuu kuin päivittäinen ateria.
Onkohan tuo nyt niin kiva nikki vanha karkkiaskin nimi.onhan siinä tietenkin se ettei se haise niin pahalle ,kuin edelliset nimet,mutta tietenkin se kohta löykää,ottakaamme vain löykät vastaan eres pastillin hajuisina.