-GI-

ihastuin frendini bestikseen,(sekin muhun) tuleeks meistä pari joskus? tsekkaaks riimulla?

thank you!

ukko.mies
268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Riimu joka sinulle nousi, on Sowelu, mahtavan energian riimu. Se edustaa kokonaisuutta, sitä mitä luontomme tavoittelee, itsensä toteuttamista. Sinulle osoitetaan tie jota seurata, mutta vain sydämen halusta, ei mistään ulkokohtaisista syistä.
Me pyrimme tulemaan kokonaisiksi, ja kuitenkin olemme pohjimmiltamme jo kaikkea sitä mihin pyrimme. Meidän on vain löydettävä sisimmästämme kuka olemme ja annettava sille muoto, ilmaistava se luovalla tavalla.
Sinulla on elämänenergia käytössäsi ja nyt on uudelleen syntymisen ja latautumisen aika. Solutasolle yltävä. Vaikka energiaa sinulla nyt on, saatat kokea, että on parempi perääntyä jostakin paineisesta tilanteesta, jossa sinua vaaditaan tuhlaamaan kaikki energiasi heti. Tällainen perääntyminen ei ole heikkoutta, vaan perääntymistä voimassa sisäisen tasapainon hyväksi.
Joillekin riimu neuvoo valon päästämistä pitkään suljettuna olleeseen osaan elämää. Että tämä onnistuisi, vaaditaan sinulta syvälle meneviä tunnustuksia, sinun on myönnettävä jokin pitkään kieltämäsi asia itsellesi.
Ainoa mitä meidän tarvitsee elämässä tehdä, on antaa oikean teon virrata lävitsemme. Ravitse tätä kykyä, sillä se on todellinen tehtäväsi. Toimi ilman että teet mitään. Aseta päämääräsi harkiten ja pidä se ilman manipulointia. Ei ole aika tärkeillä. Muista että itse emme tee mitään, rakastaessammekin rakkaus rakastaa kauttamme. Näin ajatellen lävitsemme virtaa koko ajan uutta energiaa, joka tekee meidät kokonaisiksi ja täten toteutamme sisimmän olemuksemme.
Apunani oli Ralph Blumin Riimujen kirja

Äänestä
  • _GI_ nimmeiselle riimun katsojalle. Kiitos paljon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ukko.mies kirjoitti:

ihastuin frendini bestikseen,(sekin muhun) tuleeks meistä pari joskus? tsekkaaks riimulla?

thank you!

ukko.mies

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu