Olen ennen pitänyt suomalaisia suhteellisen fiksuina, mutta tämä hysteerinen lietsominen sai minut huomaamaan, että kateuden lisäksi Suomeen on istutettu hysterianpoikanen, joka nostaa aina tarpeentullen päätään, kun keltainen lehdistö yrittää nostaa myyntilukujaan. Typeriin ihmismassoihin on NIIN helppoa vaikuttaa.
Kannattaa katsoa tämä leffa:
http://zeitgeistmovie.com/
Siinä esitellään aika hyvin keinoja miten tyhmiin ja aivottomiin ihmismassoihin ollaan vaikutettu kautta historian. Ennenmuinoin, kun ei ollut lehtiä, missä lietsotaan paniikkia, oli valtaapitävillä käsissään suuri ja mahtava ase: kirkko. Uskonnon avulla ja helvetillä pelottelulla saatiin ihmiset sunnuntaisin kirkkoon, missä lietsottiin lisää herranpelkoa ja saatiin näin typerykset toimimaan halutulla tavalla ja uskomaan haluttuja asioita. Mikäs sen helpompaa oli, kun uskotella juutalaisille, että he olivat herran valittu kansa. Kovastihan siitä sotiessa apua oli, kun muihin suhtauduttiin kun itse pirun sikiöihin. Ainakin oli uskollisuus huipussaan... Tänä päivänä uskonto on enää vain jäänne tästä ikivanhasta konstista hallita typeryksiä ja upottaa ajatuksia idioottien päihin. Nykyään meillä on media, jonka tarkoituksena ei välttämättä ole aina muokata käsityksiä, vaan lisätä menekkiä. Samalla se kuitenkin toimii aivottoman idiootin raamatunkorvikkeena ja muokkaa maailmankäsitystä, kun tavallinen ihminen on niin tyhmä, ettei sellaista itse kykene muodostamaan. Televisio ja lehdet suoltavat meille ajatuksia suoraan päähän isoissa lööpeissään ja typerykset juoksevat massan mukana. Kaikkein tyhmimmät vielä huutelevat siellä etunenässä foorumeilla sun muilla mielipidepalstoilla näitä omia olettamuksiaan, jotka eivät perustu mihinkään tieteelliseen faktatietoon, vaan lehdistön antamaan kuvaan asiasta. Varmasti tarkoituksena ei ole saada ihmisiä inhoamaan ja pelkäämään koiria, mutta se tulee itsestään sivutuotteena, kun lisätään menekkiä. Ei lehdistöä kiinnosta moraali ja se, että mistä asiasta kannattaa vaahdota ja miksi. Ei sitä kiinnosta onko sillä suurikin vaikutus aivottomaan ihmiseen ja hänen käsitykseensä maailmasta. Lehdisto painaa sen mikä on kulloinkin mediaseksikästä. Pienen lapsen kuolemalla on taas lehdet tienanneet omaisuuden ja voidaankin sanoa, että tälläiset ikävät tapaukset ovat suorastaan toivottuja lehtiväen piirissä. Mikäpä myisi paremmin, kun suuri otsikko tappajarotikasta. Pojan kuolemalla saatiin rahastettua monen päivän ajan, kun ensin otsikoitiin itse tapaus ja sitten puitiin sitä monen päivän ajan ja kaivettiin vanhaakin vanhemmat tapaukset esiin.
Kukaan näistä idiooteista, jotka kauhistelevat tapahtunutta ei ole suonut ajatustakaan itse perheelle ja kuolleelle pojalle, jonka surullinen kohtalo on lehtiväelle suorastaan herkullinen lisätulontuoja. Nämä haaskalinnut (=lehdistö) elättävät itsensä toisten murheilla ja kammottavilla tapauksilla. Estonian upottua jauhettiin keulavisiireistä ihan viikkotolkulla ja vieläkin aika-ajoin näiden satojen ihmisten kohtalo kaivetaan esiin, jotta saataisiin taas muutama käytetyn vessapaperin tasoinen läpyskä myytyä. Rahan vaihtaessa omistajaa ketä enää kiinnostaa se millainen vaikutus näillä otsikoilla on tavalliseen idioottikansalaiseen, joka muodostaa käsityksensä maailmasta lehtiotsikoiden perusteella. Nykyään idioottikansalainen laivaan astuessaan miettii, että onkohan se keulaportti nyt varmasti kunnolla kiinni. Totta vieköön se on, mutta pieni epäilys silti kytee typeryksen päässä. Rotikan kohdatessaan se sama idiootti pohtii, että saakohan tuo omistaja nyt tuon tappokoneensa murhanhimot hillittyä vai tuleeko TAAS uusi ruumis. Lista on loputon. Bemarikuskin lähestyessä katsoo idioottikansalainen tarpeelliseksi astua jalkakäytävällä pari askelta taaksepäin, sillä eihän sitä koskaan tiedä milloin se kiihdyttää tuunatun Bemmunsa nopeuden lähelle äänennopeutta ja paiskaa viattomia sivullisia kymmeniä metrejä jorpakkoon.
Miten tyhmä voi tavallinen ihminen oikein ollakaan? Rullaportaissakin kuolee enemmän ihmisiä vuosittain, kun koiran hampaisiin, mutta moniko teistä sitä miettii, kun sellaisilla ihraista takapuoltaan hinaa yhtä kerrosväliä ylöspäin, kun ei viitsi kävellä portaita?

Vastaukset 12
Vanhimmat
Eipä tähän muuta kuin; Aika napakka ja osuva teksti =)
>>Kaikkein tyhmimmät vielä huutelevat siellä etunenässä foorumeilla sun muilla mielipidepalstoilla näitä omia olettamuksiaan, jotka eivät perustu mihinkään tieteelliseen faktatietoon
Miksi tuossa tutkimuksessa ei ole mainittu koko rotikoiden määrää? Kyllä kunnon tutkimuksessa kerrotaan mikä on otos, kokopopulaatio ja niin poispäin. Ei ole järkeä kertoa, että X-maan asukkaista 1200:llä on sairaus Y ja voi kun kamalaa, että miten monella se on. Jollen tiedä montako asukasta X maassa on, niin mistä ihmeestä tiedän, että onko luku suuri vai pieni? Jos siellä asuu 10 miljoonaa ilmistä niin 1200 on melko vähän verrattuna siihen, että jos maassa asuu vaikka 150 000 ihmistä. Nuo linkin tilastotkin voidaan esittää niin monella tavalla ja yksi tapa lietsoa paniikkia on jättää osa tärkeästä informaatiosta esittämättä. Muutenhan ei saataisi rotikoista niin kurjia aikaiseksi, eikö?
tää nasse-setä on nyt vaan päättänyt että rotikat ovat helvetin alku ja juuri, ei siinä auta mitään järkiperäistä hänelle heittää.... mopo on karannut tällä kaverilla jo aika päivää sitten käsistä. Melko turha keskustella koko heebon kanssa....
Lue ton ihmisen hengentuoteet tuolta searchin kautta, hän saa ongelman varmaan aamupuuron kietostakin. Poliisit, tojo ja rotikat ehkä oululainen, koiranomistaja. Ei pidä auktoriteeteistä selvästikkään. Halukas aukomaan pienemmästäkin...
>>tää nasse-setä on nyt vaan päättänyt että rotikat ovat helvetin alku ja juuri>ei siinä auta mitään järkiperäistä hänelle heittää
Tarkistappa sanakirjasta mitä faktatieto tarkoittaa. Kun olet sen käsittänyt, niin hanki faktatietoa siitä montako KILTTIÄ rotikkaa maailmassa on. Siis sellaista, jotka eivät eläessään ole ketään purreet. Vertaa lukua näiden fakatatietolähteidesi purematapausrotkuihin ja tee kaavio siitä miten usein ne eläessään purevat ja missä tilanteissa. Sitten voit laskea kuinka suuri todennäköisyys sinulla on kuolla rotikan hampaisiin aamulenkilläsi. Ja kun olet sen tehnyt, niin opettele piin likiarvo kymmenentuhannen desimaalin tarkkuudella ulkoa niin palataan sitten asiaan!
Niin eihän se ole sinun mielestäsi järkiperäistä, kun mielipide eroaa sinun vastaavasta. Helpoin tapa kiertää omalle järjelle käsittämättömät asita on ns. mollata... Et pysty mitenkään vakuttamaan ketään järjellä varustettua ihmistä siitä että rotikat ovat tappajia ja ne kaikki tulisi kieltää! Jos rotikat kielletään saman voisi tehdä kaikkille muillekkin isolle ja keskikokoisille roduille. Faktaa on myös se että hevoset tappaa vuosittain paljon enemmän kuin koirat, liikenteestä puhumattakaan! Mittasuhdetta asioihin herra hyvä!
uutisoida, että isäntä kuoli kantturan potkaisemana lantaläjään. Lehmäkin tappaa ihmisiä, joten hävitetään suomesta kaikki lehmät, kun ne ovat niin vaarallisia!
(Taitaa vaan nuo rotikanvihaajat kuulua siihen läskiä mussuttavaan ihraperäkastiin, jotka eivät halua lenkkeillä kuten koiraihmiset. Näinollen ei nautoja haluta hävittää, kun sitten ei sitä naudanlihaakaan ole niihin Mäkkärin purilaisiin ja sekös ei käy laatuun! Kuolkoot isännät vauhkojen kantturoidensa jalkoihin, kunhan yhdenkään ihmisen ei tarvitse vaihtaa terveellisempään ruokavalioon!)
JOUKO :)
ole Jouko... Vitsisi on niin vanha, ettei enää edes hymyilytä!
kun on tuollainen "syraPelle" (ruotsiksi)
Tuo sensijaan nauratti ja paljonkin, kun et osaa edes suomeksi itseäsi ilmaista!