Niin se tuli taas todistetuksi. Jos Ruotsia ei lasketa on Suomessa koko Euroopan tehottomin ja turhin julkinen hallinto. Euroopan keskuspankin teettämä raportti jättää Ruotsin ja Suomen viimeisiksi vertailtaessa julkisen sektorin tehokkuutta.
"Tutkimus väittää myös, että jos Ruotsin verovarat käytettäisiin yhtä tehokkaasti kuin Luxemburgissa tai Japanissa, voitaisiin nykyisistä kuluista vähentää 500 miljardia kruunua ilman, että sillä olisi mitään vaikutusta kansalaisten hyvinvointiin." IL 30.07.03, s.9.
Suomalaisten verotusta voidaan keventää ja silti säilyttää kaikki palvelut, jos toimitaan kuten Euroopan keskupankin raportti antaa aihetta.
Raskain, tarpeettomin ja eniten vahinkoa kansalaisille aiheuttava on ympäristöhallinto. Pikainen laskenta sanoo, että ympäristöministeriön lisäksi päällekkäisiä "töitä" tehdään Suomen Ympäristökeskuksessa ja 13 alueellisessa ympäristökeskuksessa. Lähes kaikissa Suomen kunnissa taitaa olla melkoinen joukko ympäristövirkamiehiä. Myös lääninhallituksissa ja maakuntien liitoissa hallinnoidaan samojen asioiden kimpussa.
On laskettu, että sillä rahalla, joka Suomessa käytetään julkishallintoon, voitaisiin pyörittää 20 miljoonan kansaa.
Minun mielestäni tästä ongelmasta täytyy käynnistää laaja asiallinen keskustelu. Siis miten ja millä aikataululla Suomen julkinen hallinto "ajetaan alas" sille tasolle kuin se kuuluukin. Ja mikä se taso on? Siitäkin on keskusteltava. Laajan kerskustelun käynnistäminen on kansallisesti ja kansantaloudellisesti todella merkittävä teko.
Se tiedetään, että virkamiehet ja poliitikot eivät halua näistä asioista keskustella. Ei myöskään poliitikkoja liehittelevä lehdistö.
Tai no... syyttävät keskustelun avaajia propagandasta ja yhteiskuntajärjestelmän murentamisesta. Ja ne jotka arvostelevat ympäristöhallintoa leimataan ympäristön ja luonnonsuojelun vastustajiksi.
Tuon tämän aiheen tarkoituksella keskusteluun useammalle keskusteluryhmälle ja toivon todella, että asiasta ryhdytään tosissaan puhumaan.
Tehoton julkishallinto
3
246
Vastaukset
- STT
Suomi ja Ruotsi ovat myös verotuksessa Euroopan mestareita.
EU:n tilastotoimiston Eurostatin mukaan Suomi ja Ruotsi verottivat työntekoa ja yrittämistä kovemmin kuin mikään muu EU-maa. Keskimääräinen työhön kohdistuva veroprosentti oli Suomessa 44,2. Myös kulutusta ja pääomatuloja verotetaan meillä ankarammin kuin muissa EU-maissa keskimäärin.
Ja mihin ne mielettömät veroeurot sitten käytetään? Tehottoman julkisen hallinnon ja byrokratian pyörittämiseen.
Eivät ne verorahat ainakaan julkisiin palveluihin mene. Koko ajan sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluista karsitaan. Ja juuri suorittavasta portaasta. Kouluja lakkautetaan, lääkäreiden virkoja ei täytetä, ei palkata päteviä opettajia, materiaali- ja tarvikekuluissa säästetään, kenttätyötä tekevän poliisin resursseissa pihistellään jne jne. Mutta sekä valtion että kuntien hallinto pysyy ennallaan tai paisuu.
Ainoa poikkeus lienee maa- ja metsätalousministeriö, joka on muutamassa vuodessa supistanut virkakuntaansa 10000:sta n. 7000:een.
Jopa väestötappiokunnissa hallinnollinen virkamieskunta pysyy palleillaan samaan aikaan kun kyläkouluja lakkautetaan.- kyllästynyt veronmaksaja
Valtion hallinnolliset työpaikat sijoittuvat suurelta osin pääkaupunkiseudulle, jossa sijaitsevat ministeriöt ja suuret keskusvirastot. Lisäksi pääkaupunkiseudulle on sijoitettu suurin osa valtion hallinnon niin kutsutuista liikelaitoksista. Ei muutakuin kirves heilumaan ja turhat työpaikat pois! Samalla helpottuisi pääkaupukiseudun asuntotilanne, kun kysyntä vähenee ja markkinoille tulee myytäviä asuntoja runsaasti.
Turhat valtionhallinon työpaikat poistettua tietysti pääkaupunkiseudun pöhöttynyt kunnallishallinto joutuisi kiusalliseen tilanteeseen kun kunnallisverot pienenesivät ja sosiaalikulut kasvaisivat. No se asia olisi helppo korjata korottamalla pääkaupunkiseudun kuntien kunnallisvero edes maan keskimääräiselle tasolle.
Seurauksena olisi kuitenkin valtionveron merkittävä alennus niille jotka pääkaupukiseudulle sijoitettua ylisuurta julkishallintoa kustantavat eli muulle Suomelle (eli 20 % maksaa - 80% saa helpotusta). - Samaa mieltä
kyllästynyt veronmaksaja kirjoitti:
Valtion hallinnolliset työpaikat sijoittuvat suurelta osin pääkaupunkiseudulle, jossa sijaitsevat ministeriöt ja suuret keskusvirastot. Lisäksi pääkaupunkiseudulle on sijoitettu suurin osa valtion hallinnon niin kutsutuista liikelaitoksista. Ei muutakuin kirves heilumaan ja turhat työpaikat pois! Samalla helpottuisi pääkaupukiseudun asuntotilanne, kun kysyntä vähenee ja markkinoille tulee myytäviä asuntoja runsaasti.
Turhat valtionhallinon työpaikat poistettua tietysti pääkaupunkiseudun pöhöttynyt kunnallishallinto joutuisi kiusalliseen tilanteeseen kun kunnallisverot pienenesivät ja sosiaalikulut kasvaisivat. No se asia olisi helppo korjata korottamalla pääkaupunkiseudun kuntien kunnallisvero edes maan keskimääräiselle tasolle.
Seurauksena olisi kuitenkin valtionveron merkittävä alennus niille jotka pääkaupukiseudulle sijoitettua ylisuurta julkishallintoa kustantavat eli muulle Suomelle (eli 20 % maksaa - 80% saa helpotusta).Olen täysin samaa mieltä. Meillä on viisi miljoonaa asukasta, joista vähän yli puolet ovat työssäkäyviä. Tällä porukalla pitää sitten ylläpitää suurinpiirtein Espanian kokoista julkishallinota, joka ei oikeasti saa mitään aikaiseksi. Jos jokaiselle tarjotaan terveyshuolto ja koulutus (eli mitä he oikeasti tarvitsevat) järkevällä kaavalla, voidaan verotus helposti jopa puolittaa. Ja säästökohteita riittää: Ajatelkaa, eduskunnassa riittää hyvin 100 kansanedustajaa, Helsingissä ei tarvita neljää erillistä sosiaalipiiriä, me todellakaan emme tarvitse 450 erillistä kuntaa, joissa suurimmassa osassa asuu kymmenen omituista eläkeläistä. Nykyisistä eri virastoista voi noin 80% heivata helvettiin jne. jne.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1107622
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1095301Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1163536Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p293527Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352574Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191886Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3561530Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961521Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?651373Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311366