... josko joku hyvä ystävä tulis kaapista ulos ihan odottamatta:)itse olen keikuttelut siinä vaiheilla koko ikäni mutta en tiedä vieläkään mihin suuntaan itse olen, ja lähes 100% varmuudella kaikki naispuoliset ystäväni ovat täysin heteroita, mutta olis kyllä mukavaa josko joku kaunis päivä joku heistä tulis kertomaan että tykkää tytöistä tai myös tytöistä, tippuisi iso kivi sydämeltä:)
Olis kyllä mukavaa...
Johanna1986
3436
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
mulla on vähä sama juttu ku sulla. Aina oon pitäny pojista ja tytöistä, mut muut kaverit on kyllä ihan heteroita.
Hmm..itse alan pikkuhiljaa tulla "kaapista" ulos, tai uskallan myöntää muillekkin kuin itselleni sen, että tykkään sekä tytöistä että pojista, ainakin seksuaalisessa mielessä. kai se on jotenkin siltikin vaikea siitä sanoa kaikista lähimmille ystäville.. kuitenkin tuntuu että lähes kaikki naiset on jossakin vaiheessa ajatellut toista naista..minä ainakin :)
Poikkean hieman teidän muiden tarinoista. Tulin ulos kaapista jo ennen kuin ehdin edes ajatella asiaa. Tapasin erään ihanan naisen ja hän avasi silmäni hetkessä. Tällaistako elämäni oikeasti voisi olla? Vietin elämäni ihanimmat hetket tämän naisen seurassa ja hänen opastuksellaan aloitin matkan minuuteen.
En ollut koskaan miettinyt omaa seksuaalisuuttani sen enempää, olen aina seurustellut miesten kanssa ja nyt elän jälleen miehen kanssa suhteessa, joka täyttää ulkoisesti kaikki "kriteerit" mitä suhteelle vain voidaan antaa ja elämää mistä pikku tytöt unelmoivat. Elän suhteessa, nautin miehen seurasta ja olen rakastumassa häneen puhtaasti miehenä. Tunnustan kuitenkin ajattelevani säännöllisesti millaista elämäni olisi naisen kanssa. Oliko se kaikki vain hetken huumaa? Jos vielä joskus päädyn suhteeseen naisen kanssa, toivon pystyväni ottamaan siitä kaiken irti.
Läheisimmät ystäväni ovat ottaneet asian avoimin mielin vastaan. Kertominen ei ollut helppoa, apuun löysin kuitenkin musiikin. He eivät kysy kumman kanssa haluan elämäni jakaa -miehen vai naisen- vaan iloitsevat siitä onnesta jota saan kokea ja elää. Nyt mietin, olenko aliarvioinut heitä omien pelkojeni takia, pukenut omat epävarmuuteni heidän hahmoihin? (Kaikki heistä ovat heteroita viimeiseen hiuskarvaan saakka.) Olenko pitänyt heitä tietoisesti musta-valkoisempina kuin he ovat todellisuudessa olleet? Tämä prosessi ei varmasti ole vieläkään ohi -ei läheisilläni eikä itselläni.
Pelkästään tämä avoimuus mitä tämä on ystävieni ja minun välillä kasvattanut on ollut kaikkien näiden keskusteluiden arvoista. En voi tuntea heitä täysin, jos itse olen pystynyt pitämään näin suurta asiaa salassa kaikki nämä hetket. Suosittelen aloittamaan yhdestä ihmisestä kerrallaan, jolloin pystyt keskittymään hänen reaktioihinsa ja keskustelemaan hänen kanssaan rauhassa. Hätäillä ei kannata. Tietysti voit viedä tiedon hautaan saakka, sekin on vaihtoehto.
Elämme kuitenkin vain kerran ja elämästä tulisi saada nauttia jokainen hetki omana ehjänä itsenään.