Miten aloitan raittiuden?

Moi vaan kaikille.

Olen juonut viimeiset 2 vuotta vähintään 2-3 kertaa viikossa. Joka viikko ainakin kunnon kännit. Työt onneksi on estänyt ryyppäämästä keskellä viikkoa enemmän kuin 6-8 x 0,5l olutta. Maksa kun polttaa aamuksi aina nopeesti kun aloittaa 17 aikaan niin voi juoda tuon määrän, periaatteessa joka ilta.

Käyn töissä ja mulla on lapsia. Se "känni"-ilta on aina lauantai ja odotan aina lauantaita. Työni on tosi fyysistä (raksahommia) ja pitää jaksaa tehdä työtä paljon, mutta juominen on mennyt siihen pisteeseen että lauantai on ryyppypäivä, sunnuntai on loippapäivä, maanantaina en juo, tiistaina otan 6 x 0,5l tölkkejä, keskiviikkona olen taas juomatta, torstaina otan sitten 8-9 x 0,5 l tölkkejä olutta. Perjantai on pakko olla selvänä, kun se "palkinto" on sitten lauantaina.
Musta tuntuu että olen alkoholisti. Mietin myös sitä kenen kaverin luo voin mennä ja milloin, koska aina siellä juodaan. Pisin aika viimeisen viiden vuoden aikana kun olen ollut selvänä on ollut 2 kuukautta.

Mistä sais apua? Mä haluan oikeasti lopettaa juomisen.
10960
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

tuo oma halu. se on välttämätön. piste siitä.

tässä pari hahmottavaa kysymystä vastattavaks ennen jatkoja:

1. mitä sinä olisit valmis tekemään, jotta tavoite onnistuis ?

2. mitä sinä et olisi valmis tekemään, jotta tavoite onnistuis ?

Äänestä
  • 1. mitä sinä olisit valmis tekemään, jotta tavoite onnistuis ?

    juoda

    2. mitä sinä et olisi valmis tekemään, jotta tavoite onnistuis ?

    juoda lisää

    Äänestä

sulla on ongelma, älä syyllistä itseäsi. Et ole alkoholisti olet riippuvainen alkoholin tuomasta mielihyvästä. Joku on riippuvainen tupinkista, netistä ja persiistä. Lopeta rypeminen ja laita asia kuntoon. Pidä ainakin 2kk tauko niin näet millaista elämä on ilman punssia. 2-3 viikkoa alussa on pahimmat ja sitte höllää.

300.000 tuhatta suomalaista vetää sen kännin lauantaisin. Monessa euroopan maassa vedellään kännejä joka toinen päivä.
Noi sun välipäivätkin kertoo sen, että ongelma on lievähkö. Juoppo dokaa hei joka päivä.

Jos sua ahdistaa juominen, niin siihen ei ole kuin yksi lääke.

Äänestä
  • Juoppo ei välttämättä juo joka päivä. Alkoholisti on nyt vain riippuvainen alkoholista ja sitä tämä ap. on mitä suurimmassa määrin. Ongelman vähättely ei tee sitä yhtään pienemmäksi jos juomisestaan kärsii.

    Onhan puolet suomalaisista jo ylipainoisia, joten ei kun syömään vain, niinkö?

    Äänestä

  • jopas jottai kirjoitti:

    Juoppo ei välttämättä juo joka päivä. Alkoholisti on nyt vain riippuvainen alkoholista ja sitä tämä ap. on mitä suurimmassa määrin. Ongelman vähättely ei tee sitä yhtään pienemmäksi jos juomisestaan kärsii.

    Onhan puolet suomalaisista jo ylipainoisia, joten ei kun syömään vain, niinkö?

    Mun mielestä läskit on pahempia kun juopot, koska juoppo aiheuttaa harmia vaan itselleen, mutta normi-ihmiset saa kauheita traumoja kun näkee rumia läskejä. Varsinkin jos ne mässyttää koko ajan jotain. JAK!

    Äänestä

  • Oolofi kirjoitti:

    Juopotko aiheuttavat harmia vain itselleen? Esimerkiksi lähes kaikki henki- ja väkivaltarikokset tehdään alkoholin vaikutuksen alaisena. Ja suuri osa tekijöistä on päihdeongelmaisia, eivät vain tekohetkellä päissään.

    Äänestä

  • Otin tuon tosissani kirjoitti:

    Juopotko aiheuttavat harmia vain itselleen? Esimerkiksi lähes kaikki henki- ja väkivaltarikokset tehdään alkoholin vaikutuksen alaisena. Ja suuri osa tekijöistä on päihdeongelmaisia, eivät vain tekohetkellä päissään.

    Jokainen juova alkoholisti kieltää aiheuttavansa harmia muille kuin itselleen, se kuuluu taudin kuvaan.
    Jokaisen juopon alkoholistin ympärillä on kuitenkin keskimäärin 20 kärsivää ihmistä.

    Satuin kerran näkemään lapsilta otettuja mielipiteitä iskän/äiskän juomisesta.
    Se oli karutonta kertomaa, kun lapset olivat uskaltaneet avata suunsa, ja olivat (kostoa pelkäämättä) kertoneet miltä iskän/äiskän juominen oli heistä tuntunut kaikki ne vuodet!!!

    Äänestä

  • Oolofi kirjoitti:

    Mun mielestä läskit on pahempia kun juopot, koska juoppo aiheuttaa harmia vaan itselleen, mutta normi-ihmiset saa kauheita traumoja kun näkee rumia läskejä. Varsinkin jos ne mässyttää koko ajan jotain. JAK!

    Puolisokeana ja ympärikännissä hortoilemassa edestakaisin mutisemassa jotain epäselvää.
    Eräs silminnäkijä oli tulkinnut mongerruksesi; "Missä mun rillit on, missä mun rillit on?"
    Tapauksen nähneet olivat traumatisoituneet nuoren ihmisen alennustilasta.

    Äänestä

kertoa, että kaksi kirjainta AA, on monille kaltaisillesi raittiutta haluaville sopiva tapa luopua alkoholista. Ryhmiä on joka puolella Suomea, niissä käynti ei rasita taloutta eikä ole sidottu tiukkoihin aikatauluihin. Palavereissa tapaa ihmisiä, jotka ovat selviytyneet. Heidän esimerkkinsä ja kokemuksensa auttavat vapautumaan alkoholin kahleista. Jos AA ei sovi tai miellytä, sieltä voi lähteä koska tahansa. Ja juomaan lähtenyt on tervetullut takaisin.
Puh. 09-750200 auttaa ja myös netistä löydät kokoontumisaikoja. Rohkeasti mukaan vaan!

Äänestä

ite kans raksa hommissa ja kaks vuotta raittiina. ei ole helppoo mutta sen arvosta. olet alkoholisti. katko on yksi vaihtoehto, vaikket olekkaan viä tosi pahassa pulassa ni siä saa levähtää ja sopeutua ajatukseen. yleensä pomot kannustaa raittiuteen ja siihen saa joitain avustuksia ni ei toimeentulo kärsi. aa-kerho on yksi vaihtoehto. tai sitten vaan lopetat sen nuoruuden perään haikailemisen ja oot lastes kanssa. ilmeisesti oot näppärä käsistäs ni rakenna vaikka keinuhevonen, ei ainaka pitäis käydä aika pitkäks. onnee matkaan

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Raskaan työn raataja kirjoitti:

Moi vaan kaikille.

Olen juonut viimeiset 2 vuotta vähintään 2-3 kertaa viikossa. Joka viikko ainakin kunnon kännit. Työt onneksi on estänyt ryyppäämästä keskellä viikkoa enemmän kuin 6-8 x 0,5l olutta. Maksa kun polttaa aamuksi aina nopeesti kun aloittaa 17 aikaan niin voi juoda tuon määrän, periaatteessa joka ilta.

Käyn töissä ja mulla on lapsia. Se "känni"-ilta on aina lauantai ja odotan aina lauantaita. Työni on tosi fyysistä (raksahommia) ja pitää jaksaa tehdä työtä paljon, mutta juominen on mennyt siihen pisteeseen että lauantai on ryyppypäivä, sunnuntai on loippapäivä, maanantaina en juo, tiistaina otan 6 x 0,5l tölkkejä, keskiviikkona olen taas juomatta, torstaina otan sitten 8-9 x 0,5 l tölkkejä olutta. Perjantai on pakko olla selvänä, kun se "palkinto" on sitten lauantaina.
Musta tuntuu että olen alkoholisti. Mietin myös sitä kenen kaverin luo voin mennä ja milloin, koska aina siellä juodaan. Pisin aika viimeisen viiden vuoden aikana kun olen ollut selvänä on ollut 2 kuukautta.

Mistä sais apua? Mä haluan oikeasti lopettaa juomisen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu