kuolemasta ja elämästä

johannal

Tässä mietiskelin lukiessani palstalla kinastelevien "Elvis elää/ ei elä"- fanien mielipiteitä, joskos omani jotenkin eroaisi jo mainituista.
Järkevästi ajateltuna en voi ohittaa todisteita (vaikkakin jotkut niistä olisivat sattumaa tai huhupuheita, jopa urbaania legendaa) kummastakaan suunnasta.
Haluaisin uskoa, että Elvis ei kuollut v.77, vaan vain lähti hyvinansaitulle eläkkeelle. Mahtavaa olisi ajatella Elvis nauttimassa elämästään jollain Hawaijin saarella mahdollisesti plastiikkakirurgian luoman suojan turvin :)
Todennäköistä kuitenkin on, että Elviksen elämäntavoilla ja -tottumuksilla ei kauaa potkita, eli uskon Elviksen nyt jo viimeistään kuolleen ihan vain iän ja rasittuneen sydämen/maksan/tms lakon takia.
Toisekseen; jos Elvis kuoli vuonna 1977, on minusta vähintäänkin kohtuullista että annetaan Kuninkaan nukkua rauhassa. Jos Elvis taas halusi "feikata" kuolemansa, miksemme kunnioittaisi hänen toivettaan ja anneta olla? Kaikenlainen spekulointi tästä asiasta on turhaa.
Luultavasti kaikki tämä on saanut alkunsa fanien suunnattomasta ikävästä idoliaan kohtaan, mikä on varmasti ihan luonnollista. Kuitenkaan asiaan ei koskaan saada varmuutta.
kunnioitetaan toisiamme mielipiteeseen katsomatta.
Elvismäistä pääsiäistä!

11

620

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näin kliseisesti kommentoiden: Kunigas on kuollut, kauan eläköön kuningas.

    • Selvis

      Ai siitäkös siellä nyt kiistellään. En ole lukenut läheskään kaikkia kirjoituksia, koska monet kirjoittajista eivät osaa suomea. Sitä paitsi pelkkä juupas/eipäs -inttäminen ja muiden mielipiteiden haukkuminen on niin matalaotsaista toimintaa, että jätän sen ilomielin muille.

      Itse en lainkaan viitsi osallistua keskusteluun siitä elääkö Elvis vai ei. Varmaankin osa kirjoituksista, joiden mukaan hän elää, on provoja, mutta joukossa saattaa olla jokunen ihan tosissaankin asiaansa esittävä nuoren polven edustaja, joka ei ole sen kummemmin perehtynyt Elvikseen ja hänen elämäänsä.

      • Jee Jee

        Sinähän oletkin ainoa Elviksen fani. Kukaan muu ei voi tietää Elviksestä yhtään mitään. Kaikki eri mieltä olevat ovat tietämättömiä pentuja. Siinä meni viimeinenkin uskottavuutesi.

      • Selvis
        Jee Jee kirjoitti:

        Luetun ymmärryksessäsi on pahoja puutteita. En ole haukkunut ketään pennuksi, olen puhunut vain nuoren polven edustajista ihan kohteliaaseen sävyyn.

        En ole väittänyt olevani ainoa, joka tietää Elviksestä jotakin. Tämä johtopäätös on syntynyt sinun aivoissasi, ei minun.

        Vaikutat henkilöltä, joka hyvinkin saattaisi uskoa, että Elvis lavasti kuolemansa. Sitä varten tarvittiin salaliitto, jossa Elviksen näköinen juuri kuollut pöhöttynyt henkilö vietiin kenenkään huomaamatta Gracelandiin ja henkilökunnan ohi Elviksen kylpyhuoneeseen. :-)

        Muun muassa toisiaan inhonneet Joe Esposito ja Ginger Alden sekä tohtori Nichopoulos olivat mukana salaliitossa. :-) Kun joku muu sitten sairaalassa julistettiin kuolleeksi Elviksenä, itse Elvis kaiketi porautui maanalaista tunnelia pitkin pois Gracelandistä, sillä alueeltahan on vaikea poistua kenenkään huomaamatta ellei ole näkymätön mies.

        Nykyisin Elvis sitten elelee Havaijilla ja tulee käsittämättömästi toimeen ilman rahaa, sillä kaikki hänelle kuulunut omaisuus, joka yhä karttuu, on testamentattu muille.

        Noh, viimeisen kuuden elinkuukautensa aikana Elviksen arvioitiin syöneen keskimäärin 25 reseptilääkepilleriä vuorokaudessa, joten pieni ihme oli, että hän eli niinkin pitkään kuin eli.

      • toinen elämä
        Selvis kirjoitti:

        Mietimpä vaan, että jos Elvis olisi lavastanut kuolemansa, niin millaista hänen elämänsä olisi nyt?

        Ensinnäkään hän ei olisi voinut vuonna -77 muuttaa tuntemattomana juuri minnekään maailmassa, sillä hän oli yksi maailman tunnetuimmista ihmisistä. Hänen olisi pitänyt vetäytyä piiloon, jonnekin jossa ei tapaa muita ihmisiä.

        Toinen vaihtoehto olisi, että hänen kasvonsa ja olemuksensa muutettaisiin siten, että kukaan ei voisi tunnistaa (aika mielisairas hanke Elvikseltä, jos olisi totta). Jotenkin luullaan, että C.I.A. ja F.B.I tekevät identiteettimuutoksia suojeltaville ihan tuosta vaan, mutta oikeasti kasvojen muokkaaminen toiseen uskoon vaatii maikeltsäksömiläistä vihkiytymistä asialle. Aika täydellinen naamaremontti olisi pitänyt tehdä.

        Entä ääni? Kyllä ihmiset tunnistavat toisiaan jo äänen perusteella, vaikka eivät näkisikään. Kyllä minä tunnistan ystävät ja tutut puhelimessa, vaikka eivät sanoisi nimeään. Sama juttu on kun tunnetut julkkiset puhuvat TV:ssä tai radiossa. Kyllä ne tunnistaa, vaikkei kuvaa näkisikään. Olen aika varma, että Elviksen tunnistaisi puheäänestä, jos hän tosiaan elelisi ihmisten ilmoilla.

        Eli siis naamansilpominen tai erakoituminen piilossa. Minkä takia Elvis olisi halunnut vapaaehtoisesti valita tälläisen paskan elintavan loppuiäkseen vuonna -77?

      • EPPresley
        toinen elämä kirjoitti:

        Naureskelin jo vuosia sitten sitä mahdollisuutta että Elvis eläisi. Yhdysvalloissa muutamat asiaan vakavasti vihkiytyneet ovat tutkineet tätä asiaa . Ruumis jolle aikoinaan tehtiin ruumiinavaus ,, tässä yhteydessä otettiin näytteitä . Siihen aikaan ei puljattu DNA testien kanssa . mutta vuosia myöhemmin näitä samoja näytteitä on edelleen tutkittu . Mutta kuinkas ollakkaan Elvikesn DNA :n kanssa niillä ei ole mitään tekemistä. Ambulanssi kuskit sen kummemmin kuin sairaan hoitajatkaan eivät tunnistaneet ruumista Elvikseksi . Eräässä jenkki ohjelmassa aikoinaa eräs tuntematon henkilö oli ottanut yhteyttä ohjelman juontajaan puhelimella suorassa lähetyksessä . Oli väittänyt olleen eräässä kuiletusfirmassa töissä oheisena aikana . Hänet oli pyydetty tulemaan pakettiautolla Elviksen kotikämppään . Oli katsonut Elvistä suoraan silmästä silmään , mutta ei voinut kertoa minne arvoisan herran vei kuolinyönä . Asiaa tutkittiin ja todettiin että tälläinen pakettiauto todella kutsuttii kuolinyönä mutta jäljet loppuvat siihen Jenkeissä suojelupoliisilla on kaikki yhteiskunta palvelut käytössä varmasti niinsanottuja salaisia kansioita joissa on määrätty kaikista tarvittavista ammattialoista ammattilaisia FBI käyttöön . Elvis nakkasi omalta tililtään jämäkän summan rahaa edellisenä vuorokautena . Samoin Lisa Marialle kuuluva huoltajuusraha kummallisesti lopetettiin vuorokautta aikaisemmin ennen kuolemaa . Varsin outoa. Jos juttu pitää paikkansa Elvis 72V voisi edelleen elää " Maaseutu kodissa " .
        Viime aikoina eräässä People lehdessä kerrotiin että Elviksen kaksi läheistä "työmiestä Elviksen mafia" olisi nämä tänä päivänä vähintäänkin EP .n kanssa saman ikäiset papat kertoneet että Elvis todella häippäs salarakkaan matkassa . Salarakkaalla olisi ollut tuliaisina kuoleva ruumis joka veivattiin Elviksen kylppäriin Kuolevan omaiset olisivat saaneet hyvät rahat . Kuoleman sairaalle henkilölle olisi tehty aikaisempina kuukausina muutama plastikkakirurginen korjaus jotta homma menisi paremmin pulkkaan . No tämä kertoisi DNA robleeman . Tälläistä väitetään maailmalla , Sellaista spekulointiahan tämä on , Tiedän että syitä Elviksellä oli useita tähän temppuun mutta en ruvennut niitä tuomaan tässä tämän enempää.
        En tämän paremmin voi vastata tähän että elääkö vai ei . Mutta elon puolelle kallistuminen ei ole välttämättä mahdoton.

      • Anonyymi
        Jee Jee kirjoitti:

        Sinähän oletkin ainoa Elviksen fani. Kukaan muu ei voi tietää Elviksestä yhtään mitään. Kaikki eri mieltä olevat ovat tietämättömiä pentuja. Siinä meni viimeinenkin uskottavuutesi.

        Panulan Jorma on sentään hengissä 92 vuotiaana, muut ovat kuolleet

      • Anonyymi
        toinen elämä kirjoitti:

        Mietimpä vaan, että jos Elvis olisi lavastanut kuolemansa, niin millaista hänen elämänsä olisi nyt?

        Ensinnäkään hän ei olisi voinut vuonna -77 muuttaa tuntemattomana juuri minnekään maailmassa, sillä hän oli yksi maailman tunnetuimmista ihmisistä. Hänen olisi pitänyt vetäytyä piiloon, jonnekin jossa ei tapaa muita ihmisiä.

        Toinen vaihtoehto olisi, että hänen kasvonsa ja olemuksensa muutettaisiin siten, että kukaan ei voisi tunnistaa (aika mielisairas hanke Elvikseltä, jos olisi totta). Jotenkin luullaan, että C.I.A. ja F.B.I tekevät identiteettimuutoksia suojeltaville ihan tuosta vaan, mutta oikeasti kasvojen muokkaaminen toiseen uskoon vaatii maikeltsäksömiläistä vihkiytymistä asialle. Aika täydellinen naamaremontti olisi pitänyt tehdä.

        Entä ääni? Kyllä ihmiset tunnistavat toisiaan jo äänen perusteella, vaikka eivät näkisikään. Kyllä minä tunnistan ystävät ja tutut puhelimessa, vaikka eivät sanoisi nimeään. Sama juttu on kun tunnetut julkkiset puhuvat TV:ssä tai radiossa. Kyllä ne tunnistaa, vaikkei kuvaa näkisikään. Olen aika varma, että Elviksen tunnistaisi puheäänestä, jos hän tosiaan elelisi ihmisten ilmoilla.

        Eli siis naamansilpominen tai erakoituminen piilossa. Minkä takia Elvis olisi halunnut vapaaehtoisesti valita tälläisen paskan elintavan loppuiäkseen vuonna -77?

        Muistan hymyn kirjoittaneen, että Elvis ja Olavi virta olisivat veljeksiä,

        Onkohan tähän saatu varmistusta

    • ..............................

      ...oikeassa, jos Elvis lavasti kuolemansa, niin siihen täytyi olla hyvä syy. Miksi pohtia elääkö hän vai ei. Jos Elvis elää, kunnioitetaan hänen päätöstään! :)

      • huhtikuu.

        "jos Elvis elää"....voi kiesus näitä herkästi huiputettavia.....-hei,alkakaa ihan oikeesti elään OMAA elämää,ja jättäkää harhaiset haihattelunne..ps.Elvis on tdellakin kuollut,kuin myös JFK,Lennon,Harrison,Buddy Holly,Bob Marley,Kirka ja Sammy Babitzin,Badding,Jyrki Hämäläinen,Juice Leskinen ja niin edelleen...pps.elä ennenkuin ITSEKIN olet kuollut.

      • Anonyymi
        huhtikuu. kirjoitti:

        Saako sitte nousta taivaaseen kun elämä loppuu

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3045
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    7. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    8. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3036
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3034
    Aihe