Juupas eipäs...

ihme vehtuuta...

Miulla ei ole mitään pakkoa "päästä" naimisiin, mutta mielellään yhteisen sukunimen perheelle hankkisin ja suhteemme virallistaisin. Myös avomieheni on sanonut, että hän haluaa naimisiin, koska se tuntuu oikealta vaihtoehdolta. Eli haluamme molemmat avioon, ilmeisesti, kai. Siitä huolimatta kun pitäisi jotain asialle tehdä, esimerkiksi keskustella siitä miten kyseinen tapahtuma toimitetaan, niin mies alkaa heitellä kapuloita rattaisiin ja epäröidä.

Olen todellakin hämmentynyt. Minulle olisi ok, jos emme menisi naimisiin avioliiton tarpeettomuuden tai jonkun periaatepäätöksen vuoksi, mutta koska mies on jo aiemmin ilmaissut, että hänestä niin kuuluu tehdä, ja nyt sitten jarrutteleekin, niin kieltämättä mieleen tulee että MIKSI. Ja kas kun tuohon kysymykseen ei ole mahdollista saada vastausta.

Ikää miehellä on kolmenkymmenen ja yhteisiä vuosiakin on kasassa jo vaikka kuinka. Asunto on ostettu ja mies on ilmaissut halukkuutensa hankkia muksuja kunhan olemme molemmat työelämässä. Mikä siis nyt yhtäkkiä mietityttää avioitumisessa...?

Kyse ei ole rahasta eikä häistä, mulle sopii minkälaiset juhlat tai juhlattomuudet tahansa ja avioehdon voin allekirjoittaa jos on tarvis, ja mies tietää nämä.

6

1493

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • alkup.

      Pitääpä vielä lisätä... itse voisin vastata tuohon viestiini, jos se olisi jonkun muun kirjoittama, että jos ette edes tuosta asiasta saa keskustelemalla selvyyttä niin harkitkaahan vielä. Koska minusta asioista pitää voida puhua. Ja hullua tässä onkin, että kaikesta muusta maan ja taivaan välillä voimme keskustella ja olemme oppineet keskustelemaan vaikeistakin asioista toisen tyylin huomioiden, mutta tämä nyt on jotenkin sellainen ettei vastausta kuulu...

    • tuttua on

      Sama juttu täällä. Yhdessä ollaan oltu kohta viisi vuotta ja kihloissakin kaksi. Kaikesta muusta voidaan keskustella paitsi naimisiinmenosta ja lasten hankinnasta. Olenkin sitä mieltä että olen hänelle harjoituskappale. Mielestäni näinkin monen vuoden yhdessäolon jälkeen kyllä jo tietää, haluaako juuri tämän ihmisen kanssa elää vai ei.

      • niin..

        avioliitosta ei voi keskustella? Olettehan te siitä pakostikin keskustelleet silloin, kun lupasitte mennä naimisiin.


      • samma här!

        Me oltu yhdessä 7vuotta, 5vuotta kihloissa, ja kaksi lastakin jo siunaantunut. Mutta ei, naimisiin ei olla menty. Kovasti "leikillään" puhellaan kaikkea naimisiin menosta, mutta siihen se aina jää. Oman kantani asiaan olen selväksi tehnyt, mutta avokki tuntuu jotenkin pelkäävän että se on sitten lopullista... Niinkuin se ei nyt jo olisi kun on talo ja lapset, ainut mikä tulisi avioliitossa muutos niin ottaisin hänen sukunimen ja jos hänelle huonosti kävisi niin taloudellista apua (tarkoitan etten lasten kanssa ihan puille paljaille jäisi)... Anoppi painostaa avioitumiseen juuri tämän takia.

        En tiedä, tätä tää on. Ehkäpä sitä sitten joskus pääsee alttarille astelemaan rakkaansa kanssa!=)


    • annukki

      Voin sanoa omasta puolestani, että on hyvin tuttua se, ettei juuri noista tärkeimmistä asioista puhuminen avomiehen kanssa ole mistään helpoimmasta päästä. On vaikeaa ottaa avioliittoa puheeksi, sillä on aina olemassa se mahdollisuus, että kumppani kokee sen painostuksena, vaikka haluaisi tyynesti vain kysyä mielipiteitä asiasta. Ja mahdollista on sekin, että vastaus simppeleihin kysymyksiin järkyttää suhdetta pahasti... Ei se ole yksinkertaista!

      Oikein paljon tsemppiä!!! =)

      • täälläkin päin

        jep, yhessä ollaan oltu 6 vuotta, ostettu edellisvuonna yhteinen asunto jne. avokki kokee lapsen ajankohtaiseksi muutaman vuoden sisällä, ja myös sanoo haluavansa naimisiin KUN AIKA ON OIKEA jne jne. emme ole kihloissa. jos olette kihloissa, olen sitä mieltä, että toisen osapuolen on täytynyt tietää että kyseessä on avioliittolupaus? tiedän silti monia pareja, joilla on lapsia ja ovat kihloissa, mutta ovat tavallaan jäneet junnaamaan siihen tilanteeseen.

        luulen että avioliitto pelottaa kun katsoo tilastoista erolukuja, toisella saattaa asia mietityttää taloudellisesti, ja kolmas saattaa yksinkertaisesti jännittää tilannetta järjettömästi, varsinkin jos ei pidä keskipisteenä olemisesta tai tilaisuuksien muodollisuudesta ylipäätään. kyllä lapsen hankkiminen ja yhteisen lainan ottaminen ovat jo niin suuria askelia, että luulisi ennen niiden ottamista toisen tietävän mitä tulevaisuudelta haluaa. joillain voi vaikuttaa myös se, jos omat vanhemmat eivät ole enää yhdessä...

        toivottavasti joskus päästään kaikki toteuttamaan häähaaveet... :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      801
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      702
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      605
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe