Tämäkin asia on monesti käyty varmaan läpi, mutten löytänyt ainakaan ihan äkkiseltään vastaavaa aihetta. Eli tilanne on siis se, että kuulin omaavani isoisän, josta tiedän ainoastaan nimen ja paikkakunnan. Ei ilmeisesti ole elossa enää, mutta kiinnostaisi tietää mahdollisista lapsista ym. Mikähän olisi yksinkertaisin keino päästä käsiksi jonkinlaisiin sukukarttoihin?
Vastaukset 24
- Sukututkija
Mistä paikkakunnasta on kysymys ?
- Anonyymi
Nokia-Tampere
- vanhempiesi nimet ja
syntymäajat ja jos vielä tiedät missä he ovat syntyneet, niin pyydä sen vanhemman, jonka isä on "kadonnut", syntymäseurakunnasta virkatodistus sukuselvitystä varten. Kirjoita kirje tai sähköpostiviesti ao. seurakuntaan. Ilmoita vanhempasi (isäsi tai äitisi) nimi, syntymaika ja syntymäpaikka. Pyydä merkitsemään virkatodistukseen hänen vanhempansa nimet, syntymä- ja kuolinajat ja paikat, sekä heidän sisarustensa nimet, syntymä- ja kuolinajat ja paikat. Jos vanhempasi ovat nuoria, voit pyytää tätä sukuselvitystä myös lähimmästä oman paikkakuntasi maistraatista. Muista ilmoittaa kirjeessäsi, että suostut maksamaan kaikki kulut ko. tutkimuksesta. Hinta vaihtelee neljästä eurosta muutamaan kymppiin, riipuen seurakunnasta ja tutkimukseen käytetystä ajasta. Näin etenet tutkimuksessasi seurakunnasta toiseen aina sen mukaan, mitä saamassasi sukuselvityksessä ilmenee. Päästyäsi 1850-luvulle, voit tehdä tutkimusta internetissä. Tutki tarkkaan, mitä Suomen Sukututkimusseuran internet-sivulla kerrotaan. Siellä on selvät ohjeet sukututkimuksen aloittamisesta ja siinä etenemisestä. www.genealogia.fi
Onnea etsintään!- pääsetkö itse tutkimaan
etenkin noin 100 v vanhoja kirkonkirjoja voi päästä tutkimaankin, kunhan tekee anomuksen ja se käsitellään ja hyväksytään (kun omasta suvusta on kysymys, yleensä onnistuu). Jopa nuorempia kirjoja voi toisissa seurakunnissa päästä tutkimaan.
Mutta ota selvää sen paikkakunnan kirkkoherran virastosta tms ensin, pääsisitkö.
Näin välttyisit monen kuukauden jonottamiselta ja toisissa seurakunnissa tuollaiset tutkimukset maksavat jopa parikymmentä euroa tunnilta. - Nimetön
pääsetkö itse tutkimaan kirjoitti:
etenkin noin 100 v vanhoja kirkonkirjoja voi päästä tutkimaankin, kunhan tekee anomuksen ja se käsitellään ja hyväksytään (kun omasta suvusta on kysymys, yleensä onnistuu). Jopa nuorempia kirjoja voi toisissa seurakunnissa päästä tutkimaan.
Mutta ota selvää sen paikkakunnan kirkkoherran virastosta tms ensin, pääsisitkö.
Näin välttyisit monen kuukauden jonottamiselta ja toisissa seurakunnissa tuollaiset tutkimukset maksavat jopa parikymmentä euroa tunnilta.Kyllä yli 100v. vanhoja tietoja pääsee tutkimaan ilman anomusta, ajan tietysti on hyvä varata että on mikrofilmin lukulaite vapaana käytettävissä.
SSHY digiarkistossa on jo monista seurakunnista tietoja netissä vapaasti tutkittavissa. Netissä on paljon valmiita sukututkimuksia, niitä voi "googlaamalla" etsimällä löytää, laittaa etsimänsä henkilön nimen vain hakusanaksi. Niissä on paljon virheitäkin, mutta hyvällä tuurilla voi löytää itsensäkin sieltä, minunkin nimeni löytyy ainakin parista sukututkimuksesta,tekijää en tunne ja nimeäni en ole antanut.
- Kokeiltu
Tämän Jyrkin löytää helpoiten menemällä väestörekisterikeskuksen sivuille www.vrk.fi ja osoitetiedusteluihin. Kun sinne tekee kyselyn nimellä ja syntymäajalla, maksaa pari euroa ja tieto tulee heti.
- Kadonnut Jyrki
On käyty Katsomassa ei löydy tietoja
- Kadonnut Jyrki
Mistä voi hakea jos ei löydy väestörekisteristä.Tulee ilmoitus ei tietoja henkilöstä.Henkilö on kuitenkin ollut olemassa.
- sitroen.
Paha neuvoa kun ei ole tietoa, mitä jo tiedät. Yleisperiaatehan on, että pitää olla joku lähtökohta, kiintopiste, josta sitten lähdetään etenemään joko nykyaikaan päin tai taaksepäin. Ei se sen kummempaa ole. Hakuammunnat menee totaalisesti pieleen.
Ja se lähtökohta voit olla vaikka sinä itse.- Kadonnut Jyrki
On tiedossa syntymä aika ja paikka.Isän ja äidin nimet. Sekä kasvatti vanhempien nimet.Jyrki Sakari Houtsonen On s.22.4.1940 Rautalampi.Otettu kasvatiksi Helsinkiin Huopalahden seurakuntaan 1940 luvun alussa. Sen edemmäksi tiedoissa ei ole päästy.Kaikkialla tulee seinä vastaan.Mikä neuvoksi.
- itse asiassa
Helsingin seurakuntayhtymän keskusrekisterijohtaja Hannu Houtsonen jäi nyt syyskuussa eläkkeelle. Paljon vartija juuri oikeasta suvusta.
https://www.helsinginseurakunnat.fi/uutisetjatapahtumat/uutiset/2014/04/cjkghVOZl.html#
( Tämä keskustelu alkoi jo vuonna 2008, joten tiukassa on tieto.)
Houtsonen on melko harvinainen, nykyisenä nimenä 104.
Noin Rautalampi - Pieksämäki seutuvilta, Googlella.
Hiski tuntee muutamia Hout-alkuisia, Karjalastakin. Ei Houts-.
Hyvä nimi, ei huku runsauteen.- Kadonnut Jyrki
Mistä sinun tietosi on,että olisi etsitty jo 2008.Sukulaiset joita tunnen sanovat;eiiä eivä ole kyselleet.
- että silleen....
Keskustelun ensimmäinen viesti on päivätty 22.3.2008 19:56
Silloin ei etsitty Jyrkiä.
Jyrkin etsintä on alkanut lokakuussa 2014.- siää rataa
Nyt ymmärrän tämä viestiketju on alkanut silloin.Vaan ensimäinen viesti on päivätty kyseiselle päivälle.
- johdatusta
Miten olisikaan sukulaisten etsintä muuttunut jos seurakunnilta olisi viety väestökirjanpito? Lehtijutun Houtsonen, Jyrkin sukulainen puolusti yhteisöä.
Seurakunta on inhimillinen kohtaamispaikka. Sopii miettiä.
https://www.helsinginseurakunnat.fi/uutisetjatapahtumat/uutiset/2014/04/cjkghVOZl.html# - Ihmettelijä
On aika kummallista;että ei ole ketään tuttuakaan,joka tietäisi Jyrki Sakari Houtsosen vaiheista.Suomi on sentäs aika pieni maa.
- ::::::::::::::::::::
Omatoiminen katoaminen EI ole Suomessa rikos.
- Kadonnut Jyrki
Mitä tarkoitat omatoimisella katsomisella? Kaikkien tiedot on katsottu väestörekisteristä.Mutta kun ei niin ei löydy.Sukututkimuksen tiedot ovat vanhemmat ja kasvatus vanhemmat ja että on otettu Huopalahden seurakuntaan 1941.Siihen tiedot loppuvat.
- Kadonnut Jyrki
Kadonnut Jyrki kirjoitti:
Mitä tarkoitat omatoimisella katsomisella? Kaikkien tiedot on katsottu väestörekisteristä.Mutta kun ei niin ei löydy.Sukututkimuksen tiedot ovat vanhemmat ja kasvatus vanhemmat ja että on otettu Huopalahden seurakuntaan 1941.Siihen tiedot loppuvat.
Vai Meinaatko että olis omatoimisesti Kadonnut
- apua jos
Tai jos on kuollut ennen kuin VRK (väestörekisterikeskus) perustettiin 1960-luvulla.
Ei aikaisemmin kuolleista ole tietoa kuin seurakunnissa. Ota yhteys Helsingin Seurakuntien Keskusrekisteriin, siellä on tiedot kaikista Helsingin seurakunnista.
Keskusrekisterin virkatodistuspalvelut
p. 09 2340 5000
virkatodistukset(at)evl.fi
avoinna arkisin 8-15.45- Kadonnut Jyrki
Kiitos. Olemme jo ottaneet odotamme tietoja sieltä
- Elämäni paras ratkai
su oli erota kirkosta.
Tästä linkistä kirkosta eroaminen käy helposti:
http://www.eroakirkosta.fi- Anonyymi
Ei kannata erota kirkosta, vaan jos ei kuulu kirkkoon niin kannattaa liittyä.
- Anonyymi
Tunne nuo. Mutta en täällä huutele. Sietäisi hävetä, kun tuolla tavalla alat kysellä. Ihan kädetön olet. Jos toisten nimiä kirjoitat, niin kirjoita ensin omasi, puh.nro ja email ja katuosoite, niin voidaan vastata.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS611923Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13840Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.51740Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke41666- 43631
- 80606
- 47604
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35564Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29536- 47524